Pyöräilin pitkästä aikaa viime maanantaina Kukkolankoskelle. Siellä väylä siirteli vesiä niin kuin ennenkin. Kehittelin teoriaa älyn runollisuudesta, jonka ydin olisi älyllinen kuvaannollisuus. Ihmisethän ajattelevat enemmän kuvilla kuin ideoilla. Kaiken lisäksi nämä kuvat ovat paljolti myötäsyntyisenä ihmismielessä. Tavassa on niin hyvää kuin huonoa. Uskomukset ja tottumukset luovat turvallisuutta, mutta voivat johtaa ihmisen harhaan. Runouden kohdalla tämä kuvakuvien paljous ei vie eteenpäin vaan pakottaa kirjoittamaan maalailen tuhanteen kertaan synnytettyjä tauluja. Siinä ei kovin paljon jää tilaa luovuudelle, jos vielä yrittää olla tiputtamatta lukijaa kärryiltä.
Älyn runousteorian selittäminen vaatisi niin laajaa artikkelia, että katsoin sen laatimisen olevan Kankkulan kaivoon heitettyä ammentamista. Ihmiset eivät yksinkertaisesti ole vielä valmiita vastaanottamaan uusia haasteita. Itse en tee tästä poikkeusta. Niinpä nautin juustosämpylän ja kahvin rauhassa ennen polkemista takaisin Tornioon. Otin takaisintulo matkalla muutaman kuvan itsestäni. Selatessani otoksia huomasin, että korvani ovat päässeet vanhuusikään. Alitajunta alkoi toimia ja kuin huomaamatta syntyi runo, Ikääntymisen etu, joka kertoo ihmisen tulevan harkitsevaisemmaksi ja suvaitsevammaksi iän ja kokemuksien myötä. Hieno lahja kuulla puhetta uudella tavalla, vaikka täytyy heti myöntää ikäkorvien olevan rumannäköisiä. Ei silti, että minusta olisi tullut Dumbo -norsu, vaan suurensin korviani entisestään runoon liittyvää kuvaa varten Gimpissä.
Maanantairetken antia:
Muistathan, että uusimmat runot löytyvät nyt täällä Yelling Rosan Bloggerin Runo. Nyt –sivulta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti