torstai 22. syyskuuta 2011

Koetko ettei sinua hyväksytä

Hyväksytäänkö minut sellaisena kuin olen? Se on varmasti kysymys, joka käy jokaisen ihmisen mielessä useammin kuin kerran elämässä ja joidenkin kohdalla joka päivä. Ajatuksen esiintymistiheys on mitä todennäköisimmin suoraan verrannollinen siihen, kuinka kotoisaksi tai vieraaksi ihminen tuntee itsensä ihmisten parissa. Valitettavasti ympäristö usein myös edesauttaa niin, että kysymys joidenkin kohdalla pysyy aktuellina, vaikka sen haluaisi pistää syrjään. Näin ihmistä ohjaa omat ajatukset ja ympäristö.

Raaka totuushan on, että enemmistöt hallitsevat sosiaalisia asetelmia. Jos joku jostain syystä ei kuulu enemmistöön, häntä luultavasti ainakin koetellaan, jos ei suoranaisesti syrjitä. Ihmisestä itsestään sitten riippuu, kuinka hyvin tai huonosti hän kestää ympäristöpaineet. Niistähän tässä on kysymys eikä varsinaisesta pahuudesta tai ilkeydestä. Kaikki ihmiset puhuvat aina omaansa ja ovat onnellisia, mitä enemmän löytävät puheilleen kaikupohjaa. Ristiriita syntyy ajatuksien erilaisuudesta. Näin vähemmistöön joutuva ihminen saattaa kokea itsensä syrjityksi silloinkin, kun siitä ei ole kysymys. Enemmistöön lukeutuva porskuttaa eteenpäin joutumatta pohdiskelemaan, miksei häntä kuunnella.

Ihmisen perusluonnetta ei voi loputtomiin muuttaa, joten ainoa selviytymiskeino on tämän hyväksymisessä. Oppositioon joutuneelle tämä on varmasti vaikeaa, koska ihminen on perusluonteeltaan sosiaalinen. Hän taistelee kuitenkin tuulimyllyjä vastaa, jos koettaa saada ympäristön tunnustamaan omat tavanomaisuudesta poikkeavat ajatukset. Se on mahdoton kuvio, minkä ymmärtää, kun tutkii itseään: niin, en minäkään halua olla joku muu vaan juuri oma itseni, miksi sitten hän, jonka käyttäytyminen hyväksytään, jota jopa ihaillaan.

Oivalluksen jälkeen alkaa pitkä ja kivinen tie kohti oman erilaisuutensa hyväksymistä. Se on tie, joka ei sitä paitsi välttämättä koskaan vie perille. Matkan varrella pysähtyy varmasti kysymään itseltään, miksi minä. Se on positiivinen merkki, koska on todiste omasta sosiaalisuudesta ja ihmisyydestä. Siksi on lupa välillä olla alakuloinen, mutta mitä pitempää tietä jaksaa kulkea, sitä varmemmin tuska hellittää. Ahdistuksen jälkeen elämään alkaa mahtua myös positiivisia virikkeitä ympäristössä. Hiljaisella sivutiellä saattaa alkaa seurata tapahtumia luonnossa ja matkan päästä ihmiset alkavat saada uusia piirteitä. Mikään ei estä, että törmää toiseen matkaajaan, joka on myös matkalla itseensä, mikä tietää ympäristön hyväksymistä sellaisenaan. Tuon eriytymisen tuloksen antaa itselleenkin luvan olla omansa.

Yllättävintä tässä metamorfoosissa on huomata omien vahvuuksien olevan aivan muualla kuin siellä, missä on kuvitellut niiden olevan. Tämä johtuu siitä, että aikaisemmat yritykset elämän eri aloilla ovat saattaneet vahvasti perustua sosiaalisen hyväksynnän hakemiseen. Nyt kun se ei enää ole päällimmäinen asia, kun kuva sosiaalisesta hyväksymisestä on laajentunut käsittämään myös oman hyvinvoinnin, voi suuntautua sellaiseenkin, mikä ei ole suosittua. Toki uusi ala voi sattumoisin olla, mitä yleisin tai tavoitteiden ei tarvitse muuttua. Niiltä odottaa vain eri asioita kuin aikaisemmin.

Erilaisen on muututtava erilaiseksi. Kuulostaa ristiriitaiselta, mutta se on ainoa tie tasapainoisempaan elämään. Jos ihminen ei myönny tähän, hän saattaa alkaa vihata ympäristöä, mistä meillä on surullisia esimerkkejä. Enemmistön muuttaminen on mahdotonta eikä se ole realistista. Hyväksymisen hyväksymistä sellaiselle, mitä muut eivät ole tai mitä he eivät käsitä, on turhauttavaa. Meneminen ihmisten luokse jostain muusta kohtaa on silloin järkevää. Toivotaan meille kaikille onnea kuljemme me sitten pää- tai sivuteillä, koska tavoite on sama: ihmisyys.

Näiden mietteiden tuloksena syntyi miete Mahdotonta sille. Olen liittänyt sen postikorttiin, jota voit tarkastella osoitteessa: https://picasaweb.google.com/yellingrosa/Postikortit#

Mahdotonta sille

Erilaisen
on vaikea
tulla hyväksytyksi,
mahdotonta sille,
joka ei ole
itsensä
sinut.

Yelling Rosa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti