perjantai 31. toukokuuta 2013

Nuottivihko on taas lihonut muutamalla laululla

Tällä hetkellä diatoniselle huuliharpulle tekemäni vihko sisältää 14 sävelmää. Kahdeksassa sävelmässä on tablatuurimerkinnät nelireikäiselle huuliharpulle ja neljässä kymmenreikäiselle. Tänään latasin palvelimelle kaikkien rakastaman Pieni nokipoika -sävelmän. Nuottivihko sisältö ja sen kehittyminen on seuraavanlainen:

N:ro Sävelmä Ladattu
01 Ukkonooa 20.3.2013
02 Pieni kissanpoikanen 20.3.2013
03 Tuiki, tuiki tähtönen 20.3.2013
04 Kulkuset 22.3.2013
05 Maijal oli karitsa 25.5.2013
06 Minä olen C –duurilaulu 28.3.2013
07 Kotini 15.5.2013
08 Hämähäkki 23.5.2013
09 Asikkalan puiset rattaat 27.5.2013
10 Pieni nokipoika 31.5.2013
  Kymmenreikäiselle  
11 Jänis istui maassa 20.3.2013
12 Kannan tunturilla 20.3.2013
13 Jaakko kulta 12.4.2013
14 Piiri pieni pyörii 22.5.2013

Kaikki nelireikäiselle diatoniselle huuliharpulle kirjoitettu tablatuurit voidaan soittaa kymmenreikäisellä diatonisella huuliharpulla, jolloin nelireikäisen tablatuureihin lisätään kolme. Toisin sanoen, kun nelireikäisessä huuliharpusta c-sävel löytyy ensimmäisestä reiästä puhaltaen, vastaava c-sävel löytyy kymmenreikäisestä huuliharpusta reiästä 4 puhaltaen.

Ilmaisen huuliharppuoppimateriaalin tarkoitus on tutustuttaa vasta-alkajia musiikin maailmaan huuliharpun avulla. Tätä tarkoitusta varten nuottivihkon ei tarvitse olla kovin muhkean, mutta suunnitelmissani on lisätä vielä ainakin muutama joululaulu vihkooni. Huuliharppuoppaaseen lisään harmonisella A-molli huuliharpulla soitettavan kappaleen, vaikka pääpaino onkin C-duuriskaalassa. Kannattaa siis käydä aina välillä vilkaisemassa, onko uusia lauluja ilmestynyt palvelimelle.

Olen laittanut Huuliharppu -sivulleni, mistä kaikki materiaali löytyy, ”levyautomaatin”. Päivitän sen lopullisesti, kun kaikki sävelmät ovat nuottivihkossa. Tällä hetkellä jukeboxissa on tekemäni ”Minä olen C-duurilaulu”. Pidin tärkeänä sen saamista sivulle, jotta melodia tulee tutuksi. Laulun tarkoitus on tutustuttaa C -duuriskaalaan. Pääset Huuliharppu -sivulle tästä.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Kansakoululaisperinnettä

Huuliharppunuottivihkoani kasatessani törmäsin suomalaiseen kansanmelodiaan, johon K. Rautio on aikoinaan tehnyt sanat. Kotini -laulu alkaa sanoin Tiedän paikan armahan. Laulua laulettiin paljon 50- ja 60-lukujen taitteessa kouluissa. Valitsin sen nuottivihkooni, koska sen voi soittaa nelireikäisellä huuliharpulla. Näitä lauluja, joiden sävel kulkee vain yhden oktaavin alueella, ei ole liikaa. Jos jonkin vihkoon tulevan laulun melodia ei ole tuttu nykypäivän lapsille, lisään sen jukeboxiini. Sieltä se on sitten kuultavissa. Huuliharppu -sivullani olevan levyautomaatin päivitän, kun olen saanut kaikki aikomani laulut vihkooni. Uskon, että vihko on hyvässä kuosissa syksyllä. Tänään lisäsin vihkooni suomalaisen piirilaulun Piiri pieni pyörii, jonka voi soittaa nelireikäisellä huuliharpulla. Vihkossa on tällä hetkellä yksitoista laulua. Kotini -laulun lisäsin tämän kuun 15 päivänä.

Kotini -lauluun liittyy jänniä muistoja kansakouluajoiltani, kun me lapset teimme hammaslääkärikokemuksistamme siihen sanat. Tuolloin 1950-luvulla ei ollut vesiporia, joten hammaslääkärillä käynti oli kiusallista. Sen ajan opettajat pitävät sotilaallista kuria, joten koko luokka meni yhtenä miehenä ja naisena hammaslääkärin vastaanottotiloihin. Katsoin katkerana niitä luokkatovereita, joiden sukunimi alkoi a-kirjaimella. Heidän ei tarvinnut istua kuin tovi ja onnekkain pääsi kuulemasta poran vihlovaa ääntä, kun se myllersi luokkatoverien suussa. P-kirjaimisena olin vuorossa vasta, kun yli puolet oppilaista oli piinapenkissä käynyt. Siinä sitä sitten kuunneltiin muiden edesottamuksia ja haisteltiin palaneen käryä, jota aina välillä lehahti odotussaliin. Kiireessä poraaja ei pitänyt tarpeeksi usein taukoja, jolloin poranterä kuumeni polttaen hammasta. Lääkäreissä oli myös eroja. Jotkut olivat ronskimpia ja jännitimme sitä, kenen ruuvipenkkiin sitä joutui. Hoidon jälkeen, kun pääsin klinikan puolelta odotushuoneeseen, näin Öhmanin onnettomat kasvot. Hänen kohtalonaan oli olla viimeinen pari uunista ulos. Siinä kohtaan P-kirjainkin tuntui mukavalta.

Jo monta päivää ennen hammashoitovuoroamme lauloimme Kotini -laulua alla olevin sanoin. Se oli meidän tapamme purkaa paineita. Opettajien kuullen moista pilkkaa ei voinut toki harjoittaa, mutta keskenämme sitä enemmän. En muista, oliko nuo sanat perityt vai keksimmekö juuri me ne. Ehkä ne elivät laajemmaltikin. Sitä ei tarina kerro, mutta me Itä-Helsingissä niitä suustamme luikauttelimme pitäen aikaansaannosta sen alueen omaisuutena. Jos tunnet melodian tai siihen tutustut, niin laulapa näilläkin sanoilla. Voit myös muistella meitä poloisia, joiden piti tällainenkin katumusharjoitus suorittaa, vaikka jo silloin ihmettelimme, miksei odotushuoneeseen menty yksitellen. Silloin ei ilmeisesti ollut vielä keksitty ajanvarauskirjoja.

Kouluhammaslääkäri

Klikkaa kuvaa ja valitse alivetovalikosta Avaa uuteen välilehteen –komento, jolloin näet nuotit oikeassa koossa. Kopiointi edellyttää myös suurentamista.

Löydät kaikki tarvittavat linkit Huuliharppu –sivultani. Materiaali on ilmaista.

Aurinkoa kaikille koulutielle ja vesiporista huolimatta reikiä nolla.





perjantai 17. toukokuuta 2013

Keitä ovat digihumanoidit ja kuinka heidät palautetaan maanpinnalle

Digihumanoidit ovat se ihmiskunnan vähemmistöön kuuluva klikki, joka ylistää tietokoneteknologiaa ilman minkäänlaista maanläheisyyttä. He muistuttavat humanoideja, koska vaikuttavat tulleen toiselta planeetalta tähän maailmaan tarjoten vain omia maanulkopuolisia näkemyksiään. Heidän vahvuutenaan on se, että he osaavat manipuloida enemmistöä hienoilla ja lentävillä teorioillaan. Tälle ryhmälle on ominaista uusien sivistyssanoihin pohjautuvien termien hihnatuotanto. Sofistikoituneet ilmaisut hämmentävät kansanihmisiä, mikä ilmeisesti on tarkoitus, tai sitten nämä digihumanoidit ovat niin haltioituneita keksinnöistään, etteivät huomaa puhuvansa täysin asian vierestä.

Olisi kuitenkin väärin luulla, että nämä ihmiset puhuvat tyhmyyttään. Heidän motiivinsa on raha ja eteneminen urallaan. Kummassakaan vaikuttimessa ei ole mitään tuomittavaa sinänsä, mutta jos ne sokeuttavat käyttäjänsä on kyse ilmiöstä, joka on koko ihmiskunnalle taakaksi. Digisokeudesta voidaan puhua silloin, kun kirkkain silmin puhutaan diginatiivisukupolvesta, joka ottaa pian työelämän haltuunsa. Tämä tietysti voi pitää paikkansa osaltaan, mutta ei koko sukupolven laajuudessa edes teollistuneissa maissa saati siten globaalisti. He unohtavat sen tosiasian, että yli puolet ihmiskunnasta on ilman Internet-yhteyttä ja vielä suurempi osa ei omista tietokoneteknologian mahdollistavia laitteita.

Jos digihumanoidit eläisivät maanpinnalla, he ymmärtäisivät myös sen, että kapea-alaisuus ja virhetulkinnat ovat taakaksi myös sille ryhmälle, joka heitä sponsoroi. Jos ja kun valta tietokoneteknologian kehityksessä annetaan nuorille diginatiiveille, mennään ojasta allikkoon. Diginatiiveille koko homma on vielä leikkiä, josta he saavat palkan onnistuessaan vääntämään teknisesti hienon koodin, kun taas varttuneempi ja kokeneempi ihminen iloitsee tehdessään hyvää, josta on hyötyä itseään laajemmalle seurakunnalle. Tietysti nuoret iloitsevat rahasta niin kuin varttuneemmatkin koodaajat.

Laaja-alaisuuden etu olisi siinä, että tietokoneteknologia tulisi lähemmäksi suurempaa osaa ihmisistä iästä ja yhteiskunta-asemasta riippumatta. Se tietäisi edistystä suurella rintamalla ja innovaatioita, jotka hyödyttäisivät koko ihmiskuntaan. Kiinnostuksen ja laajuuden myötä laiteiden ja ohjelmistojen myynti lisääntyisi. Vaikka nykyään usein luullaan, ettei hyödykkeitä kannata markkinoida kuin varakkaille, erehdytään. Heillä tosin on rahaa kymmenien mattimeikäläisten edestä, mutta heidän tarpeensa eivät vastaa kymmeniä rivi-ihmisiä. Toki heidän jääkaappinsa voivat olla kullatuin ovin varustettuja, mutta silti niitä on vain yksi tai kaksi. Edelleen tarvitaan vain kourallinen ihmisiä valmistamaan kultakahvakaappeja, mutta tehtaita tyydyttämään tavallisen ihmisten tarpeet. Rahan keskittyminen on johtanut siihen, että harvat pyörittävät niin liike- kuin tiedemaailmaa. Silti heidän kykynsä kuluttaa on rajallinen.

Laaja-alaisuus lisäisi koodien käytännöllisyyttä. Objektiohjelmoinnin edut ovat lähes täysin hyödyntämättä. Tämä johtuu siitä, että kehittelykiinnostus on suppeaa. Esimerkkinä voitaisiin mainita yleinen Dictionary Object (sanakirjakapula), joka olisi sopiva kaikkiin tekstinkäsittelyohjelmiin kaikissa käyttöjärjestelmissä. Miettikääpä sitä säästöä ja tehokkuuden sekä miellyttävyyden lisääntymistä, kun jokainen ihminen niin työmaalla kuin kotonaan klikkaisi muutamalla näppäimellä itselleen sanakirjan mihin tahansa sanoja käyttävään sovellukseensa sen sijaan, että lukisi Internetistä ohjeita tuntikausia joka kerta lisätessään oman kielensä oikoluvun johonkin yhteyteen.

Tuntien digihumanoidit heidän ensimmäinen väitteensä lukiessaan yleisestä sanakirjakapulasta on se, että he sanovat tuollaisen lisäävän viruksien käyttöä. Mihin vastaan, että hyvä esimerkki kapea-alaisuudesta. Jos yleispätevän objektien käytöstä syntyy ongelmia, ne ratkaistaan kerralla yleispätevällä kokonaisratkaisulla ja siirrytään uusien ongelmien ratkaisuun kokonaisvaltaisesti eikä yhtä koodiriviä muuttamalla. Miksi pyörä pitää keksi jokaisen koodin käyttöönoton yhteydessä uudestaan. Tilannetta voi verrata tavalliseen kieleen. Olisi melko huvittavaa, jos aina ennen kuin pystyisi lukemaan kirjan, pitäisi lukea ohjeistus kirjainmerkkien ja sanojen poikkeavuudesta tässä kirjassa verrattuna johonkin toiseen kirjaan.

Eteenpäin päästään vasta sitten, kun joka tyttö ja poika uskoo itseensä ja siihen, että heillä ei ole ainoastaan oikeus vaan velvollisuus kehittää tietokoneteknologiaa käyttäjäystävällisemmäksi. Tavikset ovat ottaneet paikkansa muilla teknologian alueilla antaen niitä kehittäville ihmisille arvokasta loppukuluttajatietoutta, mikä on parantanut tuotteiden käytännöllisyyttä ja kiinnostusta niiden käyttöön eli lisännyt niiden tuotantoa. Näin kaikki ovat siltä osin onnellisia. Toivon, että jokainen joka lukee tämän artikkelin, ryhtyy puhumaan omasta puolestaan tietokoneteknologian kehittämisestä käytännöllisemmäksi ystäväpiirissään. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaa, kansanihmisten ääni kuuluu aina, mutta ei silloin, kun suut pysyvät kiinni.

PS Digihumanoidien maanpinnalle palauttamisen tarpeesta puhuttaessa minun nimeäni ei tarvitse mainita. Se olisi epärealistista: Tämä kuuluu kaikille ihmisille ja toivon, että nuoret, jotka eivät katso kuuluvansa kapea-alaiseen diginatiivien heimoon, innostuisivat koko ihmiskunnan hyväksi. Heitä voisi sitten kutsua vaikka digihumaaneiksi. Sehän nyt niin über coolia keksiä termejä.

torstai 16. toukokuuta 2013

Sekaisin tietokoneteknologiasta

Ostin eilen tarjouksessa olleen Tietokone-lehden nelosnumeron. Lehdessä oli Kyösti Pärssisen kirjoittama Z – hän tulee -artikkeli, jossa puhuttiin X-, Y- ja Z -sukupolvista. Z -sukupolven määritelmät eivät ole tarkkoja. ”Ehkä Z on vain symboli uudelle ja vähän pelottavalle”, kirjoittavat Aalto-yliopiston professorit Janne Tienari ja Rebecca Piekkari kirjassaan Z ja epäjohtaminen. Y -sukupolven edustajat ovat puolestaan syntyneet 1980- ja 1990-luvuilla ollen kiihkeitä, kärsimättömiä, nopeita … tämä paikallisjohtaja Pirkko-Liisa Vesterisen (Management Institute of Finland) luonnehdinta näistä Y -sukupolven edustajista jatkui vielä kahdeksan riviä. Toisessa kohtaa artikkelia Vesterinen sanoo: ”Kyseessä todella on aivan uusi sukupolvi, ja sen ero edeltävään sukupolveen on suurempi kuin milloinkaan aikaisemmin historiassa.”

Lennokkaita väitteitä maailmassa, jossa pelkästään sivilisaatiot ovat tuhansia vuosia vanhoja. Lisäksi lause edustaa hyvin kapea-alaista näkökantaa. Esittäähän tämä samainen Vesterinen Y-sukupolven luonnehdinnassaan myös, että puheenaiheena oleva diginatiivisukupolvi on yrittäjähenkistä, empaattista, yhteisöllistä, sosiaalista ja globaalin markkina- ja mediakulttuurin kasvattamaa. Ainoa uusi piirre, jonka löysin tuosta listasta oli paremmat tietokonetekniset taidot kuin heitä edeltävällä sukupolvella. Käytän tarkoituksella sanaa tietokonetekniset taidot, koska teknistä osaamista on ollut periaatteessa niin kauan kuin ihminen on ollut olemassa. Aina joku on osannut soveltaa työvälineitä uudella tavalla eli tekniikalla.

Mediakulttuuri kasvatti 1960-luvulla hyvin edeltävästä sukupolvesta poikkeavan sukupolven, jonka erilaisuus ei rajoittunut pelkkää tekniseen osaamiseen, vaikka sitäkin käytettiin. Luotiin kokonaan uusia taidemuotoja, sähköisiä soittimia ja työkaluja. Diginatiiveista poiketen 60-luvun sukupolvi myös ajatteli uudella tavalla soveltaen ja edelleen kehittäen edellisten sukupolvien filosofisia teorioita ja poliittisia katsomuksia. Sen aikaiset vanhemmat polvet leimasivat 60-lukulaisuuden mielellään vasemmistolaisuudeksi, mutta se oli oikeiston propagandaa. Vasemmistolaisuutta ei nimittäin nielty sellaisenaan, mistä on todistuksena se, että juuri 60-luvun nuoret uskalsivat protestoida Tšekkoslovakian miehitystä vastaan, vaikka heitä vanhemmat sukupolvet vasemmistolaiset mukaan lukien painoivat asian villaisella. Muutos edelliseen sukupolveen ilmeni oikeastaan elämän kaikilla aloilla ja ulottuvaisuuksilla. Silti en uskalla mennä väittämään, että 60-luvun nuoret poikkesivat enemmän edeltävästä sukupolvesta kuin mikään muu sukupolvi ennen heitä. En nimittäin ole elänyt kymmeniä tuhansia vuosia maapallolla.

Päivittäin törmää samanlaiseen hegemoniseen ajatteluun kuin mistä Tietokone-lehden artikkeli on hyvä esimerkki, kun kuulee puhuttavan ihmisten Internetin välityksellä käytävän yhteydenpidon poikkeavan sosiaalisuudesta yleensä. Silloin unohdetaan, että jokainen uusi tekninen keksintö lisää ihmisten kanssakäymiseen uusia piirteitä, mutta ei silti puhelimen tullessa yleiseksi puhuttu vakavissaan puhelinminästä. Tietysti sellaisen voidaan katsoa olevan olemassa siltä osin kuin vastaanottaja muodostaa puhelinkeskustelun perusteella mielikuvan. Silti kuva on vain ohut aavistus kanssaihmisen luonteesta, ja tämä tiedostetaan yleisesti. Uskon, että sama pätee tietokonekontakteihinkin, mutta kyse on Keisarin uusista vaatteista. Kun monet tietokonegurut ja heitä säestävät oppineet esittävät julkisuudessa lennokkaita ajatuksiaan, mattimeikäläiset eivät uskalla lausua omia maanläheisiä mielipiteitään pelätessään paljastavansa tietämättömyytensä. Silti, jos joka pojan ja tytön ääni kuuluisi tietokoneteknologiaa kehitettäessä ja sen vaikutuksista puhuttaessa, ylilyönneiltä vältyttäisiin samalla, kun tietokoneteknologia saattaisin paremmin palvelemaan ihmisluontoa, jopa kaikkea elollista.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Ilmainen äitienpäiväkortti 2013

Äitienpäivään ei ole enää monta yötä, mutta vielä ei ole myöhäistä suunnitella pientä omaa tervehdystä valmiille korttipohjalle. Sellaisen lisääminen tapahtuu vaivattomasti esimerkiksi ilmaisella PhotoScape –kuvankäsittelyohjelmalla. Alla näet minun tänä vuonna suunnittelemani perinteisen äitienpäiväkortin. Siitä on kaksi versiota. Tekstillinen kortti on käytettävä sellaisenaan, mutta tekstittömän kortin alaosaan voit laittaa omat terveisesi ja nimen. Älä muuta kortin värejä tai kuvaa.

Aidille02a2013 Aidille02b2013

Voit kopioida kortit tältä sivulta tai mennä Postikortit –kansiooni, missä on lisää ilmaisia äitienpäiväkortteja. Korttien yhteydessä on kerrottu, jos niihin voi lisätä omat terveiset. Jos kopioit kortin tältä sivulta, avaa kuva ensin uuteen välilehteen, jolloin se on kopioitavissa oikeassa koossa. Saat alivetovalikon auki klikkaamalla kuvaa hiiren osoittimella samalla, kun painat hiiren kakkospainiketta, ks. alla oleva kuva.

KoKo001

Hyvää ja onnellista äitienpäivää kaikille päivänsankarittarille!

perjantai 3. toukokuuta 2013

Asenne ratkaisee kaikessa

Näin yhdeksänkymmentäluvun alussa erikoislaatuisen unen. Siinä kuoleva puu jututti minua. Aamulla kirjoitin unen päiväkirjaani, koska se oli minulle merkittävä. Vielä tuolloin en tiennyt, että tekisin aiheesta laulun, mutta niin vain sellainen syntyi pari vuotta myöhemmin. Ennen laulun syntyä mietin muutaman kerran, mistä on kysymys. Välillä pidin unta naivina. Sitten totesin, että kyse oli asenteesta. Luontoa oppii rakastamaan, kun sitä kuuntelee ja rohkeutta lausua mielipiteensä saa, kun niihin uskoo.

Jos haluat kuunnella laulun, löydät sen osoitteesta: http://www.yellingrosa.com/musiikki01.htm#soitix. Se on jukeboxin laulu numero neljä. Sen koko nimi ei mahtunut jukeboxin näyttöön, joten se on lyhennetty muotoon Ystävä voisitko kasvoni. Linkin pitäisi johtaa suoraan sivun alaosassa olevalle soittimelle. Jos näin ei jostain syystä kävisi, vieritä näyttöä alaspäin, kunnes törmäät Website music playeriin. Kappale on mukana vuonna 1996 ilmestyneellä Hiljaisia lauluja – äänitteellä, jonka tein yhteistyössä Jouni Juolan kanssa. Jouni laulaa kaikki äänitteen kappaleet. Itse laulan Keskustelu motellissa – kappaleen, joka on Duo Forellin singlellä. Kertomus minun ja puun kohtaamisesta on alla.

YSTÄVÄ VOISITKO KASVONI PYYHKIÄ (Y. ROSA)

1. Kerran metsässä nähdä kuolevan sain puun,
joka hellästi käteeni tarttuen pyysi:
”Ystävä voisitko kasvoni pyyhkiä,
sä voisithan siis mun kasvoni pyyhkiä.
Oksani kurkotan taivasta päin,
silti en hengittää voi,
en happea enää saa.”
Mä vastasin sanoen:
”En aurinko oo,
en tuulahdus ilmoja puhdistava.
Minä olen kuin ajassa liehuva likainen riepu,
vain katkua myrkyn mä oon.
Kuin ajassa liehuva likainen riepu,
vain katkua myrkyn mä oon.”

2. ”Silti luokseni sä jää”, aneli nyt puu,
”täksi yhdeksi yöksi, kun vaellus tämä
toistuva tiensä taas ympyrän alkuun saa,
kun vaellus tää taas ympyrän alkuun saa.”
Koko yö kuului puun tuskainen korina
ja lopulta niin
se romahti rymisten.
Kun viime voimillansa
vielä nosti pään
ja minulle lausahti kiitoksen, mä
käden annoin. Niin helpompi oli sen lähteä täältä
pois, helpompi lähteä pois.
Niin helpompi oli sen lähteä täältä
pois, helpompi lähteä pois.

Final:

Mä käteni annoin, niin helpompi oli,
sen lähteä luotamme pois.
Mä käteni annoin, niin helpompi oli,
sen lähteä luotamme pois.

JK Jos joku kysyy minulta: ”Uskotko todella, että puut puhuvat”, vastaan, että jokainen puu on toteemi, totuuden lähde, elollisten ajan alusta tähän päivään.