lauantai 19. syyskuuta 2015

Rajat kiinni –mielenosoitus Torniossa 19.9.15

 

Pitäisikö tästä olla huolissaan

Suomalaiset ovat huolissaan,

että pakolaiset syrjäyttävät paikallisväestön.

että kristinusko jää islamin jalkoihin,

mutta ihmiset eivät ole huolissaan,

kun pääomat virtaavat maasta ulos,

kun tavarat tuotetaan Aasiassa,

kun maassa ei kohta ole mitään,

mikä kuuluisi suomalaisille,

eikä pakolaisille.

© Yelling Rosa
19/9 –15

Torniossa oli tänään lauantaina 19.09.15 Rajat kiinni -mielenosoitus, joka keräsi noin 300 mielenosoittajaa. He olivat sitä mieltä, ettei Suomi selviä hallitsemattomasta pakolaisvirrasta. Selailin Internetiä ja huomasin, että eri puolilla Suomea on pakolaisvastaisia mielenosoituksia pidetty kahden viime kuukauden aikana useita. Panin merkille myös sen, että media pyrkii vähättelemään näitä mielenilmaisuja sekä mustamaalaan ne rasistisiksi ja epäinhimillisiksi. Itse en ohittaisi noin kevyin perustein nykyistä tilaa vaan katson, että Suomen kaltaiselle 5 miljoonan ihmisen kansalla on lupa suojella omaa identiteettiään.

Suomalaisuuden pahin uhka on kuitenkin itse suomalaiset, jotka eivät suojele omaa maatansa halpatuontia vastaan ja siltä, että Suomen teollisuuslaitoksia ja raaka-aineita myydään pilkkahintaan ulkomaille. On sanomattakin selvää, ettei ulkomaalaisia osakkeenomistajia  kiinnosta suomalaisuus siinä määrin kuin tämän maan kansalaisia. Tilanteen korjaamiseksi tarvittaisiin nyt jämerää isänmaallisuutta. Koska Suomi ei talven vuoksi pysty pudottamaan palkkoja niin alas kuin ne ovat talvettomissa halvan työvoiman maissa, meidän on luotava oma kansallinen taloudellinen selviytymisstrategia. Vapaasta kilpailusta ei mikään Euroopan kansa ole hyötynyt, eikä tule hyötymään. Silloin, kun Suomessa rajoitettiin pääomien virtaamista maasta pois, yrittäjätkin olivat pakosta isänmaallisempia.

Suomen kansan tulee vaatia isänmaallisuutta poliitikoilta ja mahtimiehiltä eikä vain itseltään. Yrittäjiltä on myös lupa vaatia parempaa markkinointia ja tilannetajua maailmalla liikennetoimissa muiden maiden kansalaisten mielistelyn sijasta. Ei meidän tarvitse olla pidettyjä vaan tehdä hyviä kauppoja. Jos emme miellytä jotakuta, se on heidän ongelmansa. Kun rakastamme itseämme, pelkäämme pakolaisiakin vähemmän.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Vastaukseni kutsuun osallistua Suurprotestiin leikkauksia vastaan 18.9.15 Helsingissä

Olen leikkauksia vastaan, mutta minulla ei ole mahdollisuutta matkustaa Helsinkiin tuolloin. Suomen kaltaisen pienen maan on mahdotonta kilpailla työn halpuudella muita vastaan jo senkin vuoksi, että talven vuoksi asumiskustannuksemme ovat suuremmat kuin maissa, jossa ei ole talvea. Jos työn halpuus on ainoa kriteeri, niin Suomi olisi varmasti kilpailukykyinen vasta silloin, kun työ on täällä maailman halvinta. Olisivatko kilpailua ja leikkauksia kannattavat tähän itsekään valmiita.

Suomen pitää löytää omat kansalliset keinot, joilla pystymme menestymään maailmassa. Työväestön syyllistäminen ei vie tilannetta parempaan suuntaan. Myös yrittäjillä pitää olla taitoa ja valmiutta uhrauksiin. Toki he kovasti esiintyvät marttyyreina, joilta vain vaaditaan suorituksia. Silti, kun firmat tekevät konkursseja, eivät yrittäjät maksa irtisanottujen työttömyyskorvauksia tai sosiaalimenoja. Ne maksetaan verovaroista, jotka pääosin kerätään työtä verottamalla.

Nokian sekoilut ovat hyvä esimerkki liike-elämän sekoiluista. Juttelin useita vuosia sitten ystävieni kanssa, että Nokian pitäisi myös alkaa valmistaa Android-puhelimia. He olivat äkänneet myös saman tarpeen. Lähetin asiasta kirjoituksia lehtiin, mutta ketään ei moinen kiinnostanut. Sitten, kun Nokia oli pilannut kaikki mahdollisuutensa puhelinpuolella Android-puhelimien valloittaessa markkinat heidän Sympian puhelimilta, alettiin puhua, että oikeastaan Nokian ei alun alkaenkaan olisi pitänyt menestyä, kun Suomi on niin pieni maa. Kukaan ei kokenut olevan vastuussa virheistä, jotka maksoivat tuhansien ihmisten työpaikat ja työttömyydestä, joka rasittaa Suomea vähenneenä veronmaksukykynä. Esimerkiksi Jorma Ollilan kirja "Mahdoton menestys".

Lisää tapahtumasta: https://www.facebook.com/STOP-Palkansaajien-mielenosoitus-189-153500058326222/timeline/

maanantai 7. syyskuuta 2015

My Videos in English and/or Those with the English Introduction

  Video Introduction Uploaded
10. Läpi näiden vuosien Read more 23.4.2013
11. Ystävä voisitko kasvoni pyyhkiä Read more 21.6.2013
12. Xmas Card Video in English Read more 4.12.2013
13. Hover, Hover Ladybug Read more 6.4.2014
14. Need in Concrete Read more 21.11.2014
15. Happy Valentine's Day Fanfare Read more 6.2.2015
17. Playing Shepherd Read more 1.7.2015

I hope you'll enjoy the videos and introductions

PS I upload all my posts and more to my notebook at: http://yellingrosa.com/wordpress/
For some unknown reason RSS Feed there doesn’t work with Google Chrome but with all other browsers everything should be all right.

torstai 27. elokuuta 2015

The Lovers in the Sun

Mary and Jane were the lovers in the sun.

The more they met the brighter was the light.

It was too much to swallow for those

Who could only dream about their warmth.

Jealousy filled the garden with the lying frogs

And rumors trod down their smiling rose.

When everything was ruined except the bodies

They rowed the boat behind the golden horizon

And they went down for ever with the blessing sun.

© Yelling Rosa

27/8 –15

Lovers in the Sun

Lovers in the Sun2002 by Yelling Rosa

I drew this picture, Lovers in the Sun, in 2002. It was black and white but I added colors using Gimp 2.6 software and different filters in May 2015.

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Vastaus tuttavani kommenttiin nyt villinä vellovaan monikulttuurisuuskeskusteluun

Suomen kaltaiselle pienelle maalle maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta syntyy helposti ongelmia. Ollakseen fiksuja monet lakaisevat ongelmat maton alle.
Henkilö X

Hei,
Tämä on hyvä kommentti, ja pitipä tuo presidentti Kekkonenkin eläessään lehtimiehiä sopulilaumana. Mies, jota kaikki ensin kuorossa ylistivät ja hänen kuoltuaan parjasivat. Se (parjaaminen) oli, ja on edelleenkin jossakin määrin, niin kuin fiksua ja todisti uudesta länsieurooppalaisuudestamme, vaikka se oli silkkaa muutamien mielipidevaikuttajien matkimista. Mielipidevaikuttajien ongelmana näyttää olevan se, että heille on tärkeämpää saada raflaavia tunteita herättäviä juttuja kuin tuntea vastuuta siitä, mihin heidän kirjoituksensa johtavat.
Kaikkea hyvää
YR

PS. Ajattelin tuossa myös sitä, miten Karjalan evakot ja heidän kulttuurinsa on vaiettu maassamme kuoliaaksi, vaikka he olivat/ovat samaa rotua kuin kantasuomalaiset. Missä olivat ne ihmisrakkaat kaikkia rotuja puolustavat ihmiset, jotka nyt paasaavat ulkomaisten kulttuurien puolesta maassamme, kun karjalaisia asutettiin Suomeen. Puoliryssäksi nimittelyn sai kokea yksi jos toinenkin Kannaksen lapsi. Heidän uskontonsakaan ei oikein käynyt päinsä, niin ja murre sekä röyhkeä kotiseuturakkaus. Se ei vain ollut silloin muotia puoltaa monnikulttuurillisuutta ja pelättiin, että Karjalan takaisin vaatimisesta ja/tai karjalaisuuden puolesta puhumisesta koituisi hankaluuksia niille, jotka eivät menettäneet maitaan. Siinä sitä erilaisuuden rakastamista todistettiin käytännössä.

Globaalisuus, mukaan lukien luonnonvarojen hupeneminen, ja sitä kautta tapahtuva joidenkin alueiden köyhtyminen tulevat lisäämään väestön liikkumista, mistä tulee koko maailmalle ongelmia liikehdinnän paisuessa paisumistaan. Ensimmäiseksi tämä kolahtaa vähälukuisiin valtioihin. Näin Suomen kaltaisten pienten valtioiden tulisi etunenässä puhua lokaalisuuden puolesta. Se on ainoa vaihtoehto, että ihmisillä on asiat kunnossa paikallisesti. Kulttuuri ei ole mikään rasistinen asia vaan keino selviytyä siellä, missä se on syntynytkin. Tämä edellyttää sitä, että raha ei karkaa valtioista, vaan jää jokaisen maan omiin tarpeisiin. Näin ihmisillä ei ole tarvetta lähteä kansainvaelluksille.

Paikallisuuden toteutuminen näyttää epätodennäköiseltä, kun lehtimiessopulit soittavat samaa sitraa kuin ne, jotka globaalisuudesta hyötyvät ja lisäävät eriarvoisuutta maailmassa nyhtämällä rahat pois kansallisvaltioista. Nyt on muotia olla kosmopoliitti, vaikka siitä ei ole tavallisella Pulliaiselle mitään iloa. Pitkässä juoksussa ihmiset vain lisäävät taakkaa kontolleen. Kun kilpailukyvyn alttarille on uhrattu kaikki altruismi, mikä kuuluu jo geneettisesti kädellisille, siitä seuraa aineellisen köyhtymisen lisäksi henkinen rappio.
Sama

Tyhmyvest muoilma

Niihä tuo’n
ett’ tyhyhmäst pieäst
käršii koko roppa,
ja tyhmyvest
muoilma.
@Yelling Rosa
5/8 -15
Niinku babushka miul huastoi

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

There Is a Problem

There is a problem.
Humans use their hearts
for thinking
and brains
not at all.
© Yelling Rosa
29/7 –15

Il ha un problema.
Humanos usa lor cordes
quanto a pensar
e lor cerebros
non del toto.
© Yelling Rosa
© Traducite al interlingua
per Marcus Scriptor

If this were the other way round we would make love (read: to take care of your existing neighbours) and not babies because we are already too many for this planet. But surprisingly we thinking with the emotions and brains are just for justify our feelings and wants. The best I have heard so far is that there will be no lack in food as we can always start cultivating flies and other insects. The farming will be a success even earth doesn't grow just much anymore. Luckily this person, who I cite here, doesn't belong to my friends. I couldn't take him everyday even for the million Euros a year.

The final trigger for this post was the debate on MP Olli Immonen's FB Wall comment last Saturday. He writes:

I'm dreaming of a strong, brave nation that will defeat this nightmare called multiculturalism. This ugly bubble that our enemies live in, will soon enough burst into a million little pieces. Our lives are entwined in a very harsh times. These are the days, that will forever leave a mark on our nations future. I have strong belief in my fellow fighters. We will fight until the end for our homeland and one true Finnish nation. The victory will be ours.

There is no doubt about that he has used too much his heart and thought too little while writing this. Then, what about those who judge Immonen? They are not better than the one they are pointing out but sweeping the crumbs (the immigrations problem) under the carpet by announcing noble ideas of humanity and equality and brotherhood. In spite of their sanctimony no country in this world is able to take immigrants without controlling the migration. The left wing politicians who have attacked furiously against Immonen have fight against the capitalism in their political protocol and speeches for more than 100 years. Now they are critisising the same lyrical speech they use themselves.

The real issue here is that we are too many on earth. Moreover we are using resources like there weren't a day after this. This way of life is impoverishing this planet and people are running away from the poorest countries. Of course among refuses are adventures but the distress is a real thing and growing every day most likely to the point of chaos. The globalism is a real time bomb but it is giving almost nothing for the most of us. It is true that China is capable of manufacturing products in cheap way but it causes unemployment in the western countries without saying how much transporting products pollutes air and use the oil.

The human kind is on the edge of the knife. Does it keep on denying the facts to the end of the times or do we pull ourselves together. The local food culture and exchange economy are in question. The wealth countries must help poorer countries to make the localism possible. The birth control is not an option but the imperative necessity. The tourism is not possible as long as it uses oil. Many of you might ask whether that kind of life is possible but to them I will answer what else we can do if we like to next generations to live here. Foretelling is impossible but better be sure than sorry. The less we are the more earth will love us.

All the best to all of us as we will need it!

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Ei hyvältä näytä Windows RT -käyttöjärjestelmän osalta

Eipä näytä hyvältä tämän Nokia 2520 tabletin osalta, koska Windows RT –käyttöjärjestelmä ei ole saamassa uutta kehitysversiota, ainoastaan joitakin Windows 10:n ominaisuuksia. Ilmeisesti koko RT tulee katoamaan parin kolmen vuoden sisällä ja samalla tabletistani tulee museotavaraa. Tulevaisuudesta liikkuu monenlaisia arvioita, enkä jaksa alkaa päivästä toiseen selaamaan nettiä saadakseni tietää, mikä tämän Nokian tabletin ja sen käyttöjärjestelmän kohtalo on. Ostin Nokia 2520 tabletin oikeastaan vain siksi, että sen vakio-ohjelmiin kuuluu Microsoft Word. Sittemmin Androidin puolelle on tullut lähes yhtä hyviä tekstinkäsittelyohjelmia, joissa on aito suomen kielen oikoluku. Google docs –on ihan mukava tekstinkäsittelyohjelma, joka toimii myös iOS –järjestelmässä.

Suomen oikoluvun ja tablettien kanssa on ollut outoa jahkailua. Nyt kun Androidissa toimii OpenOffice –toimistopaketti, siihen ei ole saatavilla suomen kielistä oikolukua, vaikka Interlinguan oikoluku löytyy. Tämän keinotekoisen kielen harrastajia maailmassa ei montaa tuhatta ole. OpenOfficen tietokoneissa toimivaan toimistopakettiin saa Voikko-nimisen oikoluku lisäohjelman. Sitä ei ollut Android –versioon saatavissa ainakaan kuukausi sitten, kun viimeksi asian tarkistin.

Ei auta kuin katsella, miten hommassa käy. Ehkä tällä vielä jonkun aikaa naputellaan. Microsoftin tuen myötä hommasta ei tule kuitenkaan mitään. Yhdessä nettiuutisessa mainittiin, että tabletteja, joissa on Windows RT –käyttöjärjestelmä myydään edelleen. Sekavan tilanteen vuoksi suosittelen ihmisiä miettimään kahteen kertaan, kannattaako mainitulla käyttöjärjestelmällä varustettua tablettia ostaa, vaikka sen halvalla saisikin. Ehkä RT jatkaa vielä pitemmänkin aikaa, mutta minä en ole ainakaan löytänyt mitään selventävää tietoa asiasta. Arveluja kyllä riittää puolesta ja vastaan.
 
Nokia-tabletti
Siinä se Nokia kummittelee. Windows RT on hyvin Windows 8:n kaltainen
 
       

torstai 23. heinäkuuta 2015

In My Chamber

In this article I go even further with Interlingua than in my previous one. Now I don't give you any kind of translation of my poem but only the vocabulary. I have picked up the words for the most part from Josu Lavin's Dictionario Anglese-Interlingua. He also corrected my errors in my poem Cella. And my home is a modest 27 square meter apartment which has one room, a bathroom and pantry kitchen. In autumn the moon is visiting here being full of herself and, like all planets in the universe, it doesn't pay attention to me. They know how small we humans are even though we try to prove otherwise. My grandmother said often that a bird on the windowsill means a bad luck. If there are spelling mistakes on the vocabulary I am to blame for them.

CELLA
In mi modeste cella
le luna es ballante
al longe del muro.
Un ave ha sedite
super le tabula del fenestra
durante numerose septimanas.
Il es un signo del morte,
dice le vetule gente.
Le luna non ascolta.
Illo se amusa.
Il es lo que illo ha facite
desde le prime die
usque le ultime.
© Per Yelling Rosa

 
Vocabulario  
in in (prep)
mi my
modeste modest
cella cell, small room, compartment
luna moon
es present of esser = to be
ballante present participle of ballar = to dance
al a + el = the to/at
al longe de along of
muro wall
un a/an (indefinite article)
ave bird
ha have/has
sedite past participle of sedir = to sit
super on (prep)
del de + el = of the
tabula del fenestra windowsill
durante during (prep)
numerose numerous
septimana week
signo sign
morte death
dice present of dicer = to say
le the (definite article)
vetule old, aged
populo; gente people
non no, not
ascolta present of ascoltar = to listen
amusa se present of  amusar se = to amuse oneself
illo it (neuter)
il it (so called dummy grammatical subject), cp. it is raining.
lo it (neuter, object form)
que what (rel and interog), that (rel pron)
facite past participle of facer  = to make, do
desde from, since (prep)
prime first
die day
fin al; usque until, up to
ultime last

Listen to Philologist Josu Lavin who reads Interligua: https://youtu.be/a2yiXKITirU

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Three poems in Interlingua

This time I present you three of my poems translated in Interlingua, one of the many constructed languages. I have translated two of them and Stanley A. Mulaik1 has kindly translated one. He also helped me with two other poems. If they include any mistakes the blame falls on me. It is said that people who speak any of those Romance languages could understand Interlingua without difficulties and English speakers after a little while. I do hope that you don’t jump to the end of this post where I placed the English versions of my poems but try to understand on your own. Your comments are very welcome so that I could consider whether it’s a good idea to keep on studying Interlingua.

Un sonio que se realisa

Si le vita esseva un sonio
que se vermente realisa,
necuno necessitarea
fabulas con felice
finales.
© Yelling Rosa
14/11 –14

Poema

Un
poema es nihil
que on pote comprender
ma in toto
perciper con
le sensos.
© Yelling Rosa
27/6 –15

MULTES POTE DICER

Multes pote dicer que io es vacue
Proque io non face versos emotional
Del passion, le pelle e le corde de amor
Saltante felicemente de stagno a stagno
como un rana rosate e impatiente.
Mais al contrario: io es plen,
Plen del dolor que le romances
Non vide in iste mundo.
Si io scribeva un parola
De mi calide affaire de amor,
Io vomitarea le alimento,
a partir de mi ventre,
Un cosa que tote
De nos non pote facer.
© Per Yelling Rosa
© Traducite al interlingua per Stanley Mulaik

1 Read more about Stanley A. Mulaik here.
2 Further information on Interlingua:
Interlingua Grammar” by Alexander Gode and Hugh Blair, 1951. It’s free and you find it at: http://hg8lhs.ham.hu/languages/interlingua/Interlingua_Grammar.pdf

A Dream Come True

If life were a dream come true,
we wouldn't need the fairy tales
with the happy endings.
© Yelling Rosa
14/11 -14

Poem

A
Poem is nothing
To be understood
But everything
To feel with
Senses.
© Yelling Rosa
27/6 -15

MANY MAY SAY

Many may say I am empty
Because I don’t draw emotional verses
Of passion, skin and the heart in love
Jumping happily from pond to pond
Like a pink and impatient frog.
But on the contrary: I am full,
Full of the pain that romances
Don’t see in this world.
If I wrote one word
Of my hot love affair
I’d vomit the food,
out of my belly,
A thing that all
Of us can't do.
© Yelling Rosa
23/5 -15

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Videoitani katsottu yli 20.000 kertaa

Kirjoitin viimeksi videoistani 20.3.15, kun Huuliharppuvideosta tuli katsotuin videoni. Se on edelleen kasvattanut etumatkaansa muihin videoihin nähden. Toukokuun alussa se rikkoi 3000 katselukerran rajan. 21.6.15 sitä oli katsottu 3222 kertaa. Tuolloin maaliskuussa mietin sitä, milloin kaikkien katselukertojen lukumäärä ylittyisi 20.000 kertaa. Tuo raja rikkoutui 3.6.15. Löydät videoitteni linkit ja katselukerrat tämän blogin YouTube-videoita sivulta, osoite on: http://yellingrosa.blogspot.fi/p/youtube-videot.html Taulukko on päivitetty 7.6.15. Tuolloin yhtä videota oli keskimäärin katsottu (20.040:16=) 1252 kertaa.

Jos tykkäät videotarjonnastani, voit edistää sen tunnettavuutta ryhtymällä videoideni tilaajaksi YouTube-sivulla, klikata YouTuben Tykkäys-painiketta ja kertoa videoista kavereillesi. Myös tämän Yelling Rosan Bloggerin lukijaksi ryhtyminen on avuksi.

Toivon kaikkea hyvää lukijoilleni ja kuulijoilleni sekä kiitän saamastanne tuesta videoiden kanssa.

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Avoin kirje maailmanmestari Eva Wahlströmille

Katsoin 30.5.2015 ohjelman, jossa olit Efter Nio -ohjelmassa Bettinan vieraana. Inhimilliset ajatuksesi loivat uskoa siihen, että meillä ihmisillä on sittenkin toivoa. Se edellyttää kuitenkin oikeiden ihmisten rohkeaa esiintymistä, jotta harhakäsitykset ihmisyydestä ja yksilön mahdollisuuksista saataisiin poistettua. Sinä, joka olet kokenut monia takaiskuja, osaat todennäköisesti asettua muiden ihmisten saappaisiin, ja ymmärrät, että viime kädessä kukaan ei voi olla itseään parempi ja että parhaimmillaankin kaikki on viime kädessä kiinni onnesta, joka jakautuu epätasaisesti ihmisten kesken. Ihmisten elämän valttikortit ovat kovin kirjavat, eikä lujinkaan tahto aina muuta huonoja kortteja paremmaksi.

Jos onni olisi jättänyt sinut saatuasi keuhkoveritulpat, et enää ikinä olisi nyrkkeillyt. Se, että onni oli tuolloin myöten, on puhtaasti asia, jonka olemassaoloon et voinut vaikuttaa. Tajuat varmasti tämän, kun mietit isääsi, jota positiivisempaa ja reilumpaa ihmistä saa puheittesi mukaan etsiä, mutta silti sairaus hänet mursi ja vei hautaan. Isäsi sanoi, jos oikein muistan äitisi sanat, ettei hän (isäsi) voinut kuolla, koska kuka hänen klaanistaan pitäisi huolta. Hänen klaaniinsa kuului perhe ja perheenjäsenten ystävät, ehkä paljon muitakin. Vähänkin elämää nähneet ja sydämensä avoinna pitävät ihmiset tajuavat, että he eivät voi olla kuin kiitollisia kaikesta hyvästä, mitä ovat saaneet, eikä se anna aihetta luulla itseään muita paremmaksi.

Nyt maailmassa on kuitenkin vallalla hegemoninen voittajat ja häviäjät –ajattelu. Sen mukaan ihmiset, joilla menee huonosti, ovat itse syypäitä kohtaloonsa, eikä heitä sen vuoksi pidä auttaa tai edes ymmärtää. Tämä yksinkertaistaminen ei palvele kuin muutamaa prosenttia ihmiskunnan jäsenistä ja heitäkin vain taloudellisessa mielessä. Ihmisinä heistä ei tule parempia, kun he unohtavat lähimmäisenrakkauden ja antavat ihmisten elämän kurjistua silmiensä edessä. Vaikka muuta annetaan ymmärtää, kyse on pahan ja hyvän välisestä taistelusta, mikä ilmenee itsekkyyden ja rakkauden voimien mittelynä.

On menty jopa niin pitkälle, että poliitikot ja osa omistavasta luokasta niin Suomessa kuin muuallakin läntisissä talousmahdeissa esittää maailmanlaajuista taloustaantuman johtuvan korkeista sosiaalimenoista. Tätä mantraa on toistettu niin paljon, että jo kansan riveistä löytyy ihmisiä, jotka uskovat vahingolliseen ainekseen. Näin sosiaaliturvan ja palkkojen leikkaukset tuntuvat oikeudenmukaisilta, kun saadaanhan niillä kunnon ihmiset kunniaan ja lusmuille ei jätetä mitään. Manipulointi puree ja sillä saadaan suuri yleisö uskomaan mitä tahansa. Olivathan juutalaisetkin syypäitä Saksan lamaan ennen toista maailmasotaa, vaikka he muodostivat siellä itse asiassa taloudellisen toiminnan selkärannan.

Tämän hegemonian voi tiivistää Horatiuksen sanoihin: " Semper avarus eget", jonka WSOY:n suomi-latina-suomi –sanakirjan kääntää seuraavasti: "Ahne kärsii aina puutetta." On suuri virhe luulla tietyn ajattelutavan päästyä valtaan, että se todella lopettaisi tuloerojen kasvattamisen, kun talous on kilpailukykyinen. Ahneus on kekseliäs, koska se on kyltymätön. Tämä taloustilanne, minkä syistä tietysti ollaan eri mieltä, on seurausta globalisoitumisesta. Raha menee sinne missä työvoima on halvinta ja päätyyn sinne, missä verot ovat pienimmät. Oligarkialla ei ole pienintäkään halua tulla Suomeen näillä näkymin. Se on mahdollista vasta sitten, kun täällä on maailman alhaisin palkkataso ja pienimmät verot.

Tietysti saatat olla eri mieltä kanssani taloustaantuman syistä, mutta et varmaankaan siitä, että kanssaihmisistä on pidettävä huolta. Viime kädessä me emme voi olla kuin oman elämämme maailmanmestareita. Jos emme auta lähimmäisiämme, me emme ole ihmisiä. Tosin jotkut sanovat, että luonto osoittaa, kuinka turha aines hylätään. Tämä osoittaa vain sen, kuinka pitkälle ahneus on päässyt. Eivät eläimet jätä toisiaan siksi, että se olisi oikein tai väärin. Niillä ei ole vain keinoja selvitä luonnossa esimerkiksi loukkaantuneiden kanssa, koska heillä ei ole sairaaloita, sairaanhoitajia ja lääkäreitä. He eivät myöskään osaa kerätä veroja, joilla nämä toiminnot pidetään yllä.

Lopetan tämän vetoomukseni ihmisyyden puolesta Ciceron sanoihin: "Inhumanitas omni aetate molesta est" (Inhumanity is troublesome in every generation). Minulla ei ole samanlaista julkisuusarvoa kuin sinulla, joten minun puheeni ihmisyyden perusperiaatteiden puolesta kaikuu äänenä korvessa. Siksi toivon, että joskus rivien välistä vihjaisisit ihmisyyden puolesta ahneutta vastaan. Samalla kehotan varovaisuuteen, koska kaikki eivät pidä ihmisyyden puolesta puhumisesta. Luotan ottelutaitoihisi ja tiedät milloin väistää ja milloin edetä, jotta kehässä asialle olisi enemmän hyötyä kuin haittaa.

Kiitos inhimillisestä esiintymisestäsi Bettinan vieraana

Kaikkea hyvää sinulle ja olkoon onni myötä elämässäsi

Tuntematon runoilija

Yelling Rosa

 

tiistai 26. toukokuuta 2015

Empty-handed

Heavy
Is aging
And even harder
To fight against it.
Empty-handed forward,
Forward with second mind
Or die by non-existent voices
But the hold loosens and the man
Drops, disappears somewhere
Where the eye does not reach,
Thoughts can find out
In advance.
© Yelling Rosa

 

Tyhjin käsin

Raskasta
on vanheneminen
ja vielä työläämpää
sitä vastaan taistella.
Tyhjin käsin eteenpäin,
eteenpäin ontoin mielin
Tai kuolla olemattomin äänin.
Mutta ote kirpoaa ja ihminen
putoaa, häviää jonnekin,
mitä ei silmä tavoita,
Ajatukset selvitä
etukäteen.
© Yelling Rosa
26/5 –15

Yelling Rosa Poetry at:http://www.yellingrosa.com/poems01.htm
Yelling Rosan runot: http://www.yellingrosa.com/runot01.htm

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Loistava latinan kielen jäsentelijä

001 Latin E001

Tämä loistava työkalu löytyy osoitteesta: http://www.u.arizona.edu/~aversa/latin/

Sen avulla voi havainnollistaa oppimaansa. Ainoa varjopuoli jäsentelijässä on se, että sen kanssa on tiedettävä, mikä sijamuoto tai verbin taivutusmuoto on kyseessä. Painikkeiden vasemmassa reunassa on nuoli-ikoni, jota painamalla eri vaihtoehdot tulevat esille. Latinan kielessähän on se ongelma, että saman kirjoitusasun omaava sana voi olla esimerkiksi genetiivi tai datiivi, kuten I deklinaation substantiivit, esimerkkinä latinan kielen maa-sana: terra (nom.), terrae (gen. ja dat.). Toisaalta siinä sitten joutuu miettimään jäsentelyä.

Latinan kielen sanakirjoja löytyy paljon Internetissä, joiden avulla esimerkiksi tämän postin esimerkkilauseet voi kääntää. Yksi sellainen, Latin Word Study Tool, löytyy osoitteesta: http://www.perseus.tufts.edu/hopper/morph?l=amare&la=la Se myös jäsentelee kysytyn sanan.

Latina est gaudium et utilis!

torstai 30. huhtikuuta 2015

Vanha kunnon käynnistysvalikko Windows -kahdeksikkoon

Jos muistelet kaiholla vanhaa kunnon käynnistysvalikkoa, joka vielä Windows 7 -käyttöjärjestelmässä oli, sinulle löytyy ilmainen ratkaisu, jonka nimi on Start Menu 8. Löydät sen osoitteesta:

http://www.iobit.com/iobitstartmenu8.php

Start Menu 8 -ohjelman asentamisen jälkeen minun Win 8 -työpöytäni näyttää tältä. Käyttöjärjestelmä myös avautuu suoraan työpöydälle eikä laattanäkymään.

Työpöytä 8.1 kuin ennen

Toki Windows 10 -järjestelmään on lupailtu käynnistysvalikon palauttamista, mutta sen ilmestymiseen on vielä kuukausia, todennäköisesti yli puoli vuotta.

Muista aina tarkistaa kaikki omalle koneellesi lataamasi ohjelmat virustorjuntaohjelmalla ennen niiden asentamista. Ohjelmien ehdot, jopa kaupallisten, ovat nykyään niin tiukat, että vahingon sattuessa käyttäjä ei saa mistään korvauksia.

Tunnen monia ihmisiä, jotka ovat asentaneet Start Menu 8 ohjelman, eikä mitään ongelmia ole ollut. Kuitenkin, kun kyse on tietotekniikasta, mitä tahansa voi sattua. Jos ohjelma ei toimi, ota se vain yksinkertaisesti pois ohjelmapaneelin Poista ohjelma –toiminnolla. Konsultointiin aikani ei riitä.

Ihanaa kevään odotusta!

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Kuoleman koiranpentu

 

Tyttö: Miksi sinä minun perässäni kuljet ja häntääsi heilutat?
Pentu: Sinä olet nuori ja kaunis.
Tyttö: Niin, minä olen nuori, enkä ole edes rakastunut, puhumattakaan, että olisin lastani tuudittanut.
Pentu: Minä tykkään sinusta.
Tyttö: Siitäkö kaikki on vain kiinni? Minun mummoni rukoilee joka hetki päästäkseen pian taivaaseen. Toivoo pääsevänsä kivuistaan. Mikset mene hänen luokseen?
Pentu: Vanhat ihmiset ovat ikäviä. Ne eivät jaksa leikkiä ja temmeltää.
Tyttö: Mitä sitten, kun minä väsyn tai sinä kyllästyt minuun?
Pentu: Etsin uuden leikkikaverin.
Tyttö: Sinä jäät tänne ja minne minä menen?
Pentu: Mitä sinä sellaisia kyselet? Ethän sinä tiedä muutenkaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Sekuntia pitempään, et eteesi näe. Lähdetään nyt juoksentelemaan niitylle. Sinä heität kalikkaa ja minä noudan sen.

Niityllä

Tyttö: Etkö sinä koskaan kyllästy noutamaan karahkaa, jota joku sinulle viskoo.
Pentu: Ei minun tarvitse, kun jo jotain muuta tapahtuu.
Tyttö: Mikä tuolla kotimäellä palaa? Onko se minun kotini?
Pentu: On ja kaikki ovat loukussa ja kärventyvät elävältä.
Tyttö: Miten minun sitten käy?
Pentu: Sinä kaadut. Lyöt pääsi kiveen.
Tyttö: Koska?
Pentu: "Nopeammin kuin minä vastataukseni lopetan", kuoleman koiranpentu huusi hädissään kotitalolleen juosseelle tytölle.

© Yelling Rosa
18.4.2015

Lisää tarinoitani osoitteessa: http://www.yellingrosa.com/tarinat01.htm

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Vanhan miehen monologi

 

Vuonna 2115

Niin eloton on
itsekkyyden myrkyttämä maa,
ettei ristinpuulle löydy edes
jumalia.
© Yelling Rosa

Year 2115

So inanimate is earth
poisoned by
the humane selfishness
that no gods can be found
on the cross.
© Yelling Rosa

torstai 26. maaliskuuta 2015

Tapahtui Itä-Uudellamaalla

Minä en kyllä ymmärrä, miksi suomenruotsalaiset saavat osakseen niin usein arvostelua. Heitä ihanampia ihmisiä ei löydykään vai mitä sanotte tästä.

Hyvä ystäväni oli mennyt Hangelbyn tanssilavalle joskus kuusikymmentä luvun lopulla. Paikkakunta sijaitsee Helsingistä itään ja siellä puhuttiin ainakin tuolloin vallan ruotsia, joten ei ollut ihme, jos tanssitettavakseen sai ruotsinkielisen daamin. Kaverini viihtyi söderkullalaisen neidon seurassa niin loistavasti, että hän myöhästyi kaverikyydistä. Oli näet lavan ulkopuolella neidon kanssa seurustelemassa.

Hetken pohdittuaan tilannetta tyttö sanoi, että he menisivät läheisen maalaistalon perunakellariin. Neidon paras kaveri tiesi kertoa isän ostaneen uusia perunasäkkejä, joita ei ollut edes vielä otettu käyttöön. Niinpä kellariin mentiin ja kankaat leviteltiin huolella nukkuma-alustaksi. Siinä touhun käydessä kuumimmillaan ulkopuolelta kuului raskaat työsaappaan äänet ja ovi repäistiin vihaisesti auki. Ovella seissyt uhkaavannäköinen mies tokaisi hetken mietittyään:

O, förlåt, ni knullar här. Jag tänkte att ni ska stjäla mina potatisar!

Tämän sanottuaan isäntä poistui ja sulki oven rauhallisesti. Välikohtauksen jälkeen pariskunta vietti ihanan yön keskenään ja monta yötä aina näihin päiviin asti.

© Yelling Rosa 2015

Lisää juttujani: http://www.yellingrosa.com/tarinat01.htm

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Pääsiäisen ihme

01Jesus2014byYR

Lapsi auringon

Tämän kerron niille,
jotka eivät häntä käsitä,
että hän on lapsi auringon,
ja kuka häntä kadehtii,
vain itsensä sokaisee.
© Yelling Rosa
11.3.2015

 

The Son of the Sun

This I tell to them
Who don’t understand him.
He is the privileged son of the sun
And those who resent his happiness
blind their own eyes in the end.
© Yelling Rosa
3.11.2015

 

Pääsiäiskortti 2015

002PaasiainenE01 2015

Klikkaa hiirellä kuvaa, jotta se avautuu oikeassa koossa uuteen välilehteen ja kopioi se sieltä. Kortti on tarkoitettu yksityiskäyttöön. Kortin jakaminen tai kauppaaminen on kiellettyä. Lisää ilmaisia postikorttejani osoitteesta: https://picasaweb.google.com/yellingrosa/Postikortit#

Oikein rauhallista pääsiäistä kaikille!

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Yelling Rosan YouTube-videoiden katselut 20.3.15

Runsas viikko sitten Huuliharppuopetusvideostani tuli katsotuin video. Latasin sen YouTubeen 15.3.2013 ja se ohitti kärkipaikkaa pitäneen Gimp-taustakuvan tekoa käsittelevän videoni, jonka latasin pilveen 20.4.2012. Näiden kahden videon jälkeen tulevat suomenkieliset runovideoni, joilla luen Postrahavasta –kokoelmaani tulleita tai sinne ehdolla olleita runojani. Julkaisin Postrahavasta –runokokoelman syksyllä 2012. Toistaiseksi pääset lukemaan kokoelmaani ilmaiseksi osoitteessa: http://yellingrosa.com/Tilaukset/

Ensimmäisen englanninkielisen videoni Need in Concrete latasin YouTubeen 21.11.2014 ja sitä seurasi Happy Valentine Day Fanfare 6.2.2015. Videot ja niiden katselut sekä YouTube-linkit löytyvät tämän blogin YouTube-videot-sivulta osoitteesta: http://yellingrosa.blogspot.fi/p/youtube-videot.html 

Nyt odotan jännityksellä, milloin 20.000 katselukerran raja rikkoutuu. Juuri nyt videoitani on katseltu 19.018 kertaa. Keskiarvoksi tulee, että jokaista 15 videota on katsottu 1267 kertaa. Tapani mukaan en kerro etukäteen tulevista videosuunnitelmistani. Uskon kuitenkin, jos onni on myötä, että julkaisen jokusen videon vuodessa.

Jos tykkäät videotarjonnastani, voit edistää sen tunnettavuutta ryhtymällä videoideni tilaajaksi YouTube-sivulla, klikata YouTuben Tykkäys-painiketta ja kertoa videoista kavereillesi. Myös tämän Yelling Rosan Bloggerin lukijaksi ryhtyminen on avuksi.

Toivon kaikkea hyvää lukijoilleni ja kuulijoilleni sekä kiitän saamastanne tuesta videoiden kanssa.

maanantai 23. helmikuuta 2015

Miksi latinan kieltä opetetaan viimeisen tolpan takaa

Olen pitkään ihmetellyt, miksi suomenkieliset oppikirjat opettavat latinan kieltä viimeisen tolpan takaa. Yleisesti kaikkien tuntemia sanontoja voisi hyödyntää aivan toisella tavalla taulukoiden ja osuvampien suomennoksien avulla. Meidän kaikkien tuntema Caesarin toteamus Et tu, Brute! on käännetty väärin suomeksi. Katso taulukko alla:

Esimerkki

Sanakirja, WSOY, s. 602

Kirjaimellisesti

Kielioppia

Et

-kin

ja, vieläpä

ADV myös, vieläpä; KONJ ja; vaan

tu

sinä + edeltä pääte –kin

sinä

PRON, nominatiivi

Brute!

Brutukseni

Brutus

ERISNIMI, vokatiivi

Osuvampi käännös: Vieläpä sinä, Brutus! olisi ollut ihan kelvollista suomen kieltä ja se olisi opettanut huomattavasti enemmän lukijalle latinaa kuin mitä nykyinen käännös. Wikipedian artikkelissa, http://en.m.wikipedia.org/wiki/Et_tu,_Brute%3F lauseen englanninnos kuuluukin: And you, Brutus? tai And you, too, Brutus?

Possessiivipronomini minun olisi ollut tässä tapauksessa mi (y.1.p. maskuliini, vokatiivi), joka on poikkeus meus, mea, meum –pronomiinin taivutuksessa, joka muuten taipuu kuin bonus, -a, -um tai pulcher, pulchr-a tai pulchr-um.

Hic est filius meus dilectus. => Tämä on poikani minun rakas. EI: Tämä on minun rakas poikani. Kun käytetään latinalaista sanajärjestystä, lukija oppii heti ilman lisämateriaalin selailemista sanojen oikeat suomenkieliset vastineet. Jos tällainen käytäntö ärsyttää fennomaaneja, he voivat lisätä taulukkoon sarakkeen, missä on esitetty heidän mielestään idiomaattinen käännös suomen kielellä, kuten olen itse tehnyt yllä. Uskon silti, että monelle riittäisi sanasanainen käännös, koska he haluavat oppia uutta kieltä rationaalisesti ja suomen kieltä omana saarekkeenaan.

Vastaavia käännöksiä, jotka eivät kerro latinan kielen sanojen suomalaisia vastineita loogisesti, on kasapäin. Niiden sanasanaiset käännökset opettaisivat latinaa enemmän kuin kielioppikirjat, jotka lähtevät lähes suoraan käyttämään esimerkkinään Ciceron tai muiden roomalaisten ajattelijoiden filosofisista teoksista lainattuja tekstejä eli oppikirjat liikkuvat alueella, joka on vaikea omaksua jo omalla äidinkielellä, saati sitten uudella vieraalla kielellä. Oppikirjoja lukiessa saa sellaisen kuvan, ettei antiikin Roomassa kukaan puhunut jokapäiväisistä asioista, vaikkapa kutsunut rakastaan aamuteelle tai sanonut mieltyneensä lemmittyynsä.

Onneksi tekstin jäsentämiseksi Internetistä löytyy Latin Word Study Tool –niminen ohjelma. Sen avulla voi yhdistellä nyt hajallaan olevaa tietoutta. Jos sanakirja sanoo esimerkiksi, että ihastua, rakastua jkhun kerrotaan käyttämällä adamare -verbiä ja akkusatiivia, meidän on tietysti jo tunnettava jonkin verran kielioppia. Silti voimme nopeasti tarkastaa Latin Word Study Toolilla, olemmeko käyttäneet oikeita muotoja kyseessä olevista sanoista. Adamare => adamo = verbi akt. ind. prees. y.1.p. ja tu => te = pron yks 2. p. akk., olisi veikkaukseni. Sitten vain nettiin tarkastamaan, menikö ”Adamo te (Olen mieltynyt sinuun)” oikein.

Työkalu antoi vastaukseksi:

1)  adamo => verb 1st sg pres ind act
2)  te => pron sg masc acc indecl form;
     te => pron sg masc abl indecl form
     te => pron sg fem acc indecl form
     te => pron sg fem abl indecl form

indecl on lyhennys sanasta, indecline. Se tarkoittaa tässä yhteydessä, ettei possessiivipronomini taivu sijamuodoissa.

Eli oikein meni, jos olen ihastunut johonkuhun naishenkilöön (fem).

Antoisaa päivän jatkoa eli Carpe diem … sanatarkasti ota kiinni päivästä …

perjantai 20. helmikuuta 2015

Ovatko suomalaiset tyhmentymässä

Julkisuudessa on puhuttu, että suomalaiset olisivat tyhmentymään päin. Tästä on osoituksena muun muassa varusmiehille tehdyt testit. Tyhmentyminen on kyseisten testien mukaan alkanut vuonna 1997. Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat 9.2.2015. Yhtenä syynä artikkelin mukaan pidetään tietotekniikan lisääntymistä. Artikkelissa puhutaan myös siitä, ettei ihmisten tarvitse käyttää enää niin paljon päättelykykyään kuin ennen, eikä elossa pysyminen tarjoa haasteita. Myös muista maista on kantautunut samansuuntaisia tietoja. Tutkimus kattaa 18 viimeksi kulunutta vuotta, joten sen perusteella ei kenenkään pitäisi vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Se on kuitenkin totta, että Internet tarjoaa kyllä tietoa muodossa, joka ei ole ihmisen perinteisen älyllisen toiminnan kanssa sopusoinnussa. Ennen Internetiä, ja paljon vieläkin, ihmiset hahmottavat tehtäviä ja tavoitteita kokonaisuudesta yksityiseen, mutta Internet toimii päinvastoin. Se tuottaa valtavat määrät tavaraa, joka ei välttämättä liity kokonaisratkaisuun lainkaan tai tavaramäärästä vain murto-osa sopii tavoitteen ratkaisemiseksi.

Otetaan tähän konkreettinen esimerkki ihmisen toiminnasta. Kun hän rakentaa talon, hän tekee ensin piirustukset ja kustannusarvion sekä kaikki muut selvitykset ennen kuin hän edes päättää, onko hänen mahdollista ryhtyä rakennuspuuhaan. Jos päätös on myönteinen, hän ryhtyy hankkimaan rakennustarvikkeita ja työvoimaa nojaten kokonaisuuteen. Kun Internet alkaa rakennuspuuhiin, tontti täytyy kaikenlaisella romulla ja suunnitelmilla, jotka saattavat olla tarpeen. Rakentajalle tämä merkitsee, jos ei muuta, niin ainakin lisätyötä, kun hän alkaa penkomaan romuläjästä sitä, mikä todella on tarpeen. Silti hänen suunnitelmallisuutensa ja kokonaisuuden hahmottaminen eivät todennäköisesti tule lisääntymään, koska materiaaliähkyn kanssa toimiminen on stressannut häntä siinä määrin, ettei hän ole harmistuksiltaan jaksanut panna positiivisia seikkoja mieleen.

Joku voi kysyä, että mitä varten pitäisi olla looginen ja suunnitelmallinen. Vastauksena kysymykseen uskallan sanoa, että omien voimavarojen käyttö on ennen kaikkea itsensä kehittämistä ja kasvattamista. Mitä tietoisemmaksi itse kukin tulee, sitä vaikeampi häntä on vedättää. Jokapäiväisissäkin tilanteissa hän, miettii onko jokin kerrottu asia mahdollinen. Se estää häntä menemästä mukaan niihin moninaisiin yrityksiin, joilla tavallista ihmistä manipuloidaan. Hän pystyy jopa tekemään parempia hankintoja, koska joku myyntipuhe ei sokaise hänen ajatteluaan. Se, mitä maailmalla tapahtuu, ja on toki tapahtunut ennen Internetiä, ei olisi mahdollista, jos ihmiset käyttäisivät enemmän aivokapasiteettiaan. Sen käyttö ei ole koskaan ole mennyt liiallisuuksiin ja Internetin ansiosta ei ole loogista odottaa ihmisten itsenäistymistä aivopesusta, mitä esiintyy aina ja kaikissa yhteiskuntajärjestelmissä. Aivopesun paras muoto on oveluus ei raakuus. Väkivaltahan nostaa vihaa, joka ennemmin tai myöhemmin syöksee sitä käyttäneet vallasta. Oveluuden vaikutus ei koskaan ole näin jyrkkä. Usein, kun joku huomaa tulleensa höynäytetyksi, hän ei uskalla sitä myöntää, ettei anna itsestään tyhmän kuvaa.

Miten meitä sitten manipuloidaan? Yhtenä esimerkkinä voin sanoa sen, miten globaalisuutta meille kaupataan. Sen vastustajat ovat vaiettu kuoliaaksi ja/tai heistä on tehty naurettavia ja epärealistisia pellejä, jotka muka parantavat maailman vaatimalla paluuta kivikaudelle. Heti seuraavaksi sanotaan, ettei kehitys voi mennä taakse päin. Sellainen ei vain ole mahdollista. Globaalisuus luo hyvinvointia ja työpaikkoja kaikille. Ilman kuluttamista tällainen ei olisi mahdollista.

Tarkastellaanpa sitten näitä argumentteja. Siis henkilö, joka on huolestunut siitä, riittääkö puhdasta ilmaa vielä hänen lapsenlapsilleen ja näiden lapsille on epärealistinen pelle. Miten kivikaudelle voi palata, jos luonnonvarojen riistämistä vähennetään. Eikö sinne päästä silloin, kun maailman luonnonvarat ovat loppu eikä jäljellä ole muuta kuin kiviä joita kallistella, kun jäljelle jääneet ihmiset tappelevat vähäisistä luonnonantimista kuin sudet keskenään. Ja mitä se kuluttaminen on, jos ei sitä, että suurelta osalta maailmanväestöstä kuluttamisen mahdollisuus on otettu kokonaan pois. Silloin, kun ihmiset elivät paikallisesti tavallisen ihmisen mahdollisuudet olivat suuremmat kuin nyt, jolloin kaikki tuotteet viedään teollistuneisiin länsimaihin. Tavarakuljetus ei ainoastaan köyhdytä niitä maita, joista tavaraa tuotetaan nälkäpalkoilla, vaan turmelee ilmastoa. Onko se kehitystä, että tomaatteja tuodaan tuhansien kilometrien päästä eri maihin, kun niitä saisi omasta takaa muutaman kilometrin päästä ja paikalliset maanviljelijät saisivat töitä.

Yhtenä argumenttina, joka puolustelee nykyistä globaalisuutta, olen usein kuullut sen, että mitään yhtä ainutta totuutta ei ole, ja ettei mitään täysin oikeaa tai väärä ole olemassakaan. Tämä on hyvä veto, jolla varmasti moni nykymenoa ihmettelevä vaikenee. Vastavetona esitän runoni, jota on mahdotonta järkeillä perättömäksi. Moni voi sanoa, että ei ole varmaa, loppuuko hengitysilma maailmasta. Tieteelliset mittaukset osoittavat sen, että tällä kuluttamisentasolla maapallon elinkelvottomaksi tuleminen on vain ajan kysymys.

Täyttä totta

Sanotaan,
ettei ole olemassa
yleistä totuutta,
mutta kun hengitysilma
loppuu maapallolta,
se on täyttä totta
koko ihmiskunnalle.
© Yelling Rosa
26/1 -15

PS Ai niin, ja olenhan minä tavannut niitäkin, jotka sanovat maailmanlopun olevan Jumalan tahto. Isoiseksipa nuo itseään luulevat, kun tietävät, että Jumala aikoo juuri maailmanlopun tämän maailmankauden aikana.

torstai 12. helmikuuta 2015

Two Languages with Lots of Vowels

Even Finnish and Italian are not the members of the same language family they both have lots of vowels. That’s why they have many same words with the different meanings. Some words even look alike and mean the same thing like liturgia, melodia, anatomia, aorta, numero etc.

I found one word which means the same, pronounce the same way but is written differently, that is kakka => cacca = poop.

Those words which are written the same way are hundreds. Here you see some of these.

Finnish

Meaning

Italian

Meaning

Pane

Imperative of the verb panna = put, set

Pane

Bread

Mela

Paddle

Mela

Apple

Navettaan

The illative of the noun navetta = barn; -aan the illative ending => into

Navetta

Shuttle

Suora

Straight

Suora

Nun

Tappo

Killing, immediate end of something; usual at the card game

Tappo

Cork, plug

Sulla

Informal form of sinulla, on you

Sulla

Su + La => sulla = on, up, about

Voi

On no!

Voi

You, plural

Muta

Mud

Muta

Changing

Vuoti

Imperfect of the verb vuotaa = run, flow

Vuoti

Vuoti the plural of the word vuoto = empty,

Pannalle

The allative of the noun panta = lace, ribbon; -lle the allative case ending => onto

Panna

Cream

Se

It, informal form for he or she pronoun

Se

If

Sano

Informal form of the verb sanoi which is the imperfect of the verb sanoa = say

Sano

Healthy

Elmo

A Finnish sketch character

Elmo

Helmet

Tuu

Informal form of the verb tule which is the imperative of the verb tulla = come

Tu

You, singular

With the table above you are able to translate these sentences which were on my GooglePlus forum:

1) Pane mela navetta(an).

2) Sulla suora tappo.

3) Voi, muta vuoti panna(lle).

4) Se sano Elmo tu(u)!

I asked on my Italian friends to guess what these four sentences do mean but they were too Italian centered to realize the point. These sentences are not their language but Finnish. 

Nice weekend to all without looking into the size of the nationality

perjantai 6. helmikuuta 2015

Ystävänpäivän fanfaari 2015

Tänä vuonna ystävänpäiväkortin sijasta ole tehnyt Ystävänpäivän fanfaarin, jonka jokainen voi laulaa lurittaa lempitietylleen. Oheisella videolla esitän laulun englanniksi fraseeraten ja melodiaa hiukan varioiden.

Happy Valentine’s Day Fanfare 2015 by © Yelling Rosa

 
Alla on niin englannin- kuin suomenkieliset sanat. Voit tietysti keksiä omat sanat ja sovittaa ne melodiaani tai mikä parasta tehdä aivan oman laulun. Itse olen tehnyt nämä nuotit ilmaisella nuotinnusohjelmalla nimeltä MuseScore. Se toimii Linux-, Mac- ja Windows -tietokoneissa. Voit ladata sen itsellesi täältä. Fanfaari on tarkoitettu yksityiskäyttöön. Jos sitä käytetään muuten, lauluun pätevät olemassa olevat tekijänoikeussäädökset.

Hyvää ystävänpäivää 2015
Suurenna kuva klikkaamalla sitä.

Ei sitten muuta kuin laulua harjoittelemaan, että on mitä luikauttaa, kun ojennat ystävällesi kortin ja/tai kukkia.

Aiempina vuosina suunnittelemani Ystävänpäiväkortit löydät täältä. Ne ovat ilmaisia yksityiskäytössä. Kopioi alla oleva kortti itsellesi klikkaamalla sitä hiirenosoittimella, jolloin se avautuu selaimessa uudelle välilehdelle. Siellä sitten klikkaa kuvaa käyttäen hiiren kakkospainiketta ja valitse pudotusvalikosta Tallenna kuva nimellä-komento.

Ystavanpaivaa10a

 

Hyvää ystävänpäivää 2015

torstai 5. helmikuuta 2015

Pieni suuri ihme

Talo oli kulkenut isältä pojalle sukupolvien ajan,
mutta tunsin itseni vanhemmaksi.
Lisälämmitin hehkui sängyn vieressä
valtavana tupakkakekäleenä.
Minä suunnittelin senaikaiseen tapaani
siirtoa ajasta ajattomuuteen, kun rapina herätti minut.
Nopeasti katkaisijasta taion valon huoneeseen.
Keskellä lattiaa oli hiiri eturaajat pystyssä
kuin verekseltään napatulla pankkirosvolla.
Minua ahdisti olennon hätä. Sammutin valot.

Sittemmin en yöllistä rapisijaa paljastanut.
Olin ihastunut ja rakastunut, kun kaveri alkoi syödä
keittiön seinän ja hellan välissä sille varaamaani juustopalaa.
Aloitin kesyttämisen asettamalla ruuan syvälle raon uumeniin,
mutta vähitellen aina näkösälle.
Elomme muuttui halukseni ryhdistäytyä vielä kerran
nyt ilman puolisoa.

Kun viimeinen opiskeluvuosi oli
muutamaa päivää vaille valmis, löysin ystäväni elottomana
olohuoneen lattialta. Sen punaisenruskea turkki liekehti
verhonraosta tulleiden auringonsäteiden polttamana.
Laitoin sen isoon tulitikkurasiaan ja kannoin
arkun niityn poikki metsänreunaan.
Kaivoin haudan valkovuokkojen keskelle.
Olin valmis sihteeri ja se maanpovessa.
Sellainen oli minun pieni suuri ihme.
© Yelling Rosa
5/2 -15

PS Elin olennon kanssa syksyn 1987 ja kevään 1988.
PPS Lisää runojani osoitteessa: http://yellingrosa.com/runot01.htm

tiistai 27. tammikuuta 2015

A Finnish Grammar

Hain tänään tilaamani ja Clemens Niemen kirjoittaman A Finnish Grammar – kirjan postista. Se on digitaalisesti editoitu näköispainos vuonna 1917 ilmestyneestä englanninkielisestä alkuperäisteoksesta, joka esittelee suomen kielioppia. Se ei ole mikään kaikenkattava esitys. Sen avulla näkee kuitenkin sen, miten suomen kieltä kuvataan englanniksi. Ominaisuus, joka on hyödyllinen, jos joutuu opettamaan englannin kieltä taitavalle suomea. Kirjassa on hyvät taivutustaulukot.

Ilmeisesti alkuperäinen teos on ollut huonossa kunnossa, koska sieltä täällä ä ja ö – kirjaimet ovat muuttuneet a:ksi ja o:ksi. Sellaisen ihmisen kannalta, joka ei osaa sanaakaan suomea, tämä on suuri vahinko. Kirjan alussa kerrotaan, miten suomen kieltä tulee ääntää, mutta ei suomen kieltä taitamaton tiedä, milloin kyseessä on ä tai ö, jos sitä ei pisteillä osoiteta. Koska osaan suomea, en osaa arvioida sitä, oppisinko itse puhumaan suomea kyseisen kirjan avulla. Uskallan kuitenkin arvella, että se ei tulisi onnistumaan. Joutuisin varmasti hakemaan tukea esimerkiksi Internetistä, missä onneksi onkin paljon ilmaismateriaalia, joka käsittelee suomen kieltä englanniksi. Tietysti on myös niin, että vain harvoin yksi kirja riittää antamaan riittävän kuvan kielestä, jonka kanssa ei ole aikaisemmin ollut tekemisissä. Amason.comissa eniten tähtiä suomen kieltä englanniksi käsittelevistä kirjoista on saanut Fred Karlssonin toimittama Finnish: An Essential Grammar. Sillä onkin sitten hintaa jo 44,85 dollaria ja suomalainen.comissa se maksaa 47,95 euroa.

A Finnish Grammar -kirja maksoi alle 8 dollaria Amazon.comissa. Ostin toisenkin kirjan, mutta ostoksien arvo jäi alle 35 dollaria, joten en ollut oikeutettu ilmaiseen toimitukseen. Toisaalta en ole varma, koskeeko tuo tarjous Yhdysvaltojen ulkopuolella asuvia tilaajia. Suomalainen.comissa kirja maksaa 22,20 euroa, mutta siellä kanta-asiakkailta ei veloiteta toimituskuluja. Hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen, sillä Clemens Niemen kirjan voi lukea ilmaiseksi osoitteessa www.forgottenbooks.com. Ilmaisjäsenille on joitakin rajoituksia verrattuna maksaviin asiakkaisiin. Yksi tällainen on se, että ilmaisjäsen voi lukea tai ladata vain yhden kirjan päivässä. Itse liityin jo palveluun ja latasin kirjan PDF-version koneelleni. Ennen avaamista luonnollisesti tarkistin sen virustorjuntaohjelmalla.

clip_image001

Näin Clemens Niemi aloittaa kirjansa:

PREFACE

In preparing this book my aim has not been to write a complete Finnish grammar. I have sought to present only the fundamental principles in the briefest possible way necessary for the study of the Finnish language. The student should thoroughly master the sound values of each letter before taking any advanced steps. In doing so he is able to acquire accuracy in pronunciation.

It should be remembered that Finnish, as its cognate Finno-Ugric languages, is an agglutinative language, that is to say, the words are formed of roots by adding certain suffixes or endings to the stem. In this process of appending, the changes of letters for euphony or harmony occur. The rules for these changes should be carefully observed in connection with each lesson as they come.

Each lesson consists of a statement of grammatical principles, a vocabulary, exercises, and in some cases, a brief reading lesson. The vocabulary at the head of the lesson will help the student to understand the sentences which follow. The exercises have been developed in such a way that each lesson brings out the grammatical principles at hand. The rules of syntax as well as grammatical questions have been scattered throughout a long series of lessons for the purpose of leading the student gradually to a thorough understanding of the rules. The case-endings and the use of the cases are particularly emphasized, as they form a very difficult and essential part in the study of the Finnish language. The reading lessons are so arranged as to give an early acquaintance with real Finnish, and they continually add new words to the student's vocabulary.

Fully aware of many defects, I hope that this book, the only Finnish grammar of its kind in English, will be of some aid to the learner of the Finnish language.

I wish here, also, to express my indebtedness to my fellow teachers for their valuable help and suggestions which have aided me in perfecting this book.

CLEMENS NIEMI.

Suomi College, February, 1917.

torstai 22. tammikuuta 2015

Keinotekoinen kieli nimeltä esperanto

Se la vivo estus revo
kiu realiĝas,
ni ne bezonus fabelojn
kun feliĉaj finoj.
© Yelling Rosa

Joe elämä olisi
unelmien täyttymys,
emme tarvitsisi satuja
onnellisine loppuineen.
© Yelling Rosa

If life were a dream
come true
we wouldn't need
fairy tales with
happy endings.
© Yelling Rosa

Esperanto vai englanti

Ostin muutama viikko sitten mielenkiinnosta Stano Marčekin tekemän "Esperanto mutkattomasti" –oppikirjan1 . Kirja esittelee tämän suunnitelmakielen2 alkeita sangen ymmärrettävällä tavalla nimensä mukaisesti. Esipuheessaan Marček toteaa, että jo 1800-luvulla silmälääkäri Ludwik Zamenhofin (1859–1917) kehittämä esperanto on oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen ratkaisu kansainvälisen kielen kysymykseen. Tähän näkökohtaan olen törmännyt usein Internetissä selaillessani esperantistien artikkeleita. Monet pitävät puolestaan englantia ratkaisuna.

Kukaan ei kuitenkaan voi väittää sitä vastaan, etteikö esperantoa olisi helppo oppia ja etteikö sen kielioppi olisi paljon täsmällisempää kuin kansallisissa kielissä. Sitä käytettäessä kaikki lähtevät samalta viivalta toisin kuin kansallisia kieliä käytettäessä. Varsinkin englannin kielessä, joka perustuu pitkälti poikkeuksien muistamiseen, on syntyperäisellä englannin kielenkäyttäjällä 100 metriin juoksuun lähdettäessä piikkarit jalassa ja 25 metrin etumatka niihin nähden, jotka ovat opiskelleet englantia kirjoista. Etumatkan lisäksi vieraskielisien jalkineet eivät sovellu pyrähdykseen. Englannin kieli on toki helppoa silloin, kun sitä käytetään jokapäiväisten asioiden hoitoon, mutta hymy hyytyy, kun sen avulla pitäisi ilmaista itseään tietopuolisesti. Silloin englanti on pitkälti prepositiofraasien ja latinaperäisten sanojen käyttöä.

Kirsten Malmkjaerin toimittamassa The Linguistics Encyclopedia –kirjassa3 todetaan, että sijamuodoista luopuminen synnytti artikkelit ja prepositioiden käyttö korostui. Näiden käyttö ei kuitenkaan ole aina niin itsestään selvää kuin sijapäätteiden. Jokaisella kansallisella kielellä on oma käsityksensä prepositioista, joten vieraskielisen ei aina ole helppoa päätellä, mikä on relevantti vaihtoehto. Suomen kieli ei ole ainoa kieli maailmassa, jossa sijamuodot ovat tallella. Heti idästä löytyy venäjän kieli, jonka puhujia on arviolta 275 miljoonaa. Venäjän kielessä on 6 sijamuotoa, eikä suomen tapaan artikkeleita. Saksan kielessä on myös tallella sijamuodot, vaikka ne ovat siirtyneet substantiiveista pitkälti artikkeleihin. Esperanto sijoittuu nykyisten romaanisten kielten ja latinan kielen välimaastoon. Se tuntee akkusatiivin, mutta myös määräisen artikkelin la. Epämääräinen artikkeli puuttuu.

Hiukan esperanton rakenteesta

Esperanton heikkoudeksi on esitetty siinä esiintyviä hatullisia kirjaimia ja sitä, että se on ammentanut ratkaisunsa vertailemalla vain indoeurooppalaisia kieliä. Siniittiset eli kiinalaiset kielet, jotka kuuluvat sinotiibetiläiseen kielikuntaan, ovat jääneet vaille huomiota. Mainitun kieliperheen kielissä sellaisen r-äänteen, minkä esperanto tuntee, käyttöä ei esiinny (s. 38–39 KM4). Ulkoasultaan esperanto muistuttaa kansallisista kielistä eniten italiaa. Sen sanavarastosta löytyy yhtymäkohtia latinan kieleen, minkä perillisiä italia, espanja, portugali, ranska ja romania ovat. Toisaalta sanoja on lainattu myös germaanisista kielistä. Kokonaisuus on silti yllättävän selkeä ja yhtenäinen, mistä pitää nostaa hattua Zamenhofille, kielen isälle.

Jos elämä olisi
unelmien täyttymys,
emme tarvitsisi satuja
onnellisine loppuineen.
© Yelling Rosa

Sain oheisen mietteeni kääntämiseen apua kokeneelta esperantistilta. Hän tosin antoi minulle vaihtoehtoja, joista valita. Yksinkertaistin mietteeni rakennetta luopumalla genetiivirakenteesta ja korvaten sen relatiivilauseella. Näin käännös vastaa sitä, että ”jos elämä olisi unelma, joka toteutuu” … Mietin varsinkin sitä, pitäisikö minun käyttää toisella rivillä futuuria nyt valitsemani preesensin sijasta. Uskon, että valitsin luonnollisimman vaihtoehdon asiantuntijan antamista vaihtoehdoista riville kaksi. Muiden rivien osalta ei ollut kahta puhetta.

Se la vivo estus revo
kiu realiĝas,
ni ne bezonus fabelojn
kun feliĉaj finoj.
© Yelling Rosa

Ensimmäiseltä riviltä löytyy aiemmin mainittu la -artikkeli. Niiden, jotka ovat opiskelleet romaanisia kieliä, on helppo arvata, että vivo -sana tarkoittaa elämää. Siitä ja revo -sanasta voi päätellä, että substantiivin pääte on o. Estus -verbi, perusmuoto esti, muistuttaa latinan kielen esse -verbiä. Latinaksi "jos" on si, joten se siitä se-sanasta esperantossa. Revo -sanan alkuperää en tiedä. Kolmannen rivin fabelo -sana kertoo, että monikon pääte on j ja akkusatiivin n. Viimeisen rivin feliĉa -sanassa näkyy adjektiivin a -pääte. Käännöksessä on käytetty kahta verbimuotoa, nimittäin konditionaalia (ehtotapa) ja preesensiä (tositapa). Ensin mainitun pääte on -us ja jälkimmäisen -as.

Jos nyt kiinnostuit enemmän esperantosta, Internetistä löytyy paljon oppimateriaalia suomen kielellä puhumattakaan englanninkielisestä materiaalista. Löydät sitä googlettamalla käyttäen esimerkiksi hakua "esperanton kielioppi". Suomen esperantoliiton löydät osoitteesta: http://www.esperanto.fi/Etusivu

Dankon pro via kompanio!
Kiitos seurastasi!
YR

Selityksiä:

1. Stano Marček, Esperanto mutkattomasti, ISBN 978-80-89312-14-6

00EsprantoMutkattomasti03Final

2. Marčekin kirjan suomennuksen esipuheessa esperantoa kutsutaan suunnitelmakieleksi, mutta yleisemmin se luokitellaan kansainväliseksi apukieleksi. Niin suunnitelmakielet kuin kansainväliset apukielet ovat keinotekoisia kieliä (artificial languages)
3. Kirsten Malmkjaer, toimittaja, The Linquistics Encyclopedia, ISBN 0-415-12566-9
4. s. 38–39 KM, mainitut sivut 3. kohdassa mainitusta kirjasta

perjantai 9. tammikuuta 2015

Jäähyväiskirje

Saatteeksi

Ihmettelet ehkä, miksi turvaudun kirjeeseen, enkä kerro asiaani suullisesti. Siihen on kuitenkin hyvä syy. Nyt et pysty keskeyttämään minua näppärillä reunahuomautuksillasi ja tekemään asiastani naivia. Sehän on sana, jota niin mielelläsi käytät. Enää en kuitenkaan mene sinun pyöritykseesi. Sinä teet yksinkertaisesti minut sairaaksi. En voi elää kanssasi, missä kaikki perustuu sinun järkeilyihisi, joiden takana on perimmäisesti pelkkää kyynisyyttä. Sinä ymmärrät niin paljon, että saat kaiken leijumaan ilmassa, etkä anna toiveelle paremmasta mitään sijaan, kun sellainen ei ole mielestäsi realistista.

Hyvän ulosantisi ansiosta ei ole mitään ristiriitaa siinä, että olet kristitty ja ymmärrät niin paljon viidennen käskyn vastaisia toimia. Tosin vain silloin, kun murhapolulla on kristitty tai juutalainen. Sanot, että minä olen naiivi, kun kuvittelen juutalaisten olevan parempia ihmisiä, kun ovat itse kärsineet vainoa. En minä kuvittele mitään, pidän tappamista vääränä tapana ratkaista ongelmia. Toisin kuin sinä minä en näe mitään oikeutusta sille, että juutalaiset kohtelevat kaltoin palestiinalaisia tai päinvastoin. Asenteestasi tulee mieleeni pahimmat feministit, jotka katsovat naisilla olevan oikeus kohdella miehiä kaltoin, kun miehet ovat historiassa kohdelleet heitä huonosti. Onneksi nämä naispuoliset ihmiset eivät ole olleet ystäviäni, mutta jos olisivat olleet, olisin varmasti kirjoittanut heille enemmin tai myöhemmin jäähyväiskirjeen.

Jos olisin kertonut kasvotusten tunteistani, olisit viimeisenä korttina käyttänyt sitä, kuinka pienellä rahalla joudun elämään ilman sinua. Elintasonlasku on pieni hinta siitä, että voin katsoa itseäni peilistä. Olen mieluummin vähävarainen ja lapsellinen hyvään uskova ihminen kuin elän piirissä, jossa kaikki toivo järkeillään olemattomiin. Liitän tähän loppuun runon, jonka serkkuni on kirjoittanut ja jonka arvioit epärealistiseksi. Se kuvaa mielestäni hyvin sitä, kuinka jokaisen ihmisen ajatus ratkaisee. Suurin virhe, minkä kristitty voi tehdä, on se, että hän löytää oikeutuksen toisen ihmisen tappamiselle.

Helena

PS. Älä ota minuun yhteyttä, olen tehnyt päätökseni. En halua jatkaa sinun kanssasi.

Älä Tapa

Minulla,
joka olen kristitty,
on yksi Jumala,
joka sanoo:
”Älä tapa.”
Jos kuitenkin murhaisin,
enkö pettäisi Luojaani.
Ihminen voi olla ristiriitainen.
Mutta miksi Kaikkivaltias
puhuisi itseään vastaan.
Hänen silmissään päämäärä
ei pyhitä keinoja,
koska ei ole olemassa matkaa
joka olisi päämääräänsä lyhyempi.
En lunasta taivaspaikkaani
rikkomalla Jumalan tahtoa
vastaan.
© Yelling Rosa
9/12 –14

Saatteeksi:
Tämä on kuviteltu tarina, missä Helena- niminen henkilö on saanut tarpeekseen varakkaasta miesystävästään, jonka kyynisyys masentaa häntä. Hänellä on muka serkku, joka on allekirjoittanut.

© Yelling Rosa

Takaisin alkuun

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Salapoliisi on tutkinut vuoden 2014 tilastot

Alla olevan kuvan salapoliisi on tutkinut, kuinka väkeä on liikkunut täällä Yelling Rosan Bloggerissa.

Detective 02SG

Taulukko kertoo, koko Yelling Rosan Bloggerin historian. Tänä vuonna väkeä oli vähemmän kuin viime vuonna, mutta artikkelia kohden enemmän. Vuonna 2013 artikkeli keräsi keskimäärin (4061:61) = 67 lukijaa ja tänä vuonna (3414:30) = 114 lukijaa.

Videoiden katselut näet Yelling Rosan Bloggerin YouTube –videotsivulta ja muut tilastot Yelling Rosan kotisivuilta.

Blogger kautta aikain 2014

Kiitän kaikkia täällä vierailleita ja toivon, että tapaamme uudelleen.

Hyvää vuoden jatkoa.