torstai 14. huhtikuuta 2011

Uusia ilmaisia pääsiäiskortteja

Olen suunnitellut viisi uutta pääsiäiskorttia, joista on kahdenlaiset versiot. Toisiin versioihin on jätetty tilaa lähettäjän nimelle/nimille. Tekstilisäykset tapahtuvat kätevästi netissä toimivalla ilmaisella Picnik-valokuvankäsittelyohjelmalla. Sen voi liittää selaimen lisäosaksi tai käyttää suoraan osoitteesta http://www.picnik.com/ Ainoa ehto korttien käyttämiselle on se, ettei Yelling Rosa-tekijänimeä peitetä. Alla on kuvat yhdestä uudesta kortista. Loput neljä uutta ja kaksi vanhaa pääsiäiskorttia löytyvät osoitteesta https://picasaweb.google.com/yellingrosa/Paasiaiskortit#

Aikaisemmin kotisivustollani on ollut kolme musiikkinäytettä. Nyt niitä on siellä yhteensä kuusi, kun latasin tänään kolme laulua vuonna 1996 tehdyltä Hiljaisia lauluja –äänitteeltä. Tein äänitteen yhteistyössä Jouni Juolan kanssa. Hiljaisia lauluja sisältää myös Jounin teoksia, mutta niitä ei ole odotettavissa nettiin ainakaan toistaiseksi. Keskustelu motellissa –laulun levytin Aarre Hakomäen kanssa 1990-luvun alkupuolella. Kiertelimme tuolloin Pohjoiskalottia duona, jonka nimi oli Forelli. Pääset kotisivulleni klikkaamalla www.yellingrosa.com -linkkiä tai kirjoittamalla sen selaimesi osoiteriville.

 

Paasiainen03Teksti02Paasiainen03

Voit suurentaa yllä olevat kuvat kaksoisklikkaamalla niitä.

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Kauneuden kokemisen vaikeus

Esteettisen elämyksen kokemisen tielle on asetettu monenlaisia formuloita. Saavutettavuutta määrittävät ihmisen mieltymykset, jopa taiteen säännöt siitä, millainen muotokieli tuo parhaan ja jalostavimman kokemuksen vastaanottajalle. Sosiaalisuus ja aatemaailma rajaavat sitä, millaista taidetta pidetään moraalisesti oikeutettuna. Silti hyvin vähälle huomiolle on jäänyt se, että aivan arkipäiväiset asiat voivat olla vaivaamassa mieltä siinä määrin, että elämyksestä tulee lattea tai ei minkäänlainen. Osaksi ihmisen entiteetti koostuu sosiaalisista kytköksistä, mutta ei kokonaan. Ihmisellä on olemassa oma psykologis-individualistinen kenttä, jossa hänen korkein ajattelu tapahtuu. Sen määräytyminen on hänen sisäistä kasvamista ja valmistautumista kohtaamaan kuolema ja kaikki se, mitä on mahdotonta vastaanottaa kenenkään kanssa. Tämä alue on niin hienosäikeinen, että sen tapahtuminen on mahdollista vain otollisissa oloissa.

Usein jokin kriisi, joka koettelee voimakkaasti ihmisen tasapainoa, avaa ovet tähän mystiseen olemisen tasoon. Kuoleman tiedostaminen ja rajallisuus voivat järkyttää, mutta niiden takana on lopullinen vastaus. Se jää usein ilman kaikupohjaa jonkinlaiseksi utuiseksi ja unen kaltaiseksi, josta vastaanotetaan fragmentteja. Ehkä näin on hyvä, sillä liika ja yhtäkkinen tieto voivat olla turmioksi. Näin vain henkilöt, jotka todella janoavat tätä outoa tietämisen tasoa, saavuttavat kauneuden kokemisen pysyvän strategian. Lisäksi on suurena vaarana, että etsijä kuvittelee löytäneensä jotain arvokasta ja alkaa muutamien hajanaisten kokemusten perusteella rakentaa kauneuden olemassa olon korkeampaa periaatetta keksien selityksiä sille, mitä ei ole vielä empiirisesti kokenut.

Uskonnot ja filosofiat ovat pullollaan erilaisia kauneusselityksiä, jotka eivät kauan aikaa tyydytä ihmistä, joka koettaa oppeja seurata. Ne ovat puutteellisia, koska ne ovat syntyneet järkeilemällä, yhdistämällä eri tajunnan tason kokemuksia, kun puhtaassa kokemuksessa ei ole kyse järjestä. Se on siinä lähinnä haitaksi. Lapsenomainen rohkeus heittäytyä esteettisen kokemisen tielle on lähtökohta. Juuri siksi lopullista kauneutta on melkein mahdoton kokea, ainakin jos siitä koettaa tehdä jonkinlaisen kulutustavaran. Kauneus ei tule kutsumalla vaan sattumalta, kun kaikki on sille otollista.

Kauneuden kokemisen tiellä ovat juuri monet lainalaisuudet, jotka tekevät meistä niin kuuliaisia toisillemme, ettemme uskalla heittäytyä tuntemattomaan sillä tarmolla, joka olisi tarpeen. Kytkökset lähimmäisiin saattavat aiheuttaa jopa syyllisyyden tunnetta saavutetusta kauneuselämyksestä. Tässä tilassahan ihminen ei vertaa mitään mihinkään vaan on täysin heittäytynyt johdatuksen vietäväksi. Hän on unohtanut velvollisuutensa lähimmäisiään kohtaan, minkä muistuminen latistaa salamannopeasti tilanteen vain joksikin puolustuspuheeksi tai filosofis-sosiaaliseksi järkeilyksi, jossa perustellaan oikeutta omaan onneen.

Ei onni, joka on osa kauneuden kokemisen tilaa, mitään perusteluita tarvitse. Jos sellaista vaadittaisiin, onni olisi keksitty käsite ikään kuin henkisen oivaltamisen poliittista tai uskonnollista toimintaa, jossa täyttymys mitattaisiin tiettyjen määreitten toteutumisella. Ja kuitenkin kyse on siitä, miten Buddha kuvasi elämää, kun häneltä kysyttiin, mitä elämä on. Hän vertasi sitä tilanteeseen, jossa ihminen roikkuu rotkon reunalla viimeisillä voimillaan tietäen kohta putoavansa kuolemaan, ja silloin auringonsäde kultaa kielekkeen kiviseinämän niin, että kuoleva hetkeksi unohtaa kohtalon. Tuona vapautuksen hetkenä kaikki ennalta määrätty ja odotettu sekä kuvattu muuttuu silkaksi onnen tunteeksi, minkä saavuttaminen on melkeinpä aina sattuma. Ainakaan se ei tule sosiaalisen velvollisuuden kello kaulassa.

Kauneuden kokeminen on harvinaista. Silti olen tavannut ihmisiä, jotka ovat niin puhtaalla ja harmittamattomalla tavalla naiiveja, että he varmasti kokevat maailman rikkaasti ilman tunnontuskia. Lapsena meillä kaikilla on kauneuden kokemisen kyky. Valitettavasti tuo valmius katoaa iän karttuessa määritteiden vallatessa alaa mielissämme. Lopulta meistä tulee suorittavia sosiaalis-ekonomisia yksikköjä, jotka pyörittävät maailmaa, jossa elämme.

Tuo ennalta määrättävyys tekee maailmasta sellaisen kuin se on. Se ei ole sinänsä epäkaunis tai paha vaan ainoastaan kaavamainen. Tuosta säännönmukaisuudesta on tullut korvike puhtaalle kokemiselle, tila, joka tuo ihmisille ennen kaikkea turvallisuutta. Siksi se on tavoittelemisen arvoinen. Kaavamaisuus rauhoittaa mieltä ja poistaa stressiä, koska on olemassa säännöstö, jota noudattamalla ei tarvitse vaivata itseään, mennä uusille ja tuntemattomille urille. Kunnianhimo ja tekemisen tarve tulevat toteutetuksi valmiissa maailmassa metodeilla, joita voi nopeasti perustella muille ja tehdä näin itsensä ymmärrettäväksi ja sosiaalisesti hyödylliseksi.

Kauneuden kokeminen on yksinäistä puuhaa ja puhdistuminen yhtaikaa jonkun tai joidenkin kanssa on vielä vaikeampaa kuin yksin. Silloin tulee eteen dialogia, joka on aina kompromissien tekemistä. Kauneuden kokeminen, jota taide pyrkii edistämään, edellyttää kykyä sietää yksinäisyyttä ja syyllisyyttä. Avoin mieli ja viehätys uusiin elämyksiin auttaa tällä tiellä. Itse vasta opettelen avoimuutta.

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Timantteja hangessa

Mieleeni muistui kaksikymmentä viisi vuotta sitten tapahtuneet asiat. Olin tuolloin opiskelemassa Korpilahdella. Menossa oli avioeroprosessi ja kaikki tuntui turhalta. Pimeä talvi säesti epätoivoisuuttani, mietin: selviänkö tästä. Silloin yhtenä myöhäisenä iltana, kun kävelin opinahjosta asunnolleni, näin hangessa kimalletta. Jääkiteet loistivat kuin timantit pimeässä, kun kuunvalo kävi niihin. Jostain syystä se teki minut käsittämättömän onnelliseksi. Tuosta välikohtauksesta, missä valo hyökkäsi pimeyttä vastaan, alkoi toipuminen elämään. Usein lähdin iltasella ulos kävelemään, etsimään jalokiviä. Niitä löytyi ja alkoi vähitellen näkyä vuorokauden ajasta riippumatta pinnoilla kuin pinnoilla.

Tapaus oli niin ihmeellinen, että se on pakottanut minut miettimään kaikkea uudesta näkökulmasta. Jotakin suurta ja voimakasta, joka pitää meistä huolta synkimmilläkin hetkillä täytyy olla olemassa. Aina ja kaikkialla se ei saa puheenvuoroa, mutta se ei sulje pois mysteeriä. Joskus pimeys kestää vain liian kauan ja pelastus myöhästyy. Minun tapauksessani se tuli kreivin aikaan. Odottaminen on kannattanut, kuten runossani kerron, on minusta tullut jo isoisä. Olisin vajaa tästä kokemuksesta ilman jäärihkamaa. Niin rihkamaa, sillä eipä hangen koruista kanissa paljoa makseta, ei niillä ole arvoa arjen maksuvälineinä.

Kannattaako tuota voimaa pukea johonkin tiettyyn muotoon? Sitähän on yritetty ja se on synnyttänyt erimielisyyttä, jopa sotia. Aatteiden ja uskontojen kannattajat ovat pitäneet omaa tulkintaansa parhaana ja omaa pelastustaan niin oikeana, että ovat lopulta tappaneet toista tulkintaa kannattaneet. Näin hangen timanteista on tullut veriuhreja eikä se ole palvellut kenenkään etuja, ei pelastanut ketään synkästä yöstä elämään. Siksi jätän tulkinnat sikseen ja olen pelkästään kiitollinen siitä, mitä näin kauan sitten pimeässä yössä. Tuo muisto kannattaa yhä elämää. Ja sitten runo:

 

Timantteja hangessa

Silloinkin joku
piti minut elossa,
kun avioero
repi maailmasta
kuiskien korvaan
unohduksen ihanasta
syvästä unesta.
Silloin kimalsi
lumessa kiteet
kuin timantit.
Ne toivat
takaisin elämään,
vähäpätöisimmistä
vähäpätöisimmät.
Ne saivat
odottamaan
ja sitten taas
toivomaan
ja ajan sivujen
kääntyessä
on tullut
minusta
isoisä.

LanRa68BMa11

En tiedä, tekeekö runo kunniaa tapahtuneelle. Onpahan hetki kuitenkin arkistoitu ja joskus se voi esiintyä paremmin edukseen, pukeutua koreampaan asuun. Tosin ehkä on parasta, että vaatimaton sävy ja asu ovat esillä. Se vaatettaa kontrastia. Liika hangen koristelu voisi viedä pieniltä jalokiviltä särmän.

Copyright 2011 Yelling Rosa Production®

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Viideskymmenesyhdeksäs vuosi alkoi

Viideskymmenesyhdeksäs vuosi alkoi siitä, mihin kahdeksas vuosi loppui: pahanenteilevä kolina ja kalske kuuluvat kiintolevyn pyöriessä pöytäkoneeni kotelossa. Ei siinä tarvitse soveltavaa tiedettä, kun sanon sen tietävän kuolemaa. Siksi olen ottanut nopeasti kaikista tärkeistä tiedostoista varmuuskopiot ja siirtänyt sellaisia tiedostoja, joita uskon pian tarvitsevani läppäriini. Tosin minulla on varmuuskopio koko kiintolevystä. Kopio sisältää kaikkien koneella olevien työtiedostojen lisäksi ohjelmat ja rekisterimerkinnät. Silti en varauksetta liputa koko kiintolevyn sisällön palauttamiselle, sillä en ole koskaan onnistunut niin, ettenkö olisi joutunut rustaamaan käsin Windowsin rekisteritiedostoja. Aikaa on kulunut niin paljon, että asennustiedostojen ajaminen olisi ollut helpompaa, koska rekisteritiedot päivittyvät silloin automaattisesti.

Uudelleen asentamisessa on myös hyvät puolensa. Silloin pääsee turhista ohjelmista eroon ja kone pysyy nopeana. Turhakkeita on päässyt kertymään. Varsinkin viime viikkoina olen etsinyt auttavaa ohjelmaa kotisivun tekoon. Sellaista ei ole löytynyt ja käsin koodaaminen on edelleen parasta terapiaa hyvien sivujen synnylle. Jossain vaiheessa paljon automaattitoimintoja sisältäville web-editoreille tulee seinä vastaan. Silloin hihat on käärittävä ja mentävä raivaamaan koodirisukkoa paljain käsin. No, näin sivuihin saa persoonallisen leiman. Käden jälki näkyy.

Uskon kiintolevyni romahtavan tulevana viikonloppuna. Se on sitten toinen kerta vuoden aikana. Harmittaa alkaa koko ruljanssi alusta, kun tietää siinä kuluvan paljon kahvia ja tupakkaa ennen kuin kirjoittimet, varmuuskopioasema, musiikkilaitteet ja ohjelmat sekä työtiedostot taas pyörivät. Kaukaa viisaana olisi pitänyt panna ylös kaikki asennusjipot, joita netistä on vuoden aikana etsinyt. Jotenkin sellainen aina jää, kun ihminen tahtoo elää hyvässä uskossa ja ei usko heti kohta uuden levyrikon mahdollisuuteen. Silti kuinkahan monesti ihmiset pysähtyvät ajattelemaan, että koko tekniikka on enemmän tai vähemmän ylibongattu juttu. Tietokoneen parissa vietetystä ajasta kuluu leijonan osa kaikkeen muuhun kuin itse työntekoon. Firmoissahan se vielä menee, kun mikrotukihenkilöt ratkovat ongelmia, mutta yksinäiset sudet joutuvat raapimaan vain päätään ja tulemaan toimeen omillaan eikä se aina ole kovin paljoa uuden ongelman edessä.

Olisin vallan onnellinen mies, jos voisin vain kirjoittaa ja päivittää kotisivujani ilman tietotekniikan kanssa painimista. Olen haaveillut, että tietyn osaamistason jälkeen jää enemmän aikaa niille tehtäville, minkä vuoksi tietokoneet ovat tehty. Niin ei tule käymään, sillä kehitys vilistää koko ajan eteenpäin ja uutta oppimista syntyy päivittäin. Siihen on vastattava tai jää vähitellen pois kyydistä. Kotisivujen kohdalla koodit ja tekniikat kehittyvät koko ajan eikä pian osaisi päivittää sivuaan, jos ei jatkuvasti seuraisi muutoksia. Esimerkiksi HTML-koodi on uudistumassa kokonaan. Tietysti tämä on oma valinta. Jos tekniikka ei olisi niin kiehtovaa, en istuisi niin paljon sitä pohtimassa. Seuraavaksi panen maaten.

Tässä on yö ehtinyt pitkälle, kun tätä artikkelia ennen tutkin Wordpress-palvelun pystyttämistä omalle sivulleni. Minulla on ollut virtuaalipalvelin vuoden alusta, mutta en ole vielä ottanut sitä julkisesti käyttöön vaan pidän sivujani vieraalla. Oma palvelin mahdollistaa tietokantojen käytön. Olen niiden kanssa noviisi, joten tulevat kuukaudet mennevät uutta opiskellessa blogiartikkelien ja runojen kirjoittamisen sijasta. Ei mahda mitään, mutta ehkä jo ensi vuonna … no, eipä se taida muuttua … ensi vuonnakin opiskellaan uusia asioita.

torstai 24. helmikuuta 2011

Niin kauan kuin minä elän

Niin kauan kuin minä elän,
ajattelen sinua,
yhteisiä retkiä vuorilla
ja lyhyitä välähdyksiä kotona.
Niin kauan kuin muistan muistaa,
minun on pidettävä kiinni
valoa synnyttävästä hymystäsi.
Se katoaa aikanaan
niin kuin minäkin.
Ajatus elää ikuisesti.
Tahdon sen kauniiksi.

Tämä runo syntyi, kun eräs tosiasia herätti minut tajuamaan elämän rajallisuuden ja aikani täällä. Parhaassakaan tapauksessa sitä ei ole enää kahtakymmentä vuotta jäljellä. On tullut aika valita ajatuksensa huolella, koska ne elävät ikuisesti. Niin pitkälle kuin pystyn, pyrin ajattelemaan positiivisesti. Aina se ei tietysti ole mahdollista, sillä olen vain ihminen ja luisun välillä itsekkyyteen ja sen myötä typeryyteen. Onneksi tavoitteista voi kirjoittaa. Ehkä paljo kirjoittaminen muuttaa vähitellen myös sisältä. Jos ei, niin onpahan hetken ollut korkeissa sfääreissä. Onhan sekin jotain.

Torniossa 24 päivänä helmikuuta 2011
Yelling Rosa

tiistai 25. tammikuuta 2011

Ilmainen Yelling Rosan ystävänpäivänkortti runolla tai ilman

Ilman sinua

Ilman sinua
en olisi kirsikkapuu,
joka ankaran talven jälkeen
puhkeaa keväiseen kukkaan.
Minun oksani eivät kestäisi
raskasta lumista taakkaa,
ei silmut avaisi silmiään,
lehdet aaltoilisi aallon lailla.
Liian harvoin kai kuiskaan,
että sinun kädestäsi kaarnani
kiitosta väreilee.
Yelling Rosa

YstavanPaivaa05PieniTekstillaYstavanPaivaa06EiTekstia

Varmasti meillä jokaisella on kallis ystävä, jolle haluamme näin ystävänpäivänä kertoa, kuinka merkityksellinen hän on. Minun Ilman sinua-runoni lähtee juuri tästä tarpeesta. Jos koet, että olen onnistunut välittämään tunteen, toivon sinun lähettävän oheisen runolla varustetun ystävänpäivänkortin omalle rakkaallesi esimerkiksi sähköpostin liitteenä. Ainoa ehto käyttämiselle on, että tekijän, Yelling Rosa, nimeä ei peitetä.

Kotisivultani voit kopioida Kirsikkapuu-kortin oikean kokoisena runolla tai ilman runoa, jolloin voit kirjoittaa siihen omat terveisesi käyttämällä kuvankäsittelyohjelmaa. Jos sinulla ei ole sellaista, voit ladata ohjelman ilmaiseksi netistä. Ilmaisien kuvankäsittelyohjelmien linkit löydät kotisivultani: http://yellingrosa.suntuubi.com/

Torniossa 24 päivänä tammikuuta 2011
Yelling Rosa

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Outolintu Mikael Jungner ja köyhyyskuva

Istuin eilen illalla kauppareissun yhteydessä Arnoldsissa vanhan opettajaystäväni pöytään. Hän oli juuri lukenut Jungnerin Outolintu-kirjan ja oli poissa tolaltaan. Hänen mielestään mies eli jossakin ihmeellisissä sfääreissä eikä omannut realistista kuvaa suomalaisesta arjesta. Jungnerin mielestä, kaverini kertoi, suomalaisella työmiehellä on rahaa pankissa, hän tekee työnsä ja menee ruokatunnilla kahvilaan keskustelemaan kavereidensa kanssa purjejahdeista. Kaverini X vetosi myyjiin, bussinkuljettajiin, myymälöiden kassoihin, jotka kaikki tekivät työtä pienellä palkalla ja ottivat kuitenkin vastaan asiakkaiden huonotuulisuuden ja valitukset. X kertoi kirjassa olleen myös sellaisen kohdan, että Jungner oli keskeyttänyt Ylessä ollessaan kokouksissa puhujan, kun hän itse oli saanut selville, mikä puhujan asia oli ollut. Outolintu ei ollut käsittänyt tehneensä mitään väärää ennen kuin joku hänen psykologikaverinsa oli neuvonut, ettei näin saisi tehdä. Vielä X:ää ihmetytti se, että Jungnerille oli vasta rippikoululeirillä – jos nyt muistan oikein – selvinnyt se, että kuivauspyyhettä käytetään kuivaamiseen eikä likaisten astioiden esipuhdistamiseen.

Itse en ole kirjaa lukenut, mutta olen seurannut televisiohaastatteluja, joissa Mikael on esiintynyt. Olen saanut sen käsityksen, että hän yrittää levittää Suomeen amerikkalaista media-, johtamis- ja markkinointikulttuuria. Jotkin hänen puheensa suomalaisen työtätekevän arkitodellisuudesta ihmetyttävät. Toki on sellaisia palkallisia, joilla on varaa ostaa osakkeita ja tehdä sijoituksia eikä varatontakaan työmiestä voi estää näistä asioista puhumasta, mutta kuva on ainakin epätarkka. Suomessahan elää Stakesin vuonna 2006 tekemän tutkimuksen mukaan yli 600.000 ihmistä suhteellisen köyhyysrajan alapuolella, http://yp.stakes.fi/NR/rdonlyres/69616D6B-BC2A-4885-8B94-1703B70CE30C/0/066moisio.pdf Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi kahden aikuisen kotitaloudella suhteellinen köyhyysraja on hieman alle 1 500 euroa kuukaudessa, yhden lapsen yksinhuoltajalla 1300 euroa kuukaudessa ja kahden vanhemman ja kahden lapsen perheellä raja on 2 100 euroa kuukaudessa. Jos yhdellä aikuisella on 750 euroa käytettävänään kuukaudessa, ei hän varmaankaan ensimmäiseksi ole hankkimassa purjevenettä. Kyllä nuo rahat kuluvat elämiseen: vuokriin, sähkö- ja vesimaksuihin, vaatteisiin ja ruokiin. Tilanne ei ole vuodesta 2006 parantunut vaan suhteellisen köyhyysrajan alapuolella elää yhä useampi ihminen vuonna 2010. Jo vuonna 2007 tilanne oli seuraava: Pienituloisiin kotitalouksiin kuului vuonna 2007 noin 708 000 henkilöä, mikä oli 55 000 henkilöä enemmän kuin vuotta aikaisemmin, http://tilastokeskus.fi/til/tjt/2007/tjt_2007_2009-01-19_tie_001_fi.html.  Nyt suhteellisen köyhyysriskissä on 900.000 suomalaista, http://www.tekry.fi/web/pdf/misc/PP_2010/Palola_Elina.pdf

Keskustelu Mikael Jungnerin Outolintu-kirjasta ja hänen opeistaan ja väitteistään sattui sopivasti, sillä se pani minut realisoimaan eilisen blogikirjoitukseni Oikea kuva köyhyydestä pelastaa maailman. Sitä kirjoittaessani muistelin erilaisia lausumia, joita poliitikot ja jotkut parempiosaiset ihmiset ovat lausuneet julkisesti ja yksityisesti minulle. Pohdin niiden ja tavallisten kansalaisten kertomuksien välissä olevaa juovaa. Se oli niin merkittävä, että voi puhua vääränlaisesta köyhyyskuvasta. Nyt eri tutkimusten luvut osoittavat, että olin oikeassa spekuloinnissani. Joku voi kysyä, miten voi olla väärä kuva köyhyydestä. Siihen on helppo vastata, kuten edellä mainitsin, on aika rajallista, mitä 750 eurolla kuukaudessa tekee. Tekemismahdollisuudet eivät parane sillä, että asialla spekuloidaan. Valitettavasti sellaiseen sorrutaan melko usein.

Kirjoitin eilen, että en usko ihmisten olevan pahoja. Heidän näkemyksiinsä vain vaikuttavat elämänkatsomukselliset argumentit. Ne ovat niin voimakkaita, että niitä helposti pitää realistisina. Olen seurannut sukulaisperheitäni, joissa laiskuus on esitetty köyhyyden syyksi. Nämä ihmiset todella uskovat tähän kuvaan eivätkä siten katso asiakseen muuttaa asennoitumistaan epäonnisempaan läheiseen. Tilanne on monimutkainen, sillä toisenlainen lähestyminen panisi vaakalaudalle kokonaisen elämisen järjestelmän, mikä taas aiheuttaisi sekaannusta ennen kuin uusi kuva vakiintuu käytännössä. Moni vetoaa vääränlaisiin poliittisiin ratkaisuihin eivätkä siksi koe köyhyyttä heille kuuluvaksi ongelmaksi. Oikeistossa puhutaan, että veropolitiikalla pystytään edistämään toimeliaisuutta, joka taas lisää työmahdollisuuksia ja näin kasvattaa ihmisten tuloja. Vasemmalla ajatellaan päinvastoin.

Oleellista ei ole se, kuka on oikeassa vaan se, että tilanne nähdään sellaisena kuin se on. Suuri osa pelkästään Suomen väestöstä, miltei miljoona ihmistä, elää absoluuttisessa köyhyysriskissä ja tutkijoiden mielestä vähävaraisuus ja mahdollisuudet entisestäänkin vähentyvät. Lisäsi on muistettava, että on kymmeniä tuhansia ihmisiä, joiden tulot ylittävät juuri suhteellisen köyhyysrajan. Tämän sisäistämiseen ei tarvitse olla nero. Samalla, kun kolmas maailma kehittyy ja teollistuu kuilu rikkaiden ja köyhien maiden välillä kutistuu. Näin rikkailla mailla on vähemmän kansallista pääomaa jaettavanaan kuin ennen. Kulutus puolestaan takaa sen, että luonnonvarat hupenevat ennätysvauhdilla. Niukkuus tietää sitä, että perinteiset ratkaisumallit eivät enää pure, ne eivät ole realistisia. Kulutuksen lisääminen ei muuta kuin lisää maailman taloudellista rähähdysalttiutta ja lisää köyhyyttä kaikkialla. Varsinkin, jos harrastetaan politiikkaa, jossa vain onnistujia palkitaan.

Juuri nyt, kun vielä on kulutusta ja tuotantoa, tuloerot kasvavat, koska osakeomistamista tuetaan ja johtavissa asemissa olevia työntekijöitä palkitaan osingoilla. Näiden epäkohtien poistaminen ei ole mikään edellytys vaan pakko. Ihmiskunnan on opittava jakamaan vähästä tai tuhouduttava. Tämän hyväksyminen vaatii rehellisyyttä. On katsottava tosiasioita silmiin. Köyhyys on todellisuutta ja se lisääntyy jatkuvasti. Se ei ole köyhien ihmisten laiskuutta vaan resurssien epätasaista jakamista ja tulevaisuudessa niiden kulumista.

Tietysti on mahdollista maailman tappiin asti puhua asian vierestä, vedota erilaisiin poliittisiin maailmankatsomuksiin ja uskontoihin, mutta on hyvä muistaa, että nämä aatteet ovat luotu silloin, kun ei ollut mitään tietoa luonnonvarojen hupenemisesta tai teollisuuden saastuttavuudesta. Ne olivat sen ajan mietteitä. Ne ovat kuitenkin kirjoitettu olettaen, että kuluttamisen lisääminen ja tätä kautta tulojen kasvaminen on ikuista. Marxismikin lähti ajatuksesta, että teollisuuden jatkuva kehittäminen toisi lopullisen ratkaisun taistelussa köyhyyttä vastaan.

Tietysti ei milloinkaan ole oikein, että osa ihmisistä pidetään köyhänä ja heiltä kielletään vaikuttamisen mahdollisuus ja luovuus oman elämänlaadun kohentamisessa. Tämä on ollut mahdollista, koska niin moni aate ja poliittinen ratkaisu pitää köyhyyttä köyhien itsensä aiheuttama eli on olemassa väärä köyhyyskuva. Nyt kuitenkin ollaan tilanteessa, missä tunteet eivät enää auta. Niukkuus on jaettava uudella tavalla tai ihmiskunta ajautuu vararikkoon. Tietysti tämä voi tapahtua nykyisellä tavalla eli yhä harvempi on osallisena varallisuudesta ja useampi saa kannettavakseen köyhyyden, mutta uusien tosiasioiden valossa voidaan ratkaista ongelma pitkäjänteisesti ja jaettava varallisuus tasaisemmin; ja tulevaisuudessa niukkuus.