sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Webvoikko

Olen kirjoittanut aikaisemmin blogissani, että iPadin suurin puute on, että siinä ei ole suomen kielen oikolukua. Näillä näkymillä näyttää myös siltä, ettei sellaista iOS -käyttöjärjestelmään lähitulevaisuudessa saada. Sittemmin olen törmännyt selainpohjaiseen suomen kielen oikolukuohjelmaan nimeltä Webvoikko. Sen avulla voi seurata omaa oikeinkirjoitustaan. Tietysti se ei ole sama asia kuin tekstinkäsittelyohjelman liitetty oikolukulisä, mutta silti tyhjää parempi. Se löytyy osoitteesta: http://joukahainen.puimula.org/webvoikko/spell?check=referrer

Englannin kielen oikolukua en ole onnistunut saamaan toimimaan iPadissa Pages -tekstinkäsittelyohjelmassa. Ratkaisin asian sillä, että ostin Apple Storesta itselleni Spell Better -nimisen ohjelman. Se toimii samalla periaatteella kuin iPadin oma sananehdotusominaisuus, mutta ehdotukset eivät ole niin hukassa kuin iPadin käyttöjärjestelmän ehdotukset. Spell Better ehdottaa sitä paitsi usempaa kuin yhtä sanaa, jolloin luonnollisesti osumatarkkuus paranee. Spell Better -ohjelma maksaa 8,99 euroa.

Muista kuitenkin, että nämä ovat vain minun kokemuksiani, joten ne kannattaa ottaa suuntaa-antavina. Kaikki ihmiset eivät edes tarvitse oikolukua. Se on enemmän kirjoittaville tarpeellinen ominaisuus.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti