Jäkälän kuviot puussa

Tein antoisan pyöräretken. Kuvailin puunrunkoja, kiviä ja kantoja, koska etsin pintoja uuden valmisteilla olevan tyylipohjaisen sivuni mallineen taustakuvaksi. Tietysti ilmaisia pintoja voi kopioida netistä, mutta jotenkin minusta tuntuu, että omalla sivulla pitää olla itse kuvaama pinta. Silti voi olla, että joudun tinkimään periaatteistani tässä suhteessa, koska kamerani erottelukyky ja muut ominaisuudet eivät ehkä riitä tarpeeksi terävään kuvaan. Joskushan tekstuuri rakennetaan muutaman neliösenttimetrin palasesta ja se suurennetaan moninkertaiseksi.

Makrokuvaus olisi mahtavaa, mutta välineet maksavat hunajaa. Luonnon yksityiskohdat ovat tutkimattomia ja aina arvaamattomia. Tänään ihailin jäkälien värikkäitä kudoksia puun rungoilla. Ehkä puut eivät ole niistä yhtä iloisia, vaikka luin puutarhapalstalta, ettei jäkälistä juuri haittaa ole. Niiden runsas esiintyminen voi sinänsä olla merkki puun huonokuntoisuudesta. Niiden poistaminen ei paranna sairasta puuta vaan siihen tarvitaan muita keinoja. Jäkälän voi poistaa esimerkiksi omenapuista juuriharjalla, http://olotila.yle.fi/piha/kasvit/puut-ja-pensaat/omenapuun-leikkaaminen-ja-jakalan-poisto

Siinä valon ja runsauden sateessa, minulle tuli mieleen, kuinka talvi ja pimeät illat ovat vaatimattomalla tavalla runsaita eli niitä pitää oppia lukemaan kuin ohjelmointikoodia, niin niistä tulee runoutta. Prameuden keskellä meinaa moni asia jäädä huomiotta niin kuin uskolliset kenkäni, jotka ovat palvelleet minua nurkumatta jo muutaman vuoden. En minä nytkään olisi niitä muistanut, mutta kokeilin erilaisia säätöjä kamerassani ja säätöjen vaihtamisen merkiksi otin muistikortille kuvan kengästäni. Kun näen kenkäkuvan, tiedän vaihtaneeni taas säädön. Vasta kun siirsin kuvia tietokoneelle, huomasin kuinka sympaattisilta tämä velikulta näyttää. Se tosin huomautti olevansa pölyinen eikä siksi haluaisi olla mallina. Höpötyksiä vastasin, sillä sinä ja veljesihän kävelette kanssani kangasmailla ja jänkällä, miten siinä voisi kiiltävänä selvitä. Sitä paitsi vastahan minä teidät puhdistin, kun kävimme lääkärin vastaanotolla. Joka päivä en lankkipurkkia avaa.

Silti en vuodenajoista luopuisi. Valossa maalataan panoraamoja ja syksyllä nyplätään maisemapitsiä. Sillä tavalla me kyllä osaamme olla tuottoisia, ainakin suurin osa meistä. Valitettavasti joillakin menee luu kurkkuun, kun lämpömittari tippuu alle nollan ja/tai pitää sytyttää lyhtyjä kulkemista varten. Silloin luovuudella ei tunnu olevan rajoja, kun kuulee niin monta syytä, miksi ei näe metsää puilta, syksyä kesältä. Mutta unohdetaan puheet muista vuodenajoista, kun kesä on tulossa ja annetaan kaikenlaisten kukkien kukkia. Kesällähän tarjonta on runsasta, mikä on fantastista. Voiko ihminen sille mitään, jos elää vain valossa. Sellaiset siskot ja veljet taisivat olla edellisessä elämässään karhuja.


JK. Kuvat suurenevat, kun niitä klikkaa hiirellä.