Hieno kuva, joka antaa ostajalle hyvä mielen. Käytetäänhän tästä plastiikasta uudelleen 80 prosenttia. Silti, jos ei anna tuon tekstin liikaa tuudittaa hyvän olon tunteeseen, voi helposti kysyä, miksei tuosta materiaalista käytetä 100 prosenttia. Se olisi mahdollista siten, että itse kynäkuoreen myytäisiin irtosäiliöitä kunnes kuori menisi niin huonoon kuntoon, että se olisi vietävä kierrätykseen. Vanhan muovin kierrätysominaisuudet olisivat ehkä hiukan huonommat, mutta eivät olemattomat. Säästöä olisi tullut, kun kuorta ei pantu joka kerta kierrätykseen, kun säiliö loppui. Monesti unohdetaan se, että kierrättäminen vaatii melkoisesti energiaa, minkä tuottaminen syö uusiutumattomia energialähteitä.
Jos valtiovalta määräisi standardit säiliöille, kynän valmistajat ohjailtaisiin tekemään vakiokuoria, joissa olisi vakiokierteet tulpalle, jonka avaaminen mahdollistaisi uuden säiliön pujottamisen kynään. Standardit olisivat tervetulleita kaikille tuotantoaloille. Nykytekniikan valmistamisessa standardit toisivat merkittäviä säästöjä. Insinöörit voisivat laskea vakiopinta-alat eri tietotekniikkaosille, jolloin tietokonekuoret voisivat palvella helposti yli 50 vuotta. Nyt moni designeri kauhistelee mielessään, millainen sellainen maailma olisi, missä kaikki laitteiden koteloilla olisi vakiomitat. Heille lohdutukseksi pyydän miettimään, mitä kaikkea Lego-palikoista voi rakentaa, vaikka ne ovatkin vakiomittaisia. Vakiomittaisten laitekoteloiden panelointi antaisi rajattomat mahdollisuudet.
Sitten joku toinen tätä lukeva korottaa äänensä työpaikkojen puolesta, mutta ei standardointikaan ilman ihmisiä toimisi. Tietysti on tiukempi kysymys, kuka heille maksaisi palkkaa. Valtiovalta, kun ei näe mitään muuta mahdollisuutta kuin kulutuksen lisäämisen elintason ylläpitämiseksi. Tuotteiden hintoja nostaminen olisi johdonmukaista, koska hyödykkeiden elinkaari oleellisesti pidentyisi. Tuotteiden leasing voisi olla myös asiallista, jolloin laitevalmistajat voisivat pitää huolen kierrätyksestä saaden siitä lisätuloa sekä siitä, että laitteen käytöstä maksetaan pitkällä aikavälillä. Myös koneita olisi verotettava.
Tällainen läjä muovia ja pahvia tarvitaan kahteen 1,8 metrin johdon pakkaamiseen. Siinä saa ahjot hehkua punaisena, kun tuokin plastiikka on saatu kierrätettyä – ja liekö edes kierrätettävää materiaalia. Minä, kun olen tällainen vanha pieru, muistan ajat, jolloin elektroniikka-alan liikkeissä oli takahuoneessa työntekijöitä, jotka juottivat asiakkaille vain ja ainoastaan heidän tarvitsemansa johdot liittimineen. Vielä 60 -luvulla, vaikka maailmassa oli paljon vähemmän varallisuutta, ei kukaan sanonut, että tällaiseen ei ole varaa. Miettikääpä sitä merkittävää vähennystä ilmakehän kuormitukselle, kun maailmassa rahdattaisiin vain raaka-aineita ja puolivalmisteita lopullisen työn tapahtuessa paikallisesti.
Tuli tuosta pakkausvimmasta mieleen eräs keskustelu nuoren puotitytön kanssa. Sanoin lähinnä itselleni, että ei ennen tarvittu tällaista määrää krääsää pienen ostoksen ympärille. Tyttö syöksyi valppaana valistamaan, että pakkaaminen tapahtuu hygienian lisäämiseksi, ettei bakteerit leviä. Sinänsä loogisia väitteitä, koska olimme ruokavalintakaupassa. En viitsinyt vastata mitään, että mene tuonne hedelmä- ja vihannestiskeille, ja katso kuinka ihmiset hierovat likaisin käsin elintarvikkeita, joita sitten myydään kuin ei ikinä muovikelmupaketteja olisi keksittykään. Pakkaamisen innostus perustuu siihen, että se tapahtuu automaattisesti koneiden avulla ilman ikäviä ihmisiä synnytyksineen ja sairastumisineen. Ja masinoita ei veroteta.
Tällaisia päässäni liikkui 15 päivänä maaliskuuta 2018, kun johtoja ja kyniä ostin. Kirjasinpa tänne, vaikka eipä ihmiset ole valmiita muutoksiin. Voihan tämän kääntää filosofian saralle sanomalla Descartesin lailla: ”Cogito, ergo sum.”
Jaa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti