Yli neljän tunnin urakka on ohi. Olen saanut kannettavani siihen kuntoon, että sillä uskaltaa mennä Internetiin ja pystyn päivittämään blogejani. Toivottavasti koneeni on käyttöjärjestelmän uudelleenasentamisen jälkeen nopeampi. Tietysti koneen tukkeutuminen on osaksi käyttäjän syytä. Ainakin minulla on paha tapa kokeilla tietokoneohjelmia, joista aina jää jotakin rekisteriin, kun ne kokeilemisen jälkeen poistaa. Nytkin ennen uudelleenasentamista karsin ohjelmia ankaralla kädellä ja ajoin huolto-ohjelmat pitempien kaavojen mukaan. Tulokset jäivät laihoiksi.
Ennen uudelleenasentamista yritin vielä asentaa HP Pavilion dv7 –kannettavaani Windowsin rinnalle Linux Mintin. Homma ei onnistunut vaan tuplabuuttauksen sijasta tuli nollabuuttaus eli kumpikaan käyttöjärjestelmä ei käynnistynyt. Koska HP:een tehdasasennus oli jakanut kovalevyn neljään osaan, ei Mint osannut tehdä itselleen omaa osiota. Numero viisi on sille liian iso. Siksi tein viidennen osion itse Windowsin sisäisillä työkaluilla, jolloin jotain meni väärin. Ilmeisesti uudesta osiosta ei olisi saanut tehdä dynaamista. Miten vain, enpä taida päätäni enää ongelmalla vaivata. Menen nyt pelkällä Winniellä eteenpäin samalla, kun yritän välttyä kokeilu- ja ilmaisversioiden asentelemisilta.
Toivottavasti tietokoneet muuttuvat käyttäjäystävällisimmiksi tulevaisuudessa. Se ei valitettavasti ole kovin todennäköistä. IBM Personal Computer tuli markkinoille jo vuonna 1981 ja useimmat nykyisin koti- ja ammattikäyttöön myytävät tietokoneet ovat IBM PC –arkkitehtuurin kanssa täysin tai lähes yhteensopivia laitteisto- ja ohjelmistotasolla, Wikipedia. Jos ajatellaan, miten paljon muut tekniset laitteet ovat 32 vuodessa kehittyneet, niin ei niiden kehitys ole ainakaan ollut hitaampaa kuin IT-laitteiden. Aika hassua, kun huomioimme sen, kuinka ylenpalttista IT-tekniikan ylistäminen on. Laitteet ovat kyllä nopeutuneet, mutta softapuolella ollaan yhä syntykehityksen alkulimassa. Näin laitetehojen lisääntymisestä saatu hyöty on jäänyt toivottua vähäisemmäksi.
Kehitystä hidastaa se, että tietokoneohjelmien koodia korjataan parsimalla vanhoja virheitä sen sijaan, että tehtäisiin perusremontti. Se taas maksaisi väärällä tavalla. Korjaamista harjoittavat tahot eivät halua lähteä riskeeraamaan nykyisiä tilauksia. Ei ole lainkaan selvää, kuka tuossa kilpailuissa juoksisi voittajana maaliin. Toisaalta laitteiden uusimisen tarve voisi vähentyä, kun paremman koodin vuoksi vallitsevat nopeudet riittäisivät pitempään. Järkiperäisen koodin siirtyminen edellyttäisi käyttäjien aktiivisuutta. Jos kukaan ei vaadi parannuksia, ei niitä kukaan tyrkytä.
Lopuksi meillä on sitten nämä eri käyttöjärjestelmien hurmoshenkiset lahkolaiset. He eivät näe omassa käyttöjärjestelmässään mitään vikaa ja pitävät rinnakkaiskehitystä tarpeettomana. Ilman tällaista uskonnollisuutta ihmiset alkaisivat nähdä kaikessa IT-kehityksessä hyvät puolet. Vähemmän tunnepitoisen ajattelun looginen seuraus olisi se, että ihmiset vaatisivat hyvien ominaisuuksien sulauttamista yhteen. Miksi käyttöjärjestelmiä pitää olla monta? Ei yksi yhteinen käyttöjärjestelmä kehitystä lopettaisi, niin kuin ei englannin kielen oleminen globaalina yleiskielenä ole lopettanut ajattelemista edes omalla kielellä vaan päinvastoin. Taitaa jäädä haaveeksi ja värkkäys jatkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti