Lokakuun kuva

Lokakuun kuvaksi valitsin Kasvot ikkunassa. Löydät sen täältä. Kuva on syntynyt mieleen painuneesta kohtauksesta. Kerran kauan sitten nuorena miehenä kulkiessani kohtasin vanhemman miehen katselemassa ulos ikkunastaan. Hän tuntui muistelevan elettyä elämäänsä. Se pysäytti minut ajattelemaan omaa rajallisuuttani ja ajallisuuttani. Mies huomasi kyllä minut, mutta ei nähtävämmin reagoinut, mutta jotenkin meillä oli hetken yhteys toisiimme. Kaikki tapahtui muutamassa sekunnissa ja kävellessäni olin pian seuraavan melkein katutasossa olevan ikkunan kohdalla. Se oli pimeänä, koska oli jo myöhäinen syksyilta.

Kun sitten astuin raitiovaunuun suuntana koti, miehen kasvot olivat yhä mielessäni. Toivoin, että hän muistaisi eletyn elämän onnellisena ja että jonain päivänä, kun on minun vuoroni katsella muistojeni silmillä mennyttä, minun ei tarvitsisi katua tai tuntea epäonnistuneeni. Miehen kasvoista ei voinut lukea, mitkä hänen tuntemuksensa olivat. Siitä huolimatta halusin ajatella kaiken olevan hänen, ja mahdollisimman monen ihmisen kohdalla, hyvin.

Totuushan on, että me kaikki yritämme parhaamme. Meidän arvomme on rakkaudessa, joka luo uutta elämää. Tämän perustehtävän toteutuessa moni oma suunnitelmamme muuttuu, minkä vuoksi on olemassa kiusaus luulla, että olisimme epäonnistuneet. Kanssaihmiset saattavat myös suhtautua meihin torjuvasti, koska emme ole tukeneet heidän tavoitteitaan. Aina eivät ihmisen ja elämän tavoitteet käy yksiin, mutta ehtoopuolella toivon mahdollisimman monen meistä muistavan, että maailmaan ei voi jättää muuta pysyvää kuin uuden ihmiselämän.

Olen kirjoittanut kertomastani runon. Kutsuin runoa pitkään Kasvot ikkunassa – nimellä. Kohtaaminen yössä kuvaa kuitenkin tilannetta paremmin. Onhan kysymyksessä kahden ihmisen yhteys: vanha tekee tilaa nuoremmalleen ikään kuin nyökäten onnea saaden samalla mitalla takaisin. Kohtaaminen yössä –runo löytyy Runoja-sivulta. Kuvan nimeksi jätin Kasvot ikkunassa, jotta sitä voi katsella myös omana kokonaisuutenaan ja että se saa vapaasti puhutella katsojaa ilman tätä kertomaani oheistarinaa.

Koetko ettei sinua hyväksytä

Hyväksytäänkö minut sellaisena kuin olen? Se on varmasti kysymys, joka käy jokaisen ihmisen mielessä useammin kuin kerran elämässä ja joidenkin kohdalla joka päivä. Ajatuksen esiintymistiheys on mitä todennäköisimmin suoraan verrannollinen siihen, kuinka kotoisaksi tai vieraaksi ihminen tuntee itsensä ihmisten parissa. Valitettavasti ympäristö usein myös edesauttaa niin, että kysymys joidenkin kohdalla pysyy aktuellina, vaikka sen haluaisi pistää syrjään. Näin ihmistä ohjaa omat ajatukset ja ympäristö.

Raaka totuushan on, että enemmistöt hallitsevat sosiaalisia asetelmia. Jos joku jostain syystä ei kuulu enemmistöön, häntä luultavasti ainakin koetellaan, jos ei suoranaisesti syrjitä. Ihmisestä itsestään sitten riippuu, kuinka hyvin tai huonosti hän kestää ympäristöpaineet. Niistähän tässä on kysymys eikä varsinaisesta pahuudesta tai ilkeydestä. Kaikki ihmiset puhuvat aina omaansa ja ovat onnellisia, mitä enemmän löytävät puheilleen kaikupohjaa. Ristiriita syntyy ajatuksien erilaisuudesta. Näin vähemmistöön joutuva ihminen saattaa kokea itsensä syrjityksi silloinkin, kun siitä ei ole kysymys. Enemmistöön lukeutuva porskuttaa eteenpäin joutumatta pohdiskelemaan, miksei häntä kuunnella.

Ihmisen perusluonnetta ei voi loputtomiin muuttaa, joten ainoa selviytymiskeino on tämän hyväksymisessä. Oppositioon joutuneelle tämä on varmasti vaikeaa, koska ihminen on perusluonteeltaan sosiaalinen. Hän taistelee kuitenkin tuulimyllyjä vastaa, jos koettaa saada ympäristön tunnustamaan omat tavanomaisuudesta poikkeavat ajatukset. Se on mahdoton kuvio, minkä ymmärtää, kun tutkii itseään: niin, en minäkään halua olla joku muu vaan juuri oma itseni, miksi sitten hän, jonka käyttäytyminen hyväksytään, jota jopa ihaillaan.

Oivalluksen jälkeen alkaa pitkä ja kivinen tie kohti oman erilaisuutensa hyväksymistä. Se on tie, joka ei sitä paitsi välttämättä koskaan vie perille. Matkan varrella pysähtyy varmasti kysymään itseltään, miksi minä. Se on positiivinen merkki, koska on todiste omasta sosiaalisuudesta ja ihmisyydestä. Siksi on lupa välillä olla alakuloinen, mutta mitä pitempää tietä jaksaa kulkea, sitä varmemmin tuska hellittää. Ahdistuksen jälkeen elämään alkaa mahtua myös positiivisia virikkeitä ympäristössä. Hiljaisella sivutiellä saattaa alkaa seurata tapahtumia luonnossa ja matkan päästä ihmiset alkavat saada uusia piirteitä. Mikään ei estä, että törmää toiseen matkaajaan, joka on myös matkalla itseensä, mikä tietää ympäristön hyväksymistä sellaisenaan. Tuon eriytymisen tuloksen antaa itselleenkin luvan olla omansa.

Yllättävintä tässä metamorfoosissa on huomata omien vahvuuksien olevan aivan muualla kuin siellä, missä on kuvitellut niiden olevan. Tämä johtuu siitä, että aikaisemmat yritykset elämän eri aloilla ovat saattaneet vahvasti perustua sosiaalisen hyväksynnän hakemiseen. Nyt kun se ei enää ole päällimmäinen asia, kun kuva sosiaalisesta hyväksymisestä on laajentunut käsittämään myös oman hyvinvoinnin, voi suuntautua sellaiseenkin, mikä ei ole suosittua. Toki uusi ala voi sattumoisin olla, mitä yleisin tai tavoitteiden ei tarvitse muuttua. Niiltä odottaa vain eri asioita kuin aikaisemmin.

Erilaisen on muututtava erilaiseksi. Kuulostaa ristiriitaiselta, mutta se on ainoa tie tasapainoisempaan elämään. Jos ihminen ei myönny tähän, hän saattaa alkaa vihata ympäristöä, mistä meillä on surullisia esimerkkejä. Enemmistön muuttaminen on mahdotonta eikä se ole realistista. Hyväksymisen hyväksymistä sellaiselle, mitä muut eivät ole tai mitä he eivät käsitä, on turhauttavaa. Meneminen ihmisten luokse jostain muusta kohtaa on silloin järkevää. Toivotaan meille kaikille onnea kuljemme me sitten pää- tai sivuteillä, koska tavoite on sama: ihmisyys.

Näiden mietteiden tuloksena syntyi miete Mahdotonta sille. Olen liittänyt sen postikorttiin, jota voit tarkastella osoitteessa: https://yellingrosa.com/Free%20Postcard%20Slideshow.htm#frp01#

Mahdotonta sille

Erilaisen
on vaikea
tulla hyväksytyksi,
mahdotonta sille,
joka ei ole
itsensä
sinut.

Yelling Rosa

Kaikki laulut kuunneltavissa nyt suoraan palvelimelta

Kaikki Yelling Rosan sivuilla oleva musiikki on nyt kuunneltavissa suoraan palvelimelta. Tämä tekee kuuntelemisesta miellyttävämpää, kun lauluja ei tarvitse ensin ladata kotikoneelle. Latausmahdollisuus on silti edelleen olemassa. Nyt sen voi tehdä kuunneltuaan ensin laulut Website Music Playerilla. Se löytyy Musiikkia-sivun alaosasta. Pääset sinne käyttämällä vierityspalkkeja tai nopeammin painamalla Control + PageDown –näppäinyhdistelmää.

Soittimen käyttö edellyttää, että olet sallinut JavaScript –komentosarjat selaimellasi. Voit laittaa ne päälle selaimesi Internet-asetuksista. Musiikki on tarkoitettu yksityiskäyttöön eikä sen levittäminen tai kaupallinen käyttö ole sallittua. Jos joku ystävistäsi haluaa kuunnella musiikkiani, ole ystävällinen ja opasta hänet Yelling Rosan sivujen Musiikkia-sivulle: osoite: http://www.yellingrosa.com/musiikki01.htm

 

Kuvasta näet, miten saat soittolistan esille. Painike on pieni, mutta toimiva. Jos itse haluat sivuillesi vastaavan Flash-soittimen, klikkaa website music player-linkkiä. Löydät sen myös Musiikkia-sivulta heti soittimen alta. Laitteen käyttö on ilmaista, kunhan laittaa sivulleen ohjelman tekijöiden linkin.

Toivottavasti nautit musiikistani. Ainakin sitä on nyt helpompi kuunnella.

Tiedon kieltäminen voi olla vaarallista

Vaarallinen tieto

Tieto,
jota ei uskalla
tunnustaa todeksi,
käy salakavalaksi.
04/8-11

Miete syntyi, kun ajattelin joitakin maailman kirjallisuuden kertomuksia, joita aiemmin olen tosin pitänyt liioiteltuina, ja lähimmäisteni kohtaloita. Niissä ei tietoa aina ole uskallettu vastaanottaa vaan se on joko kielletty, yritetty unohtaa tai syy tiedon epämieluisista seurauksista on otettu kokonaan omalle kontolle. On alitajuisesti ajateltu, että omien päätelmien negatiivisuus on parhaiten kestettävissä uhraamalla itsensä ja usko omaan päättelykykyyn. Taustalla on tietysti myös puhdas lähimmäisen rakkaus: ei haluta kanssaihmiselle negatiivisia piirteitä taakaksi asti.

Eräs tuttavani on kärsinyt tilanteesta erikoisesti. Hänelle on tullut ongelmia itsensä kanssa yleisesti, koska päättelykyvyn epäileminen yhdessä asiassa on johtanut siihen, että hän epäilee sitä nyt aina. Logiikkahan kärsisi muuten. Toinen tie olisi hyväksyä se, että ihmiset, joiden käytöstä hän ei halua uskoa todeksi, ovat liikkeelle itsekkäin motiivein. Järkevästi ajateltuna ei kai tuo itsekkyyskään nyt niin tavatonta ole. Sitähän on kaikissa ihmisissä enemmän tai vähemmän.

Loppujen lopuksi asetelma kaartuu ajattelijaan itseensä. Hän todennäköisesti kokee itsensä jossain suhteessa puutteellisena ja on tämän vuoksi taipuvainen etsimään vikaa itsestään siinä, missä toinen vahvemmalla itsetunnolla varustettu ihminen vain viittaa kintaallaan. Tietysti on hyvä mennä itseensä, mutta tässä on lupa olla kohtuullinen. Jos ei osaa olla suopea itseään kohtaan, se kostautua voimien loppumisena enemmin tai myöhemmin.

On varmasti aina yksilöllistä, miksi ihminen ei luota itseensä ja siihen, että hänellä on oikeus olla oikeassa eikä säikähtää heti ensimmäisen poikittaisen mielipiteen kuultuaan, mutta lapsuuden kokemuksilla on varmasti osansa. Kaikkea on tietysti mahdotonta vierittää kokemuksien piikkiin. Joskus ihmiset voivat eksyä liiallisen ymmärtämisen pauloihin aivan sulaa naiiviuttaan, mutta avain on tosiasioiden myöntämisessä. Ne eivät aina voi olla mieluisia, mutta silloin on järki otettava kouraan ja muistettava se, minkälaiseen kaaokseen voi oman elämänsä ajaa, jos kieltää negatiivisen tiedon ja/tai syyttää siitä yksisilmäisesti itseään. Kieltäminen voi muuttua salakavalaksi mysteerioksi, joka alkaa ohjata elämää arvaamattomalla tavalla, kuten edellä mainitun tuttavani tapauksessa.

Toki puhun tässä äärimmäisestä vaihtoehdosta. Useinhan ihminen on realisti ja vain joskus jossain yksittäisessä asiassa antaa liikaa valtaa tunteilleen ja puutteilleen. Sekin, että kieltää totuuden ajan mittaan muuttuu usein realiteettien hyväksymiseksi. Vaarallinen tieto -mietteen taustalla on kuitenkin tositilanne, vaikkakin ehkä enemmistölle vieras.

Lisää päiväkirjamerkintöjäni Muistikirja-blogissani: http://www.yellingrosa.com/wordpress/