Kirjoittaja joutuu monenlaisien ongelmien kanssa tekemisiin. Taannoin eräs ystäväni loukkaantui, kun huomasi olevansa mukana kirjoituksessani. Hän pyysi, etten julkaisisi sitä. Tein työtä käskettyä, sillä tarina ei ollut enää sama, kun muuttelin sitä. Kaikki sujuvuus ja luontevuus oli kadoksissa.
Lauantaina (27.11.) kirjoitin Tähänkö tämä loppuu –tarinan. Myös siinä on yhdistelty aineksia todellisuudesta ja fiktiosta. Tiettyjä puheita on siirretty yhdestä suusta toiseen, jotta kuvaus olisi yhtä idean kanssa. Päähenkilön Jukka, jonka elämää paikoitellen kuvaan ensimmäisessä persoonassa, ajatukset ovat suurelta osin fiktiota tai niitä on lainattu toisilta ihmisiltä.
Hänen mustasukkaisen asennoitumisensa kaverin kaveriin olen kopioinut eräältä tuttavaltani, joka teki kuolemaa ollen erittäin herkkänä reagoimaan kaikkeen, joka muka heikensi hänen asemaansa. Jukan olemuksena ja silminä olen käyttänyt itseäni ja puitetarina on oikeasta elämästä.
Siinä Jukka tapaa kaverinsa, jonka ajatukset eivät vastaa totta, niin kuin ei Jukankaan ajatukset vastaa omiani. He keskustelevat raamatusta. Tällainen keskustelu käytiin, mutta siinä ei puhuttu mitään naispappeudesta. Olen lisännyt sen humoristisena yksityiskohtana, missä kaksi vanhaa miestä keskustelevat keskenään.
Vaikka Jukka on ikään kuin minun ruumiissani, hän on huomattavasti minua vanhempi ja huonokuntoisempi. En halunnut tehdä hänestä epäuskottavaa. Näin olisi voinut tapahtua, jos olisi kuvitellut hänen fyysisen kehonsa sisällä olemisen. Siihen ei kai kukaan pysty vaan kirjoittajan on lainattava sellaista, minkä tuntee ja höystettävä sitä ideansa mukaan.
Jukan katharsis on sellaista, mihin aina itse haluaisin päästä, mutta johon tuskin koskaan pääsen. Ihmisen on vaikea hyväksyä kuolevansa, varsinkin juuri sillä hetkellä, kun se on tapahtumassa. Silti olen tavannut sellaisen henkilön, joka oli sinut kuolemansa kanssa. Hän uskoi kuolemanjälkeiseen elämään ja tavallaan odotti uutta elävöittävää kokemusta. Tähän kertomuksen päähenkilö kasvaa tai ainakin kokee seestyneisyyden hetkellisesti keskustellessaan tarinan lopussa vanhan ihmisen kanssa, jollaiseksi itsekin on oivaltanut tulleensa.
Kertomus kuvaa sairastumista, kuolemista ja sen hyväksymistä. Jos tätä ideaa ei avittaisi mielikuvituksella, sommitelmilla ja ei-totuudesta olevilla yhteensattumilta. Tarina ei ikinä valmistuisi. Jos Jukka olisi todellinen ihminen, hän jäisi mitä todennäköisesti jauhamaan paikoillaan, jolloin sivu toisensa jälkeen täyttyisi samalla neuvottomuudella.
En usko, että Jukan kaltaista ihmistä välttämättä löytyy valmiina niin kuin ei yleensäkään romaanien päähenkilöitä. Tematiikka olisi hyvin vaikea toteuttaa ja ihmiset leijuisivat irrallaan jossain avaruudessa. Taiteen vahvuus onkin siinä, että sen avulla voidaan saada aikaan suunnitelmia ja toteuttaa ideoita. Ne eivät ole selvänä esillä jokapäiväisessä elämässä.
Ajatelkaapa sellaistakin elokuvaa, jossa kaikki hahmot toimisivat juuri kuin arjessa. Siitä tulisi melko sekava ja yksitoikkoinen jurnutus, jota ei kukaan jaksaisi katsoa, koska se olisi loputon kertomus.
Ystäväni, joka minun lisäkseni on joutunut lainaamaan ruumiinsa Jukan seestymisen alttarille, varmaankin ymmärtää, mistä on kysymys eikä minun tarvitse asiaa hänelle selittää. Pohdinkin tätä niiden mielipiteiden valossa, joissa ei ymmärretä erottaa taidetta ja todellisuutta. Alussa mainitsemani tuttu ei ole ainut laatuaan. Sen verran olen oppinut, että katson kenen kehon marssitan estradille ja uskallanko panna toisten ihmisten ajatuksia lainattuun päähän tai omaani ilman että sivuosassa olevat luulevat niitä omakseni.
Minussa ja Jukassa ei ole muuta yhteistä kuin olemus, joka sekin on Jukan tapauksessa ikääntyneempi. Totta on se, että me molemmat pyöräilemme talvella, asumme yksin ja käymme ruokakaupassa.
Itsetunto heikkenee tunnetusti työttömyyden myötä, joten tein Jukasta työttömän, jotta hänen mustasukkaisuutensa ja herkkyytensä olisi ymmärrettävää. Tämä maustettuna kuoleman läheisyydellä sekä fyysinen rappeutuminen tekevät päähenkilön elämästä tuskallisen ja selittää hänen tunteidensa ailahtelut toivosta syvään epätoivoon.
Loppu jääkin lukijan varaan. Kertomus tosin loppuu siihen, että Jukka on sinut vanhenemisensa kanssa, mutta se on vain väliaikainen ratkaisu. Jokaisen tulee kuvitella, miten seuraava päivä sankarimme elämässä aukeaa. Onko hän edelleen rohkea vai väsynyt sekä epätoivoinen.
On hyvä jättää lukijallekin hiukan ilmaa eikä syöttää hänelle valmiiksi purtua heinää. Itse pidin Jukasta. Hän on aito ihminen, joka ei ole täydellinen ja jolle mikään inhimillinen ei ole vierasta. Voit lukea tarinan osoitteessa: http://yellingrosa.suntuubi.com/?cat=11 Linkin pitäisi avautua suoraan tarinan kohdalta, mutta jos näin ei käy, klikkaa Tarinoita-painiketta kehyksen vasemmassa yläkulmassa.
