Ilmaisohjelmien valitsemisesta

Ilmaisohjelmista näyttää olevan runsaudenpula, joka ei ole pelkästään hyvä asia. Runsaaseen tarjontaan tutustuminen kysyy vaivaa ja aikaa. Usein se osoittautuu myös turhaksi ristiretkeksi, mitä ilman olisi voinut keskittää voimavaransa jo käyttöön ottamiinsa ohjelmiin. Valitettavasti kokeilemiselle ei ole vaihtoehtoa. Yhdestä ohjelmasta saattaa näet liikkua hyvin monenlaisia arvioita. Joku katsaus voi pitää tiettyä ohjelmaa loistavana, kun taas toinen ei näe mitään käyttöä sille. Näin, jos ohjelma kiinnostaa, sen ominaisuuksista ja mahdollisuuksista on itse otettava selkoa.

Juuri parhaillaan olen touhunnut Gimp –kuvankäsittelyohjelman kanssa. Harmittaa, etten ole aikaisemmin ottanut selvää siitä, mutta en ole lukenut yhtään arvostelua tai esittelyä, missä ei muistettaisi mainita sen korkeasta oppimiskynnyksestä ja hankalasta käyttöliittymästä. On toki totta, että Gimpissä on paljon yksilöllisiä ratkaisuja, mutta kun niihin pääsee sisälle, prosessointi on varsin johdonmukaista. Olen kokeillut monia ilmaisia kuvankäsittelyohjelmia, mutta aina niistä on puuttunut jotakin, minkä vuoksi on täytynyt koittaa uutta mahdollisuutta vain todetakseen, että ilmaiset kuvankäsittelyohjelmat eivät useinkaan pysty toteuttamaan vähänkin vaativampia tarpeita. Monesta puuttuvat tasot (layers), jotka ovat ehdottomat, kun kuvien käsittely edistyy vähänkin pitemmälle. Jos olisin käyttänyt kaiken sen ajan, mitä olen käyttänyt muihin kuvankäsittelyohjelmiin, Gimpiin olisin pitkällä sen kanssa. Onneksi koskaan ei ole myöhäistä. Gimpin voi ladata esimerkiksi osoitteesta: http://www.ilmaisohjelmat.fi/gimp

Kun ohjelmia asentaa ja poistaa huonoksi toteamiaan, kovalevylle kertyy paljon sellaista materiaalia, mikä jää koneelle. Huoltoajoja suorittavat ilmaisohjelmat ovat myös runsaslukuiset. Niistä annetut arviot vaihtelevat laidasta laittaa ja yhdestä tietystä ohjelmasta voi liikkua niin ylistäviä kuin vähätteleviä lausuntoja lehdissä ja Internetissä. Olenkin lakannut lukemasta kaikkea, mikä silmien eteen ilmestyy. Jotta aikaa ei kuluisi loputtomasti sopivan työkalun etsimiseen, olen keskittänyt lukemiseni CNET.comiin. Aina en ole ollut samaa mieltä heidän kanssaan, mutta ajansäästämiseksi on etsinnät keskitettävä johonkin instanssiin. Sitä paitsi CNET.comin kautta ladatut ohjelmat ovat virustarkastettuja, eivätkä ne sisällä muita haittaohjelmia. Näin he ainakin vakuuttavat.

CNET.com antoi varsin hyvät arvosanat suomalaiselle huoltoajoja suorittavalle Macecfartin Power Tools Litelle. Se sai siellä peräti viisi tähteä viidestä. Käyttäjiltä tuli kolme tähteä. Ohjelman vahvuus on sen monipuolisuus ja mahdollisuus itse vaikuttaa siihen, mitä sillä tekee, mutta kaikkien ominaisuuksien hyödyntäminen tietää tietysti vaatii hiukan enemmän vaivannäköä. CNET.comin mukaan siinä on ohjelmaan niin aloittelijalle kuin asiantuntijalle. Itse tosin hankkia ohjelmasta maksullisen version, JV16 PowerTools 2011, ja olen siihen erittäin tyytyväinen. Perehtymistä auttaa suomen kielinen käyttöliittymä. Teen sillä kaikki tarvittavat huoltoajot lukuun ottamatta levyneheytystä. Siihen tarkoitukseen minulla on ilmainen Smart Defrag. Sen saa myös suorittamaan eheytykset automaattisesti tietyin aikavälein. CNET.comin mukaan niin testaajat kuin käyttäjät ovat ihastuneet tähän ohjelmaan.

Vastikään olen kokeillut monia ilmaisia eKirjojen teko-ohjelmia. Niistä ei ole kuitenkaan löytynyt samanlaista monipuolisuutta kuin muutaman kympin hintaisesta Jutoh-julkaisuohjelmasta. Se osaa konvertoida eKirjan moneen eri formaattiin, jotka toimivat erilaisissa lukulaitteissa ja katseluohjelmissa, kuten esimerksiksi iPad ja Kindle tai Adoben Digital Editions –katseluohjelmassa. Yltiömäinen tarjonta tekee helposti sokeaksi. Kokonaistarjonnan hahmottamiseen ei riitä yksi ihmiselämä, siksi omat tarpeet on yksilöitävä ja pysyteltävä valitsemissaan ohjelmissaan. Ilmaisohjelmia ei kannata myöskään pitää itsetarkoituksena. Jos joku maksullinen ohjelma suoriutuu niitä paremmin ja nopeammin, sen hankkimista kannattaa harkita. Ainoa estehän siinä on tietysti raha, mutta kaikki hyvät ohjelmat eivät ole kalliita.

Lähi aikoina koneeltani lentää iso kasa ohjelmia kaatopaikalle. Päätös valita yksi tai kaksi ohjelmaa tehtävää kohden, on pudottanut ison taakan selästä. Tietysti mikään ei voi olla ehdotonta. Jos joku uusi ohjelma vaikuttaa käytössä olevaa ohjelmaa paremmalta, sen käyttöä kannattaa harkita. Siinä on kuitenkin laskettava, kuinka paljon perehtyminen verottaa muuta tekemistä ja onko uusi ominaisuus tämän vaivan väärtti. Tekstinkäsittelyohjelmiakin päivitetään joka vuosi ja niihin lisätään kasapäin ominaisuuksia, mutta valtaosa meistä tulee toimeen niin vähällä, että jo kymmenen vuotta sitten julkaistut teksturit tyydyttäisivät tarpeemme.

Onko tuttua juttua

Olet luvannut kirjoittaa jutun tiettyyn kelloaikaan mennessä tiettynä päivänä tiettyyn instanssiin, mutta kun ryhdyt hommaan, tekniikka alkaa reistata. Tekstinkäsittelyohjelma kaatuilee, tiedosto on kenties vioittunut, ulkoinen kovalevy ei osaa palauttaa varmuuskopiota kuvasta, jota sinulla ei ole enää sisäisellä kovalevyllä. Internet-yhteys on hetkellisesti poikki. Ehkä et itsekään ole oikein vireessä ja vastoinkäymisten sattuessa, menee viimeinenkin into, mutta valmista olisi saatava ja äkkiä. Niin, ja kirjoittimesta loppuu keltainen väri, eikä se suostu tulostamaan artikkelia mustavalkoisena.

Tietysti kenellekään ei satu näin paljon vastoinkäymisiä yhtaikaa, mutta yksikin niistä riittää pilaamaan päivän ja myöhästyttämään työn valmistumista. Tänään minulle kävi näin, kun varmuuskopiointiohjelma väitti, että tarvitsemani kuva on vaurioitunut eikä sitä voi enää palauttaa koneelleni. Yritin avata sen suoraan ulkoiselta kovalevyltä, mutta ei sekään onnistunut. Uuden vastaavan kuvan hankkimiseen ei ole aikaa, joten juttu on lähetettävä ilman kuvaa, mikä on vahinko. Grafiikka olisi rikastuttanut sisältöä eikä ole varmaa, hyväksyykö vastaanottaja lainkaan työtäni.

Siinä odotellessani ihmettä eli sitä, että kuvan saisi jotenkin toimivaksi, piirtelin miehen auringossa. Ainakin hänellä on lämmintä ja mukavaa, kun on olkihattu päässä ja maha täynnä kaktusviinaa. Jossakin se painelee kaiketi Etelä-Amerikan pampalla. Aasi on unohtunut matkan päähän eikä hän olenkaan muista, mistä Maria-vaimo on varoittanut. Siinä on hetki onnellisuutta tämän taivaan alla kaukana tietokoneista. Liekö tuo mies vallan Miguel vai Jesus, mutta eihän sillä ole mitään väliä. Hän ei puhuttele itseään varmaankaan nimellä tai sitten vallan vain sillä. Leikitään, että hän on Miguel, mutta kyllä minä olen kaukana aiheestani. Alanko minä päihtyä Miguelin touhuista. Toivottavasti en. En haluaisi samanlaista läksytystä kuin Miguel, kun mies vihdoin palaa laskuhumalassa ja nöyränä kotiinsa. Maria-vaimo on ylen kipakka. Onneksi jutun vastaanottaja on enkeli vaimon rinnalla.

Ok, pitää nyt lopettaa ja kirjoittaa se kuvaton stoori. Toivottavasti Internet-yhteys toimii. Onneksi olen kaukaa viisas ja minulla on sekä laajakaistayhteys että mokkula. Jos yks pettää niin toinen ottaa. Voikaapa hyvin.

Huoleton Miguel viettää hetken ihanaa elämää.
Kuva suurenee kaksoisklikkaamalla.

Ilmaisia englanninkielisiä postikortteja

Monella meistä on nykyään tuttavia ulkomailla. Heille tulee joskus lähetettyä kortteja. Silloin terveiset yleisimmin välittyvät englannin kielellä. Siksi olen kääntänyt joitakin korttejani englannin kielelle. Jotkut korteistani on suoraan tehty englannin kielelle. Korttipohjat ovat osin samoja, joita olen käyttänyt suomenkielisissä korteissa, mutta jotkut korttipohjat löytyvät vain Free Postcards –kansiosta. Sitä paitsi mikään ei estä kirjoittamasta suomenkielisiä terveisiä niille korttipohjille, joille se on mahdollista. Kuvatekstistä käy tarkemmin ilmi, mikä kortti tulee käyttää sellaisenaan ja mille voi lisätä allekirjoituksensa ja mille allekirjoituksensa sekä terveisensä.

Tekstimuutostöihin voi käyttää mitä tahansa valokuvankäsittelyohjelmaa, mutta suosittelen PhotoScapea, koska se on ilmainen, helppokäyttöinen ja varmatoiminen. Siinä voi kirjaimille määrittää erikseen täyttövärin ja reunaviivan. Kohokirjaimia PhotoScapella ei voi tehdä, mutta kahden värin käyttö antaa jo lukuisia vaihtoehtoja. Tietysti jos olet tottunut käyttämään jotain muuta ohjelmaa, käytät sitä. Jos sinulla on halua ja kärsivällisyyttä sekä tarve kohokirjaimien käyttöön, saat sellaiset käyttöösi ainakin ilmaisessa Gimp-valokuvankäsittelyohjelmassa. Siinä on kuitenkin korkea oppimiskynnys, mutta kymmenettuhannet ihmiset ovat sen käytön omaksuneet, joten aikaa se vain vaatii. Gimpissä voi käyttää myös tasoja (layers). Niitä ei PhotoScapessa ole.

Serif Draw Starter Editionissa saat myös käyttöösi tasot, mutta efektien lisääminen kirjaimiin on varattu maksulliselle versiolle. Siinä voi kuitenkin käyttää valmiita efektejä, joita on siinä parikymmentä. Kun valitset estettyjä toimintoja, tulee kehotus päivittää maksulliseen versioon, mikä voi pitemmän päälle olla ärsyttävää. Jos tästä ei välitä, saa aika kivoja asioita aikaiseksi. Alla on esimerkki Starterin valmiista kohokirjaimisesta tekstistä. Kuvan oikeassa reunassa on Effects-kirjasto, joka on ohjelmassakin näytön oikeassa reunassa. Siitä voi valita tehosteita kirjaimille.

Isänpäivän terveiset

Muistit varmasti, että isänpäivä lähestyy. Postikortit-kansiosta löydät suunnittelemani isänpäiväkortit. Edellä mainituilla ohjelmilla voit tehdä niihinkin tekstimuutoksia. Tämän vuoden puolella lisään vielä ainakin pari joulukorttia niin Postikortit- kuin Free Postcards –kansioihin.

Toivottavasti löydät itsellesi sopivia kortteja ja/tai korttipohjia ystävillesi lähetettäväksi. Kortit on helpointa ladata omalle koneelle klikkaamalla Lataa-kuvaketta ja seuraamalla sen jälkeen näytölle tulevia ohjeita. Katso alla olevaa kuvaa.

Mystinen metsä

Marraskuun kuva, Mystinen metsä, on synnyttänyt mielessäni monenlaisia ajatuksia, joista erikoisin on se, että kaikki sanat yhteensä eivät riitä kertomaan, mistä taiteessa, jopa elämässä on kysymys. Toteamus voi tuntua oudolta. Jos kuitenkin annamme sille mahdollisuuden, on meidän pakko myöntää, että ajattelutapamme usein epäonnistuu selittäessään lainalaisuuksia, emmekä pysty ennakoimaan riskejä, vaan pikemmin vaistoamme ne. Siksi voidaankin kysyä, onko olevaisuuden määrittäminen sanoin ylipäätään mahdollista. Abstraktitaide on luopunut tavanomaisesta ajattelumekanismista. Se operoi vaistojen ja vaikutelmien välityksellä, eikä pidä analyysejä itsestään selvyyksinä. Järkipäätelmät jopa latistavat usein taide-elämyksen ja vievät vastaanottajalta vapauden kokea, että taideteoksella on muita ulottuvuuksia kuin sanallisen ajattelun konseptit. Abstraktin taideteoksen tarkoitus on jokaiselle vastaanottajalle omakohtainen. Sen tarkoitus ei välttämättä ole kokonaan järjellä selvitettävissä, vaan siihen tarvitaan myös tunnetason vastaanottamista.

Vaikuttaakin siltä, että sanat toimivat parhaiten silloin, kun niillä on tietty tehtävä. Alun perin ne ovat olleet ihmisten välisessä kanssakäymisessä tarvittavien esineiden nimiä. Sittemmin ne ovat siirtyneet kuvaamaan sopimuksia, joilla näitä esineitä on käytetty ja vaihdettu. Ne ovat olleet omiaan ohjaamaan jokapäiväistä selviytymistä yksinkertaisissa ja selkeissä olosuhteissa. Mitä kauemmaksi alkutehtävästään sanat ovat eksyneet, sitä epätäsmällisempiä niistä on tullut. Idean välittäjinä ne eivät ole onnistuneet ja on luultavaa, että objektipohjainen ajattelu tulee tulevaisuudessa joutumaan entistä ahtaammalle maailman pirstoutuessa tuhansiin ja taas tuhansiin mikroyhteisöihin. Näiden yhteisöjen sisälle tullee oma sanallinen konsepti, joka ei taas toimi seuraavassa yhteisössä. Tulevaisuudessa tulee olemaan enemmän yhteistä samalla tavalla erikoistuneiden ihmisryhmien sisällä riippumatta siitä, missä päin maailmaa ne esiintyvät, kuin kansallisvaltioiden kansalaisten kesken.

On mielenkiintoista havaita se seikka, että ihmiset ovat todennäköisesti operoineet alun perin keskenään ilman sanoja ja/tai ainakin ilman yhteistä kieltä. Jokaisella ryhmällä on ollut oma murteensa. Nämä piirteet ovat sittemmin kadonneet tuotantotapojen samankaltaistuessa ja ylituotannon syntyessä. Vaihtokauppaa olisi ollut mahdotonta käydä ilman yhteistä kieltä, sopimusta. Tämä kieli, jota mekin käytämme, on kuitenkin palvellut vain tätä vaihtokaupan tarkoitusta eikä sitä ole suunniteltu selviämään atomiajan haasteista. Toisaalta voidaan kysyä, onko objektipohjaisella ajattelulla mahdollista kuvata tyhjentävästi ihmisluontoa. Ehkä se on vain välivaihe meidän matkatessamme kohti oman olemuksemme parempaa ymmärtämistä. Sen poissulkeminen ei ole ehkä mahdollista, mutta sille annetut painotukset tullevat muuttumaan.

Ihmiskunta on uuden haasteen edessä, koska se elää tilanteessa, missä objektipohjainen ongelmanratkaisu tuottaa enemmän väärinymmärtämystä kuin sitä hälventää. Tiedemaailmassa tähän kysymykseen on paneuduttu jo jonkin aikaa. Silti ongelma ei ole kenenkään yksityisomaisuutta. Me kaikki voimme miettiä, mihin olemme matkalla ja minkälainen on tulevaisuuden ihminen ja maailma, missä hän elää. Onko se upouusi vai vanha paikka, joka hylkää tai muuttaa nykyiset ajatusmekanismit ja palaa lähtöruutuunsa, ehkä jotain uuden ja vanhan väliltä tai sivusta.

Jokainen meistä on kokenut hetkiä, joita sanat eivät ole pystyneet edes huonosti selittämään. Olemme seisseet kukkulalla ja katsoneet eteemme avautuvaa maisemaa tuntien äärimmäistä rauhaa ilman ensimmäistä sanaa. Intelligenssi ei ole tuonut tuohon hetkeen muuta kuin latteuden. Mikseivät esi-isämme ole saattaneet kokea samalla tavalla jo aikojen alussa. Tuskin uusi tapa lähestyä olemassa olevaa ole sen enempää tyhjästä kuin sanat, jotka saivat alkunsa alkuryhmien kanssakäymisestä. Jotakin yhteistä meillä on, mutta emme juuri tällä hetkellä sitä pysty ymmärtämään kuin erikoistilanteissa. Taide-elämys on yksi tällainen yhteenkuuluvuuden hetki. Siksi en yritäkään kuvata, mitä kaikkea Mystinen metsä tuo mieleeni. Sitä paitsi se olisi mahdotonta, sillä sen sanoma muuttaa alati tarkoitustaan niin kuin elämällä on tapana. Tuon muuttuvaisuuden vuoksi tarkka esineellistäminen on ainakin vaikeaa jos ei peräti mahdotonta. Yhteiset sopimukset tuovat toki turvallisuutta ja vaivattomuutta, mutta nykymuodossa ne vievät paljon pois ihmisen kokemusmahdollisuuksista. Me olemme enemmän kuin käyttämiemme sanojen summa. Mystinen metsä – runo on kuva kuvaamisen vaikeudesta. Se syntyi, kun katselin Mystinen metsä –valokuvaa. Runo löytyy Marraskuun kuvan yhteydestä ja Runoja -sivulta.

Isänpäivänkortti omalla tekstillä

Olen hyvissä ajoin liikkeellä, että sinulla olisi aikaa valmistaa yllätys isänpäiväksi. Suunnittele oma isänpäivävärssy ja liitä se ilmaiselle korttipohjalle. Jos sinua ei miellytä suunnittelemani korttipohjat, voit kuitenkin lukea tekstieditointia silmällä pitäen laatimani ohjeet. Niissä neuvotaan, kuinka ilmaisella valokuvankäsittelyohjelmalla, linkki ohjesivulla, voi laatia tekstin, määrittää fonteille täyttövärin ja reunaviivat sekä liittää kirjoituksensa postikorttiin tai valokuvaan. Näin voit käyttää myös omia valokuviasi pohjana. Niistä saattaa hyvinkin löytyä rakas muisto, jota juhlistaa omalla värssyllä. Ohjeet löydät Korttitekstit-sivulta: http://yellingrosa.com/korttienEdit01.htm Samalla sivulla on linkki Picasan Postikortit-kansioon, mistä löydät kaikki suunnittelemani postikortit.

Jos aika loppuu kesken, voit käyttää valmiiksi tekemääni isänpäiväkorttia. Se on allekirjoitettu Kotiväki-sanalla, mutta siitä on myös versio, johon voi liittää oman allekirjoituksen. Niin, ja kolmas versio, johon jo alussa viittasin, on sellainen, että siihen voi liittää oman värssyn ja allekirjoituksen. Kortin kuvaa ja/tai väriä ei ole luvallista muuttaa. Isänpäiväkorttejani on kaksi. Toisesta kortista, jossa on viljapelto, on kaksi versiota. Sellaisenaan käytettävä ja tekstin osalta editoitava.  Näet kuvakollaasin korteistani tämän jutun lopussa. Varsinaiset kortit löytyvät antamistani osoitteista. Kaikki editoimiseen tarvittava materiaali löytyy Korttitekstit-sivulta.

Ohjeet siitä, kuinka kopioit suunnittelemiani korttejani koneellesi löytyvät osoitteesta: http://yellingrosa.com/kortit02.htm Samalla sivulla kerrotaan myös, kuinka postikortin voi liittää osaksi sähköpostia, ei siis liitteeksi.

Toivotan sinulle antoisia tekstieditointihetkiä ja hyvää isänpäivää sitten 13.11.2011.

Lokakuun kuva

Lokakuun kuvaksi valitsin Kasvot ikkunassa. Löydät sen täältä. Kuva on syntynyt mieleen painuneesta kohtauksesta. Kerran kauan sitten nuorena miehenä kulkiessani kohtasin vanhemman miehen katselemassa ulos ikkunastaan. Hän tuntui muistelevan elettyä elämäänsä. Se pysäytti minut ajattelemaan omaa rajallisuuttani ja ajallisuuttani. Mies huomasi kyllä minut, mutta ei nähtävämmin reagoinut, mutta jotenkin meillä oli hetken yhteys toisiimme. Kaikki tapahtui muutamassa sekunnissa ja kävellessäni olin pian seuraavan melkein katutasossa olevan ikkunan kohdalla. Se oli pimeänä, koska oli jo myöhäinen syksyilta.

Kun sitten astuin raitiovaunuun suuntana koti, miehen kasvot olivat yhä mielessäni. Toivoin, että hän muistaisi eletyn elämän onnellisena ja että jonain päivänä, kun on minun vuoroni katsella muistojeni silmillä mennyttä, minun ei tarvitsisi katua tai tuntea epäonnistuneeni. Miehen kasvoista ei voinut lukea, mitkä hänen tuntemuksensa olivat. Siitä huolimatta halusin ajatella kaiken olevan hänen, ja mahdollisimman monen ihmisen kohdalla, hyvin.

Totuushan on, että me kaikki yritämme parhaamme. Meidän arvomme on rakkaudessa, joka luo uutta elämää. Tämän perustehtävän toteutuessa moni oma suunnitelmamme muuttuu, minkä vuoksi on olemassa kiusaus luulla, että olisimme epäonnistuneet. Kanssaihmiset saattavat myös suhtautua meihin torjuvasti, koska emme ole tukeneet heidän tavoitteitaan. Aina eivät ihmisen ja elämän tavoitteet käy yksiin, mutta ehtoopuolella toivon mahdollisimman monen meistä muistavan, että maailmaan ei voi jättää muuta pysyvää kuin uuden ihmiselämän.

Olen kirjoittanut kertomastani runon. Kutsuin runoa pitkään Kasvot ikkunassa – nimellä. Kohtaaminen yössä kuvaa kuitenkin tilannetta paremmin. Onhan kysymyksessä kahden ihmisen yhteys: vanha tekee tilaa nuoremmalleen ikään kuin nyökäten onnea saaden samalla mitalla takaisin. Kohtaaminen yössä –runo löytyy Runoja-sivulta. Kuvan nimeksi jätin Kasvot ikkunassa, jotta sitä voi katsella myös omana kokonaisuutenaan ja että se saa vapaasti puhutella katsojaa ilman tätä kertomaani oheistarinaa.

Koetko ettei sinua hyväksytä

Hyväksytäänkö minut sellaisena kuin olen? Se on varmasti kysymys, joka käy jokaisen ihmisen mielessä useammin kuin kerran elämässä ja joidenkin kohdalla joka päivä. Ajatuksen esiintymistiheys on mitä todennäköisimmin suoraan verrannollinen siihen, kuinka kotoisaksi tai vieraaksi ihminen tuntee itsensä ihmisten parissa. Valitettavasti ympäristö usein myös edesauttaa niin, että kysymys joidenkin kohdalla pysyy aktuellina, vaikka sen haluaisi pistää syrjään. Näin ihmistä ohjaa omat ajatukset ja ympäristö.

Raaka totuushan on, että enemmistöt hallitsevat sosiaalisia asetelmia. Jos joku jostain syystä ei kuulu enemmistöön, häntä luultavasti ainakin koetellaan, jos ei suoranaisesti syrjitä. Ihmisestä itsestään sitten riippuu, kuinka hyvin tai huonosti hän kestää ympäristöpaineet. Niistähän tässä on kysymys eikä varsinaisesta pahuudesta tai ilkeydestä. Kaikki ihmiset puhuvat aina omaansa ja ovat onnellisia, mitä enemmän löytävät puheilleen kaikupohjaa. Ristiriita syntyy ajatuksien erilaisuudesta. Näin vähemmistöön joutuva ihminen saattaa kokea itsensä syrjityksi silloinkin, kun siitä ei ole kysymys. Enemmistöön lukeutuva porskuttaa eteenpäin joutumatta pohdiskelemaan, miksei häntä kuunnella.

Ihmisen perusluonnetta ei voi loputtomiin muuttaa, joten ainoa selviytymiskeino on tämän hyväksymisessä. Oppositioon joutuneelle tämä on varmasti vaikeaa, koska ihminen on perusluonteeltaan sosiaalinen. Hän taistelee kuitenkin tuulimyllyjä vastaa, jos koettaa saada ympäristön tunnustamaan omat tavanomaisuudesta poikkeavat ajatukset. Se on mahdoton kuvio, minkä ymmärtää, kun tutkii itseään: niin, en minäkään halua olla joku muu vaan juuri oma itseni, miksi sitten hän, jonka käyttäytyminen hyväksytään, jota jopa ihaillaan.

Oivalluksen jälkeen alkaa pitkä ja kivinen tie kohti oman erilaisuutensa hyväksymistä. Se on tie, joka ei sitä paitsi välttämättä koskaan vie perille. Matkan varrella pysähtyy varmasti kysymään itseltään, miksi minä. Se on positiivinen merkki, koska on todiste omasta sosiaalisuudesta ja ihmisyydestä. Siksi on lupa välillä olla alakuloinen, mutta mitä pitempää tietä jaksaa kulkea, sitä varmemmin tuska hellittää. Ahdistuksen jälkeen elämään alkaa mahtua myös positiivisia virikkeitä ympäristössä. Hiljaisella sivutiellä saattaa alkaa seurata tapahtumia luonnossa ja matkan päästä ihmiset alkavat saada uusia piirteitä. Mikään ei estä, että törmää toiseen matkaajaan, joka on myös matkalla itseensä, mikä tietää ympäristön hyväksymistä sellaisenaan. Tuon eriytymisen tuloksen antaa itselleenkin luvan olla omansa.

Yllättävintä tässä metamorfoosissa on huomata omien vahvuuksien olevan aivan muualla kuin siellä, missä on kuvitellut niiden olevan. Tämä johtuu siitä, että aikaisemmat yritykset elämän eri aloilla ovat saattaneet vahvasti perustua sosiaalisen hyväksynnän hakemiseen. Nyt kun se ei enää ole päällimmäinen asia, kun kuva sosiaalisesta hyväksymisestä on laajentunut käsittämään myös oman hyvinvoinnin, voi suuntautua sellaiseenkin, mikä ei ole suosittua. Toki uusi ala voi sattumoisin olla, mitä yleisin tai tavoitteiden ei tarvitse muuttua. Niiltä odottaa vain eri asioita kuin aikaisemmin.

Erilaisen on muututtava erilaiseksi. Kuulostaa ristiriitaiselta, mutta se on ainoa tie tasapainoisempaan elämään. Jos ihminen ei myönny tähän, hän saattaa alkaa vihata ympäristöä, mistä meillä on surullisia esimerkkejä. Enemmistön muuttaminen on mahdotonta eikä se ole realistista. Hyväksymisen hyväksymistä sellaiselle, mitä muut eivät ole tai mitä he eivät käsitä, on turhauttavaa. Meneminen ihmisten luokse jostain muusta kohtaa on silloin järkevää. Toivotaan meille kaikille onnea kuljemme me sitten pää- tai sivuteillä, koska tavoite on sama: ihmisyys.

Näiden mietteiden tuloksena syntyi miete Mahdotonta sille. Olen liittänyt sen postikorttiin, jota voit tarkastella osoitteessa: https://yellingrosa.com/Free%20Postcard%20Slideshow.htm#frp01#

Mahdotonta sille

Erilaisen
on vaikea
tulla hyväksytyksi,
mahdotonta sille,
joka ei ole
itsensä
sinut.

Yelling Rosa