Kävijämäärien seuraamisen vaikeus

Se vaatii kärsivällisyyttä elää tässä tietotekniikan ihmeellisessä ja kaikkivoivassa maailmassa. Yleismaailmallisesta suitsutuksesta huolimatta tietokoneiden kanssa sattuu sangen alkeellisia virheitä, joita ilman niitä mitä todennäköisimmin sattuisi huomattavasti vähemmän jos olenkaan. Harvemmin sitä on nähty kirjanpitäjää, joka hukkaa kävijätilastokirjansa jonnekin. Vielä harvemmin mainittu työntekijä on sitten katsonut oikeudekseen vähätellä virhettä. Pahimmassa tapauksessa virhettä ei edes selitellä. Tällaiseen tilanteeseen sain törmätä kuun alkupuolella, kun Picasan pilvitallennuspaikassa katseluseurantaluvut katosivat osalta postikorteistani.

Tietysti aloin selvittää, mistä moinen voisi johtua. En ole vastausta löytänyt, vaikka olen käyttänyt luvattoman paljon aikaani siihen, että ratkaisisin, miten seurantaluvut voisi palauttaa. Googlen neuvontapalstoilta kävi ilmi, että on muitakin saman kohtalon kohdanneita ja että he hakivat vastausta samaan ongelmaan. Sellaista he sen paremmin kuin minäkään en ole saanut. Tietysti se jossain on, mutta tavallisilla taatelintallaajilla ei aikaa ole aivan loputtomasti siihen, että he painivat tietokonemaailman ongelmissa.

En väitä, ettei olisi hienoa, kun ihmisille tarjotaan ilmaisia palveluja tai kun esimerkiksi voi nopeasti lähettää postia työnantajalleen tai kavereilleen. Olen kuitenkin ihmisessäni siitä, kuinka yksisilmäisesti tietokonetekniikkaa ylistetään. Hitunen tervettä maalaisjärkeä suhtautumiseen palvelisi huomattavasti paremmin sitä, että tietotekniikkaa palvelisi kokonaisvaltaisesti paremmin ihmistä. Tämä olisi viime kädessä eduksi myös tietotekniikkaa kehittävälle sektorille. Kaikkinainen kehityshän merkitsisi sitä, että tietotekniikan käyttö lisääntyisi eikä päinvastoin. Mitä enemmän kehitystä tapahtuisi, sitä vähemmän koneita käytettäisiin turhaan, mikä taas vapauttaisi ihmiset hyödyllisiin tehtäviin niin todellisessa kuin virtuaalimaailmassa puhumattakaan sähkönkulutuksen vähenemisestä.

Tässä jotain, mitä kaikki voisivat miettiä ilman lahkolaista kiihkomielisyyttä, mitä niin usein esiintyy, kun puhutaan tietokone maailmasta. Tästä on hyvänä esimerkkinä käyttöjärjestelmälahkot. Linux-ihmisten mielestä heidän järjestelmässäänhän ei ole mitään vikaa, eivätkä he löydä mitään oppimista Windows-puolelta ja päinvastoin. Kuinka ollakaan, minä olen kuitenkin kokenut sen ihanuuden, että niin Ubuntu 12.04 LTS kuin Windows Vistani ovat lakanneet toimimasta. Monista ponnisteluista huolimatta kummassakin tapauksessa jouduin asentamaan käyttöjärjestelmät uudelleen. Tietysti sitä ennen siirsin työtiedostot ulkoiselle kovalevylle ja palautin ne sitten puhtaille koneille.

Tästä nyt sitten taas eteenpäin, vaikka en tiedä, miten jatkaa noiden korttien katselulukemien kanssa. Nollatutuneet katseluvut eivät ole kasvaneet kohta viikon, vaikka katseluseurannan säilyttäneitä kortteja on säännöllisesti katsottu. Ehkä kokeilen sitä, että asennan kaikki kortit uudelleen ja toivon, että seuranta alkaisi toimia taas normaalista. Siinä menee aikaa, mutta katselulukujen palauttaminen saattaa olla vaikeaa jos ei mahdotonta. Onneksi YouTube -katseluvut ovat toimineet. Niiden seuraaminen on ollut mieluisaa puuhaa näin syksyllä, kun niistä ollaan oltu mukavasti kiinnostuneita. Voit vilkaista videoiden tämänhetkiset katselutilanteet täältä. Täytyy koputtaa puuta, että laskurit toimivat jatkossa ja että ihmiset jaksavat edelleen katsella videoitani. Kiitos kaikille foorumeillani vierailleille.

Elämän tarkoitus

Katsoin äsken Ylen Areenalta kolmannen osan englantilaisesta minisarjasta Tulisieulu (South Riding). Sen esittelytekstissä sanottiin, että pääosan esittäjä Rachel Burton (Anna Maxwell Martin) yrittää saada takaisin elämänsä hallinnan ja että hän etsii edelleen vastausta universaaliin kysymykseen: mikä on elämän tarkoitus. Kun luin esittelyn, totesin olkapäitä kohauttaen, että elämän tarkoitus on elämä. Toki tämä on todettu aikaisemmin jopa samoilla sanoilla monessakin maailmankolkassa vuosituhansien saatossa. Jännää onkin se, mikseivät ihmiset tyydy tuohon hyvin luonnolliseen ja johdonmukaiseen seuraamukseen. Totuuden hyväksyminen säästäisi niin ihmiset, eläimet kuin kasvikunnan paljolta vaivalta ja surulta. Mietehän tukee sitä, että joka luontokappaleelle tulisi antaa tilaa. Jos hyväksyy elämän tukemisen, ei elollisen tuhoaminen enää ole johdonmukaista puhumatta lajikumppaninsa sortamisesta. Siihen ei ole tarvetta.

Kaikki me kuitenkin tiedämme, että konsensusta elämän ja ihmisen välillä ei juuri ole. Sopusointua ihmisen ja ympäristön välillä esiintyy taiteissa ja hengellisissä piireissä, mutta jo jälkimmäisessä ryhmässä esiintyy ahneutta ja kateellisuutta kanssaihmisiä kohtaan sekä muun elollisen arvotta jättämistä. Taiteen erikoisasema johtuukin siitä, että sen kehittelyt tapahtuvat sellaisella järkitajunnan alueella, jota ei tarvitse sovittaa välittömään ympäristöön. Riittää, että keksityt kuvat eivät ole mielikuvituksessa ristiriidassa keskenään. Suurin merkitys on luovuuden suuntaa-antavuudella. Ilman mielikuvitusta ihminen ei nousisi koskaan uudelle tasolle eikä oivaltaisi edes teoriassa uusien mahdollisuuksien olemassaoloa.

Ihminen ei ole ainoa luontokappale, joka syyllistyy elämänvastaiseen käyttäytymiseen. Myös simpanssit saatavat tappaa ”huvikseen”, leikitellä toisen eläinlajin edustajan kanssa ja lopulta tappaa kidutetun uhrinsa syömättä tätä. Tästäkö sitten padot murtuvat ja yhä kehittyessä elollisen olion toilailut muuttuvat yhä vaikeaselkoisemmiksi. Tietysti näin voi päätellä, mutta yhtä hyvin voimme ajatella, että luomakunnan kruunu ensimmäisenä saavuttaa kehitysasteen, jossa tappamisen ja tuhoamisen perusteita on mahdollista miettiä. Toivoa sopiikin, että ihmisten haaveissa ja taiteessa esiintyvä harmonia luonnon kanssa koetaan mahdolliseksi ja edelleen välttämättömäksi. Ihmisen tekninen tietämys riittäisi jo nyt siihen, että lajimme tukisi ehdoitta elämän jatkuvuutta ja edelleen kehittymistä. Vaikka mielemme laahaa tekniikan perässä, ihmiskunnan pitäisi jättää muutamia kehitysaskelmia väliin nopeuttaakseen kasvamistaan elon harmoniaan. Maapallon nimittäin ei ehdi odottaa meidän kehittymistä omalla painollamme. Tämä tulema kertoo ehkä parhaiten sen, että elämän tarkoitus on elämä. Jos tuo tarkoituksenmukaisuus loppuu, tuhoutuu myös maapallomme. Siitä on jo merkkejä, mitä ahneus ja elämän jatkumisen kunnioittamatta jättäminen saa aikaan. Maapallon, niin elollisen, voimavarat hupenevat nopeaa vauhtia.