Pieni suuri ihme

Talo oli kulkenut isältä pojalle sukupolvien ajan,
mutta tunsin itseni vanhemmaksi.
Lisälämmitin hehkui sängyn vieressä
valtavana tupakkakekäleenä.
Minä suunnittelin senaikaiseen tapaani
siirtoa ajasta ajattomuuteen, kun rapina herätti minut.
Nopeasti katkaisijasta taion valon huoneeseen.
Keskellä lattiaa oli hiiri eturaajat pystyssä
kuin verekseltään napatulla pankkirosvolla.
Minua ahdisti olennon hätä. Sammutin valot.

Sittemmin en yöllistä rapisijaa paljastanut.
Olin ihastunut ja rakastunut, kun kaveri alkoi syödä
keittiön seinän ja hellan välissä sille varaamaani juustopalaa.
Aloitin kesyttämisen asettamalla ruuan syvälle raon uumeniin,
mutta vähitellen aina näkösälle.
Elomme muuttui halukseni ryhdistäytyä vielä kerran
nyt ilman puolisoa.

Kun viimeinen opiskeluvuosi oli
muutamaa päivää vaille valmis, löysin ystäväni elottomana
olohuoneen lattialta. Sen punaisenruskea turkki liekehti
verhonraosta tulleiden auringonsäteiden polttamana.
Laitoin sen isoon tulitikkurasiaan ja kannoin
arkun niityn poikki metsänreunaan.
Kaivoin haudan valkovuokkojen keskelle.
Olin valmis sihteeri ja se maanpovessa.
Sellainen oli minun pieni suuri ihme.
© Yelling Rosa
5/2 -15

PS Elin olennon kanssa syksyn 1987 ja kevään 1988.
PPS Lisää runojani osoitteessa: http://yellingrosa.com/runot01.htm