keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Uusi ilmainen joulukortti vuosimallia 2013

Olen suunnitellun uuden joulukortin jo kolmantena jouluna peräkkäin. Kortti on tarkoitettu yksityiskäyttöön. Sen jakelu tai kopiointi myyntitarkoituksessa ei ole luvallista. Kortista on kaksi versiota. Versio, joka tulee käyttää sellaisenaan, ja toiseen versioon voit lisätä oman viestin. Oman viestin lisääminen käy helposti ilmaisella PhotoScape – kuvankäsittelyohjelmalla. Ohjelmasta on niin Windows- kuin Mac –versio. Voit ladata PhotoScapen täältä.

Englanninkielinen diaesitys, jonka olen ladannut YouTubeen, neuvoo, kuinka lisäät oman viestin PhotoScapella. Videon alapuolella olevassa tekstikentästä löytyvät tarvittavat URL – osoitteet eli se, mistä voit ladata kortin englanninkieliset versiot ja kortin tekstittömän suomenkielisen version. Tietysti voit lisätä terveiset omaan valkokuvaasi tai piirustuksiisi, kun videon katsottuasi, tiedät miten. Videoesityksen taustalla soi Duo Forellin vuonna 1992 levyttämä Keskustelu motellissa. Tein laulun ennen joulua ja valitettavasti silloinkin, yli 20 vuotta sitten, uutiset kertoivat väkivaltaisista tapahtumista maailmalla. Laulan levyllä ja duon toinen osapuoli A. Anttoni soittaa kitaraa ja laulaa taustat. Hän vastasi myös digitaalisäestyksen editoinnista. Pääset katsomaan videota klikkaamalla tätä. 

MerryXmas01Fi

Jos haluat kopioida kortin tästä katsomatta videota, klikkaa korttia hiirenosoittimella. Se avautuu tuolloin uuteen välilehteen luonnollisessa koossa. Käytä hiiren kakkospainiketta ja klikkaa osoittimella toistamiseen korttia, jolloin avaat tiputusvalikon. Valitse valikosta Tallenna kuva nimellä –komento ja tallenna kortti kovalevyllesi. Tämä oheinen kortti on käytettävä tällaisenaan.

Samalla, kun toivotan kaikille Hauskaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta, kiitän nettipäiväkirjavieraitani kuluneesta vuodesta ja toivon, että tapaamme jälleen ensi vuonna.

torstai 5. joulukuuta 2013

Loser or Winner

It just came to my mind. Do you know the answer? Look at the picture below.

Loser or Winner01 by Yelling Rosa

Please, click the picture to enlarge it.

You find more of my picture here.

tiistai 26. marraskuuta 2013

A Notice

I’ve been asked every now and then where to purchase “Under a Quicksilver Moon” anthology, but unfortunately I can’t help here. Some years ago Poetry.com stopped its economy activities. Now that domain exists again but I don’t know whether they have anything to do with the mentioned anthology. I am sorry for any inconvenience.

I was one of the writers and Poetry.com was the publisher. I have told about this anthology at: http://yellingrosa.wordpress.com/poems/

If you want to read more of my poetry in English you’ll find it here. The last URL is to my home site where I am going to upload most of my poems in the future whereas my Poems page at Wordpress will be the place to introduce some of them. I am able to arrange navigation better on my own place when it is more convenient for visitors to read a large amount of text.

Have a pleasant week.

perjantai 15. marraskuuta 2013

Syntyminen

Syntyminen on
olevan ainoa
pakko.
© Yelling Rosa
9/11 –13

Me kaikki olemme kuulleet, että ihmisellä, laajasti olevalla orgaanisella materialla, ei ole muuta pakkoa kuin kuolla. Se on kuitenkin mahdotonta, jollemme ensin synny tänne tai johonkin muuhun paikkaa. Ensi vilkaisulla tämä asettelu saattaa vaikuttaa hiusten halkomiselta, mutta loogisesti syntymisen pakko on koko maailmankaikkeuden alkuun panema voima. Ilman sitä alkuräjähdystä ei olisi tapahtunut. Tämä motiivi jatkuu kaikkialla ympärillämme ja lienee olemassa loputtomiin, vaikka yleisesti sanotaan kaikella olevan alku ja loppu.

Nykytiedekin tukee alkamisen ja loppumisen ajatusta, mutta tiede tulee kaukana ideoista, joita taide ja muu luova ajattelu synnyttää. Ehkä tutkijat jonain päivänä puhuvat samalla tavalla kuin minä ja muut tämän idean tavoittaneet, mutta se ei ole ratkaisevaa. Runoudessa on paljon ajatuksia ja kuvauksia, joilla ei ole tieteen tai yleisen mielipiteen siunausta, ja silti ne toimivat omassa kontekstissaan. Annankin jokaisen päättää, kuinka pitkälle he sallivat esittämäni ajatuksen kulkeutua.

Ennen kaikkea näen ajatukseni toimivan esteettisen hierarkiana, missä syntymisen ja rakkauden raja käy tarpeettomaksi. Myös uskonnot puhuvat rakkauden aloittavasta voimasta. Sitä ei tarvitse keksiä, eikä sen paremmin miettiä vaan kulkeutua mukana ja nauttia kyydistä. Epäusko vallitsevaan tuottaa tarpeetonta vaivaa ja synnyttää monenlaisia teorioita, jotka eivät kestä syntymisien räjähtävää voimaa. Kaavamaisuus ei pelasta elämiseltä, mikä aina ottaa omansa. Sen rinnalla kuolema, mitä se nyt sitten mahtaakaan olla, on kevyttä kauraa.

PS. Lue runon englanninnos täältä.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

You Are My Good Karma

Olen ladannut englanninkieliseen Weblogiini You Are My Good Karma –nimisen runon, joka on yksi yhdeksästä Some Handwritten Lines –kirjasen runoista. Voit lukea runon Yelling Rosa’s Weblogissa tai voit avata kirjasen Yelling Rosa Poetry in English –sivulta.

TheGrumblerByYRosa2013

Yllä olevasta kuvasta näet, millaiset sivut kirjasessa on.

Toivon mukavia lukuhetkiä Some Handwritten Lines –kirjasen parissa.

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Halpa jalusta iPadille

Tein iPadilleni rennon jalustan. Voin nostaa sen syliini, kun valahdan laiskanlinnaani kirjoittamaan. Komistuksen hinnaksi tuli korkeintaan 20 euroa. Osat kiinnitin toisiinsa sinitarralla.

Tarvikkeet:    
Kirjakauppa Kirjatuki (2 kpl) 6,95 euroa
Tokmanni Kalustekulma (4 kpl) 3,09 euroa
  Sinitarra ( 1 pkt) 1,59 euroa
Yhteensä   11,63 euroa

Lisäksi käytin yli 15 vuotta vanhaa piirustusalustaa, joka on aikoinaan maksanut varmasti alle 10 euroa. Alla olevasta kuvasta näet härvelin koko komeudessaan.

iPadStand02

Piirustusalustan mitat ovat L 32,5 cm ja P 41,0 cm. Se saisi olla muutaman sentin leveämpi, jotta ranteet mahtuisivat lepäämään sen päällä. Silti systeemi mahdollistaa rennon kirjoitusmaiseman.

Sinullakin voi jo olla kaikki tarvittavat tabletin ja näppäimistön vangitsemiseksi. Rakennusonnea sitten vaan.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Venäjän kielen sanojen ääntäminen

Uusin villitykseni on venäjän kieli. Uskon alla olevasta taulukosta olevan hyötyä kaikille venäjän kielen opiskelua aloittaville ihmisille. Se havainnollistaa viihteellisellä tavalla venäjän kielen aakkosten ääntämistä ilman, että opiskelijan tarvitsee selailla useita lähteitä yhtä aikaa päästäkseen selville, miten sana äännetään ja mikä on sen suomennos. Useat sanoista ovat suomalaisille tuttuja, joten se helpottaa keskittymistä ääntämiseen.

Olen käyttänyt äännearvona niitä kirjaimia, joita Google –kääntäjän puhepalvelu käyttää ilmaistessaan ääntämistä latinalaisilla kirjaimilla. Katsoin sen olevan paikallaan, jotta opiskelija on sinut Google –kääntäjän käytännön kanssa. Kuulet sanan ääntämisen Google –kääntäjällä, kun painat pientä kovaäänisikonia, kuva alla.

Ikoni ilmestyy kirjoituskenttien oikeaan alareunaan, kun olet kirjoittanut kääntäjään haluamasi sanan. Katso myös, että Lue foneettisesti –vaihtoehto on valittuna. Sen saa painamalla pientä Ä –ikonia, joka on kovaäänisikonin oikealla puolella.

Kyrilliset kirjaimet saa asennettua suomenkieliseen Windows -näppäimistöönsä rufin.exe –ohjelman avulla. Voit lukea ohjeita sen käytöstä ja asentamisesta täältä.

Kirjain Äännearvo (Google) Suomennos
Аа    
Аррогант Arrogant Ylimielinen
Бб    
Балерина Balerina Ballerina
Вв    
Война Voyna Sota
Гг    
Гетто Getto Ghetto
Дд    
Два Dva Kaksi
Ее    
Европа Yevropa;
suomi-venäjä-sanakirjassa y on j
Eurooppa
Ёё    
Ёрш Yorsh;
suomi-venäjä- sanakirjassa y on j
Kiiski
Жж    
Жнто Zhito Maissi
Зз    
Зал Zal Sali
Ии    
Интерес Interes Mielenkiinto; etu; korko
Йй    
Йод Yod;
y on j
Jodi
Кк    
Карта Karta Kartta
Лл    
Лазер Laser Laser
Мм    
Мавзолей Mavzoley;
y on j
Mausoleumi
Нн    
Натура Natura Luonto; luonne
Оо    
Объект Ob’yekt;
ъ on äännearvoton merkki
Esine; kohde
Пп    
Папа Papa Isä
Рр    
Румыния Rumyniya Romania
Сс    
Сабля Sablya;
y on j
Sapeli
Тт    
Табак Tabak Tupakka
Уу    
Университет Universitet Yliopisto
Фф    
Фабрика Fabrika Tehdas
Хх    
Хакер Khaker Hakkeri
Цц    
Цензура Tsenzura Sensuuri
Чч    
Чай Chay Tee
Шш    
Шакал Shakal Sakaali
Щщ    
Щепа Shchepa Lasta; lastu; päreet
Ъъ    
Объект Ob’yekt;
äännearvoton merkki
ъ
Esine; kohde
Ыы    
Мемуары Memuary Muistelmat
Ьь    
Связь Svyak’;
pehmennysmerkki
Linkki
Ээ    
Экология Yekologia Ekologia
Юю    
Юрист Yurist Asianajaja; juristi
Яя    
Я Ya Minä

Saat parhaan hyödyn yläpuolella olevasta taulukosta, kun tulostat sen itsellesi joko tiedostoon tai paperille. Sen jälkeen lisäät itse kyrillisen kirjaimen latinalaisen vastineen kirjainrivin toiseen sarakkeeseen. Аа –rivin toiseen sarakkeeseen tulee Aa ja Бб –rivin toiseen sarakkeeseen tulee Bb ja niin edelleen. Jos et halua asentaa runfin.exe –ohjelmaa itsellesi, voit merkitä kirjaimet tulostukseesi kynällä.

Merkittyäsi latinalaiset vastineet voitkin siirtyä tulosteesi kanssa käyttämään Google –kääntäjää. Siellä sitten kirjoittelet oikeanpuoleiseen tekstisyöttökenttään suomeksi sanoja ja käännätät ne venäjäksi. Kovaäänisikonia painaen kuulet lausumisen.

 

Venäjänkielisten aakkosten Suomessa käytetyt äännearvot:


 

Kirjain

Äännearvo

Kirjaimen venäläinen nimitys

Аа a а
Бб b бэ
Вв v вэ
Гг g гэ
Дд d дэ
Ее e, sanan alussa ja vokaalin jäljessä je е (йе)
Ёё o, sanan alussa ja vokaalin jäljessä jo о (йо)
Жж

жэ
Зз z зэ
Ии i и
Йй j й
Кк k ка
Лл l эл
Мм m эм
Нн n эн
Оо o, painottomassa tavussa a о
Пп p пэ
Рр r эр
Сс s эс
Тт t тэ
Уу u у
Фф f эф
Хх h ха
Цц ts цэ
Чч

tš

че
Шш

ша
Щщ

štš

ща
Ъь äännearvoton merkki -
Ыы y ы
Ьь pehmennysmerkki -
Ээ e э
Юю u, sanan alussa ja vokaalin jäljessä ju ю (йу)
Яя a, sanan alussa ja vokaalin jäljessä ja я (йа)

PS Kirjaimen yläpuolella olevan hatun ̌ (tarke) ascii –koodi on U + 030C. Löydät erikoismerkit yleensä tekstinkäsittelyohjelman Lisää –valikon Erikoismerkit –komennolla ja sitten valitsemalla avautuneesta valintaikkunasta merkin, jolla on edellä mainittu koodi.