Ostin eilen tarjouksessa olleen Tietokone-lehden nelosnumeron. Lehdessä oli Kyösti Pärssisen kirjoittama Z – hän tulee -artikkeli, jossa puhuttiin X-, Y- ja Z -sukupolvista. Z -sukupolven määritelmät eivät ole tarkkoja. ”Ehkä Z on vain symboli uudelle ja vähän pelottavalle”, kirjoittavat Aalto-yliopiston professorit Janne Tienari ja Rebecca Piekkari kirjassaan Z ja epäjohtaminen. Y -sukupolven edustajat ovat puolestaan syntyneet 1980- ja 1990-luvuilla ollen kiihkeitä, kärsimättömiä, nopeita … tämä paikallisjohtaja Pirkko-Liisa Vesterisen (Management Institute of Finland) luonnehdinta näistä Y -sukupolven edustajista jatkui vielä kahdeksan riviä. Toisessa kohtaa artikkelia Vesterinen sanoo: ”Kyseessä todella on aivan uusi sukupolvi, ja sen ero edeltävään sukupolveen on suurempi kuin milloinkaan aikaisemmin historiassa.”
Lennokkaita väitteitä maailmassa, jossa pelkästään sivilisaatiot ovat tuhansia vuosia vanhoja. Lisäksi lause edustaa hyvin kapea-alaista näkökantaa. Esittäähän tämä samainen Vesterinen Y-sukupolven luonnehdinnassaan myös, että puheenaiheena oleva diginatiivisukupolvi on yrittäjähenkistä, empaattista, yhteisöllistä, sosiaalista ja globaalin markkina- ja mediakulttuurin kasvattamaa. Ainoa uusi piirre, jonka löysin tuosta listasta oli paremmat tietokonetekniset taidot kuin heitä edeltävällä sukupolvella. Käytän tarkoituksella sanaa tietokonetekniset taidot, koska teknistä osaamista on ollut periaatteessa niin kauan kuin ihminen on ollut olemassa. Aina joku on osannut soveltaa työvälineitä uudella tavalla eli tekniikalla.
Mediakulttuuri kasvatti 1960-luvulla hyvin edeltävästä sukupolvesta poikkeavan sukupolven, jonka erilaisuus ei rajoittunut pelkkää tekniseen osaamiseen, vaikka sitäkin käytettiin. Luotiin kokonaan uusia taidemuotoja, sähköisiä soittimia ja työkaluja. Diginatiiveista poiketen 60-luvun sukupolvi myös ajatteli uudella tavalla soveltaen ja edelleen kehittäen edellisten sukupolvien filosofisia teorioita ja poliittisia katsomuksia. Sen aikaiset vanhemmat polvet leimasivat 60-lukulaisuuden mielellään vasemmistolaisuudeksi, mutta se oli oikeiston propagandaa. Vasemmistolaisuutta ei nimittäin nielty sellaisenaan, mistä on todistuksena se, että juuri 60-luvun nuoret uskalsivat protestoida Tšekkoslovakian miehitystä vastaan, vaikka heitä vanhemmat sukupolvet vasemmistolaiset mukaan lukien painoivat asian villaisella. Muutos edelliseen sukupolveen ilmeni oikeastaan elämän kaikilla aloilla ja ulottuvaisuuksilla. Silti en uskalla mennä väittämään, että 60-luvun nuoret poikkesivat enemmän edeltävästä sukupolvesta kuin mikään muu sukupolvi ennen heitä. En nimittäin ole elänyt kymmeniä tuhansia vuosia maapallolla.
Päivittäin törmää samanlaiseen hegemoniseen ajatteluun kuin mistä Tietokone-lehden artikkeli on hyvä esimerkki, kun kuulee puhuttavan ihmisten Internetin välityksellä käytävän yhteydenpidon poikkeavan sosiaalisuudesta yleensä. Silloin unohdetaan, että jokainen uusi tekninen keksintö lisää ihmisten kanssakäymiseen uusia piirteitä, mutta ei silti puhelimen tullessa yleiseksi puhuttu vakavissaan puhelinminästä. Tietysti sellaisen voidaan katsoa olevan olemassa siltä osin kuin vastaanottaja muodostaa puhelinkeskustelun perusteella mielikuvan. Silti kuva on vain ohut aavistus kanssaihmisen luonteesta, ja tämä tiedostetaan yleisesti. Uskon, että sama pätee tietokonekontakteihinkin, mutta kyse on Keisarin uusista vaatteista. Kun monet tietokonegurut ja heitä säestävät oppineet esittävät julkisuudessa lennokkaita ajatuksiaan, mattimeikäläiset eivät uskalla lausua omia maanläheisiä mielipiteitään pelätessään paljastavansa tietämättömyytensä. Silti, jos joka pojan ja tytön ääni kuuluisi tietokoneteknologiaa kehitettäessä ja sen vaikutuksista puhuttaessa, ylilyönneiltä vältyttäisiin samalla, kun tietokoneteknologia saattaisin paremmin palvelemaan ihmisluontoa, jopa kaikkea elollista.
