Miksi meditsiiniõde eikä haigehoidja

Olen aina ollut kiinnostunut siitä karjalaisesta kielestä ja kulttuurista, jota nykyään löytyy Suomen rajojen itäpuolelta. Onhan minun sukuni luovutetusta karjalasta ja mummoni kieli oli todella rikasta ja elävää. Sen määrittäminen ei ole aivan yksinkertaista, koska siinä oli aineksia muualtakin kuin Karjalan kannakselta. Karjalan kulttuurissa on ollut aina vaikutteita myös venäjän kielestä, mikä mummoltani käytti luonnostaan. Syntyihän hän Pietarissa 1800 -luvun puolella ja kävi siellä koulunsa. Koska en mummon eläessä arkistoinut hänen puheitaan, olen unohtanut paljon hänen hersyvästä kielestään. Löytääkseni taas tuon poljennon olen tutkinut karjalan kieliä ja nyttemmin eestin kieltä. Vaikka itäisessä Karjalassa on venäläisiä lainasanoja, ne tuntuvat jotenkin istuvan paremmin kieleen kuin eestiin vakiintuneet lainat, jotka ovat tulleet germaanisista kielistä, missä ei ole olemassa juuri sijamuotoja, joita taas venäjän kielessä on kuusi. Näin sieltä lainattujen sanojen sopivuus itämerensuomalaisiin kieliin on ollut parempi kuin germaanisien sanojen.

Jotkut eestin kielen sanat kuulostavat hyvin epäsointisilta, kuten tuo otsikon meditsiiniõde eli sairaanhoitaja. Meditsiini -sana tulee latinan kielen sanasta medicus, joka tarkoittaa parantavaa, ja/tai lääketieteen-. Englannin kielessä medicine -sana tarkoittaa jo lähes puhtaasti lääkkeitä tai lääketiedettä. Näin merkitysopillisesti meditsiiniõde on lähempänä terveydenhoitajaa kuin sairaanhoitajaa (sairaalassa). Tuo sana hirvitys ihmetyttää myös siksi, että eestin kielestä löytyy haige- ja hoidja -sanat eli sairas ja hoitaja, jotka yhdistämällä olisi tullut kelpo suomalais-ugrilainen sana: haigehoidja eli sairaanhoitaja. Haige -sanan genetiivi on haige, sillä aikojen saatossa genetiivin n -pääte on ”kulunut pois”. En tiedä, mikä on eestin kielen vastine suomen kielen terveydenhoitaja -sanalle, koska sellaista ei sanakirjastani löytynyt. Sieltä löytyi kuitenkin sana tervishoid eli terveydenhoito, joten tämän perusteella saisimme sanan tervishoidja. Ehkä sellainen suuren suuresta sanakirjasta löytyisikin. Ehkä jopa haigehoidja.

Hoidja -sana saattaa olla yksi niistä sanoista, joita suomen kielestä on lainattu eestin kieleen viime vuosisadan alussa, jolloin johtava kielenuudistaja Johannes Aavikin toimesta eestin kieleen kotiutui joukko uudissanoja. Aavik ehdotti kaiken kaikkiaan yli 2000 suomen lainaa. Kieleen näistä vakiintui vain noin kolmesataa sanaa. Esimerkiksi sanat: aare, aldis, anastada, anuda, erak, haihtuda, hajameelne, hetk, häirida, julm, kalbe, keigar, kiinduda, kohelda, korvata, levida, raev, reibas, räige, seik, siirduda, suhtuda, suvatseda, säilida, sünge, unelm jne (Lähde: Saagem tuttavaks s. 197, Viive Taro ja Helga Laanpere, Otava 1984).

Näin välistä esiintyvästä kankeudesta huolimatta eestin kieli on monessa suhteessa joustavampi ja sointuvampi kuin suomen kirjakieli, joka on lähes kokonaan sivuuttanut itäsuomen ja karjalan murteet. Voinkin hiukan ivallisesti sanoa, että mikä tulee lännestä ei sovi suomalais-ugrilaisiin kieliin. Niin kuin eestissä ei minunkaan kotonani ollut sellaista väriä kuin punainen. Punane se oli syäme väri. Tasapuolisuuden nimissä ei meillä valkoistakaan tunnettu vaan valke' (a-kirjain ei juuri kuulunut sanottaessa), eestissä valge. Julkaisemassani postissani, jonka kirjoitin 22.12.15, oli värssy:

Kui rahusast

Kui rahusast syän
muistoloi kantaa,
niiku seilais maamo
maailmah vesilöi,
niipalju sil ajal unes
kaik turha ja vähäin
on.
© Yelling Rosa
20/12 -15

Sanoin tuolloin ja kertaan nyt, että aina välistä pelkään lisääväni omiani isoäitini kieleen, koska sellaista ei enää missään puhuta. Toisaalta uskon, että esimerkiksi eestin kieli auttaa soinnin mieleeni palaamisessa. Esimerkiksi palju -sanan olin unohtanut, mutta kun näin sen suomi-viro-suomi- sanakirjassani, se oli napakymppi. Palju on meil syämes. Ja niin kuin eestin mies tai nainen sanoisi:

Palju õnne laupäevaks kõigile.