sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Ansaitseeko syntymäpäiväsankari kruunun

Tänä sunnuntaipäivänä törmäsin tulisen näköisiin kukkiin ystäväni puutarhassa. Hän kertoi minulle, että kyseessä oli keisarinkruunu eli ruskolilja. Jo kuvan ottohetkellä näin mielessäni, miten pippurisen kortin sen avulla saa suunniteltua. Hieno homma, sillä olen jo pitkään miettinyt, millaisen syntymäpäiväkortin teen. En halunnut siitä liian tavanomaista, mutta jonkun verran traditiota saisi olla jäljellä. Siinä vaiheessa en arvannut, että pelkkä uudenlainen kukkavalinta saisi niin paljon vaihtelua aikaan. Kukan terälehtien väri johdatteli minut valitsemaan taustaväriksi sen ominta punaista.

Tekstin jätin tarkoituksellisesti pelkistetyksi. En kohottanut kirjaimia tai laittanut niihin kuin yhden värin, koska näin kukan komeudelle jää enemmän tilaa. Tapani mukaan olen tallentanut kortista myös tekstittömän version, johon jokainen voi itse kirjailla kirjaimet käyttämällä vaikka ilmaista PhotoScape –kuvankäsittelyohjelmaa. Sen voi ladata itselleen osoitteesta http://www.photoscape.org/ps/main/download.php

Nyt on sitten sinun vuorosi päättää ansaitseeko sinun syntymäpäiväsankarisi kruunun päähän. Varmasti hän niin hyvä tyyppi on. Löydät postikortin osoitteesta http://www.yellingrosa.com/kortit01.htm Lisätietoa kauniista keisarinkruunusta on raapustettu tänne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti