tiistai 27. maaliskuuta 2012

Liian paljon teknisiä kysymyksiä

Nyt minulla on ollut runsaan viikon käytössäni tietokone, jossa on sekä Ubuntu 12.04 beta ja Vista. Kokemuksia on kertynyt paljon vähemmän kuin luulisi, koska teknisiä kysymyksiä on ollut enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Varsinkin Linuxin kohdalla kaikki on uutta ja useasti lukemani kommentit, että Linux ei ole käyttäjäystävällinen eivät ole tuulesta temmattuja. Heti, kun mennään Ubuntun tarjoaman sovelluskokoelman ulkopuolelle, ja ohjelmien ja lisäosien asentaminen tapahtuu komentoriviltä, tulee äitiä ikävä. Olenkin päättänyt, että katselen Ubuntua pitkän ajan kuluessa ja operoin Vistalla ja Seiskalla. Verkossa Ubuntu toimii loistavasti eli sen valmiit toiminnat riittävät sellaiseen hyvin. Hoidankin verkkoasiat Ubuntulla aina, kun se on mahdollista. Sen pään menoksi ei ole kirjoitettu niin paljon viruksia kuin Windowsin kiusaksi.

Nyt on sanojen vuoro

Kuukauden kuvat ovat vaatineet myös paljon aikaa ja jippojen opiskelua. Sitä ne tulisivat jatkossakin vaatimaan, jos en halua toistaa vanhoja vitsejä. Siksi olen ajatellut siirtyä heinäkuusta lähtien Parittoman kuukauden kuvaan eli julkaisen uuden kuvan joka toinen kuukausi. Tämä antaa lisäaikaa editoida kuvia. Toivon kuvien uuden julkaisuaikataulun vapauttavan minut myös runojen pariin, joiden julkaisemisesta kotisivustoni toiminta on aikoinaan alkanut. En silti pidä kuvaa tai ääntä sanoja vähäpätöisempänä, mutta aika ei vain riitä kaikkeen yhtä aikaa. Kuva onkin ollut melko hallitsevalla paikalla sitten vuoden 2011 kesäkuusta, jolloin aloin julkaista postikorttejani Picasan verkkoalbumissa ja kuukauden kuvaa. Näin postikortteja ja kuvia on tällä hetkellä mukavasti saatavilla. Postikortteja tullee edelleen, mutta ei samaan tahtiin kuin varsinkin viime kesänä.

Ensimmäinen neljännes

Ensimmäinen neljännesvuosi on umpeutumassa. Julkaisen kuitenkin kävijätaulukot aikaisintaan kesäkuussa. Mielestäni kolme kuukautta ei vielä anna riittävää kuvaa, minkälainen vuosi on tulossa. Kävijämäärät Yelling Rosan sivuilla ja Yelling Rosan Bloggerissa sekä Yelling Rosa’s Weblogissa ovat ylittäneet viime vuoden käynti- ja kävijämäärät. Alkuinnostuksen jälkeen ilmaisten postikorttien vilkuilut ovat vähentyneet. Tähän voi olla monta syytä. Yksi asiaan vaikuttava tekijä on varmasti se, etten julkaise niitä yhtä tiuhaan tahtiin kuin alussa. Ehkä ne kokevat vielä renessanssin, joten annan niiden olla Picasan verkkoalbumeissa. Uutena juttuna olen tänä vuonna julkaissut kaksi YouTube –videota. Paneutuminen kirjoittamiseen tietänee myös uusia Postrahavasta –videoita, joilla luen jutturunojani. Niiden tekeminen on ollut piristävää ja ainakin näin aluksi ne ovat saaneet myös katsojia. Postrahavasta –videoita on katsottu suunnilleen samaan tahtiin kuin blogejani on luettu.

Näillä linjavedoilla on mentävä eteenpäin. Toivottavasti sanapuolen priorisoiminen tästä eteenpäin ei vähennä kiinnostusta käydä sivustollani. Se riski on kuitenkin otettava, koska tekemisen on oltava myös tekijälleen mielekästä. Aika ei riitä yhtä aikaa niin kuvaan, ääneen kuin sanoihin. Näin ne joutuvat vuorottelemaan. Yritän keskittyä myös ensimmäisen runokokoelmani sähköiseen versioon. Julkaisen siitä todennäköisesti pdf- ja ePub-versiot.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti